Blogi hiljenee

Nyt on tullut viimeisen blogipostauksen aika ja lopettelemme blogin kirjoittamisen tähän. Blogit ovat liittyneet Pasovan opintojaksoon ja saaneet inspiraatioita projektistamme, jonka toteutimme yhdessä Vantaan aikuisopiston suomen kielen opiskelijoiden kanssa. Projektin keskiössä olivat yhteinen tekeminen, osallisuuden kokeminen ja mediataitojen kehittäminen. Opiskelijoilla oli kova tarve päästä keskustelemaan suomen kielellä ja rohkaistua kielen käyttämisessä. Blogimme nimi -Monen kulttuurin maa, juonsi juurensa myös projektistamme. Maassamme kohtaavat erilaiset kulttuurit, niin muualta tulleet, kuin Suomen sisällä aina olleet.

Lähestyimme aihettamme vuorovaikutuksen, erilaisuuden ja ennakkoluulojen kautta. Pohdimme myös, miten suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista voisi edistää, sekä minkälaisia eri asumisen kriteerejä maassamme vallitsee. Myös kielen ja kulttuurin merkitystä oman identiteetin rakentumiseen tutkailtiin.

Blogien kirjoittaminen on ollut meille antoisaa ja antanut syvemmän merkityksen käsitellyille, meillekin vieraammille aiheille. Toivottavasti tekstimme ovat antaneet teille myös uusia oivalluksia ja ajatuksia, sekä olette kenties pysähtyneet pohtimaan omaa itseänne ja omaa suhtautumista erilaisuuteen.

Tämä blogi hiljenee nyt, kiitos kaikille lukijoillemme!

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi