Järjestötoiminta Vantaalla

Blogimme tarkoituksena on esitellä monipuolisesti järjestötoimintaa. Omalta osaltani päätin aloittaa kertomalla asiasta ensin hieman yleiseltä tasolta, jotta järjestötoiminta tulee tutummaksi myös sen kokonaisuutta ajatellen.

Vantaalla järjestötoiminnalla on suurta merkitystä kaupungin asukkaille ja kunnan palvelujärjestelmän täydentäjänä. Vantaalla kunnalla on paljon velvoitteita hoidettavana ja suuressa osassa resurssit eivät välttämättä riitä tehdä kaikkea niin hyvin, kuin haluttaisiin. Kunta tarvitsee järjestöjä täydentämään palvelujärjestelmää ja järjestöt tekevät paljon kunnan yhteistyötä. Yhteistyön tarkoituksena on, että siitä saatava konkreettinen hyöty menee kunnan asukkaille. Artikkelissa Vantaan omilla sivuilla kerrotaan, kuinka kaupunki omalta osaltaan tukee järjestöjä ja yhteisöjä rahallisesti. Avustuksilla halutaan ensisijaisesti tukea hyvinvointierojen kaventamista Vantaalla. Valittujen toimijoiden kanssa tehdään 1-3 vuoden pituinen kumppanuussopimus.

Vantaalla on muutamissa paikoissa isoja yhdistysten keskittymiä, missä useat yhdistykset toimivat samoissa tiloissa. Tästä esimerkkinä Vantaan Järjestörinki ry ja sen ylläpitämät Leinikin tilat Simonkylässä.

Leinikkiä sisältä – Kuvassa myös “pienet” näytöt kisakatsomoita varten

Simonkylässä sijaitsee Vantaan Järjestöringin kansalaistoiminnan keskus Leinikki. Vantaan Järjestörinki ry on yhdistysten yhteistyöelin ja etujärjestö. Leinikin tiloja käyttävät kymmenet yhdistykset oman toimintansa järjestämiseen. Omassa artikkelissaan järjestörinki kertoo, että Leinikkiin voi mennä tutustumaan ilman, että kuuluu mihinkään järjestöön. Kansalaistilana siellä järjestetään mm. kisakatsomo toimintaa suurten urheilukilpailujen aikaan.

Muina aikoina siellä voi käydä vaikka lukemassa lehtiä tai pelaamassa pelejä. Saman tyylisiä tiloja, ovat Kafnetti, Koivukylän palvelutori ja Myyrmäessä toimiva Myyrinki. Tarkemmin Leinikin toimintaan voi tutustua heidän omien sivujensa artikkeleiden kautta ja sieltä löytyy myös paljon kuvia Leinikistä.

Tarkemmat tiedot Leinikissä toimivista järjestöistä voi halutessaan lukea heidän omilta sivuiltaan.

-Petri

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi