Kiusaamisen ehkäiseminen

Kiusaaminen on laaja ongelma, ja sillä on monia vakavia seurauksia lapsille ja nuorille. Siksi siihen puuttuminen, mutta myös sen ehkäiseminen, on erittäin tärkeää. Tässä kirjoituksessa keskityn pääasiassa siihen, miten kiusaamista tulisi ehkäistä koulussa.

Kuten MLL:n sivuilla mainitaan, suuri osa kiusaamisesta jää valitettavasti koulun aikuisilta huomaamatta. On myös tutkittu, että oppilaiden mielestä aikuisen toiminta kiusaamistilanteessa on usein tehotonta. Ongelmakeskeisen, kiusaamisen vähentämiseen pyrkivän lähestymistavan sijaan olisi parempi ehkäistä kiusaamista ensisijaisesti myönteisillä tavoitteilla ja toimintatavoilla. Kun keskitytään hyvinvoinnin tukemiseen, voidaan samalla ehkäistä myös esimerkiksi syrjintää, häirintää ja vihapuhetta. Lisäksi kaikenlaisen loukkaavan kohtelun tunnistaminen kouluyhteisössä on tärkeää, sillä koulun ilmapiirillä on suuri vaikutus siihen, kiusataanko, ja kuinka paljon sitä tapahtuu. Myönteisiin tavoitteisiin keskittyminen koko kouluyhteisön tasolla auttaa ennaltaehkäisemään kiusaamista.

Valitettava fakta on, että opettaja ei aina huomaa kiusaamista. Kiusattu ei myöskään halua välttämättä kertoa siitä opettajalle esimerkiksi häpeän vuoksi, tai siksi, että hän pelkää kiusaamisen pahentuvan mikäli kertoo asiasta opettajalle. Vain noin puolet kiusatuista nuorista kertoo kiusaamisesta jollekulle. Opettajan tehtäväksi jääkin tarkkailla luokan tilannetta ja mitä oppilaiden välillä tapahtuu. On tärkeää huomata, jos esimerkiksi joku oppilaista on aina yksin välitunneilla tai nauretaanko jollekin oppilaalle toistuvasti luokassa.

Kiusaamisen ehkäisemiseksi on tärkeää puuttua siihen jo päiväkodeissa, eli aloittaa ennaltaehkäisevä työ varhaiskasvatuksessa, kuten Minedun sivuilla mainitaan artikkelissa. Tämä työ vähentää todennäköisyyttä ongelmien syntymiselle. On esitetty, että varhaiskasvatuslakiin tulisi kirjata, että lasta tulee suojata kiusaamiselta, väkivallalta ja muulta häirinnältä. Lisäksi on esitetty, että varhaiskasvatuksessa käynnistettäisiin lasten sosioemotionaalista kehitystä tukeva ja kiusaamista ehkäisevä kehittämis- ja tutkimushanke. Artikkelissa mainitaan myös, että kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa liittyy enimmäkseen toimintakulttuurin kehittämiseen. Opettaja on avainasemassa luokan rauhan ylläpitäjänä, joten opettajien ja johdon täydennyskoulutuksessa tulisi olla tärkeänä osana hyvinvoinnin ja työrauhan edistämiseen sekä yksinäisyyden ja kiusaamisen ehkäisemiseen liittyvä pegagoninen osaaminen.

Kiusaamisen ehkäisemiseksi on olemassa myös ohjelmia, kuten KiVa-koulu. KiVa-koulu on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama, Turun yliopistossa kehitetty toimenpideohjelma kiusaamisen ehkäisemiseksi tai siihen puuttumiseksi. KiVa-ohjelmaa käyttää osa Suomen ala- ja yläkouluista. KiVa-ohjelman ominaisuuksiin kuuluu muun muassa monipuoliset, käytännölliset materiaalit opettajille, oppilaille ja vanhemmille, oppilaiden ja vanhempien osallistaminen, ennaltaehkäisy ja puuttuminen ja oman koulun tilanteen seuranta. KiVa-ohjelman käyttämisen on todettu vähentävän kiusaamista ja auttavan sen ehkäisemiseen.

Erääseen Ylen kiusaamisen ehkäisemistä käsittelevään artikkeliin on Yle koonnut lukijoiden mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, miten kiusaamista tulisi ehkäistä. Lukijat ovat sitä mieltä, että sen ehkäisemiseksi tarvitaan ainakin asenteiden muuttamista, konkreettisia toimenpiteitä ja koulun ja kodin yhteistyötä. Joidenkin lukijoiden mielestä olisi myös hyvä, jos lapsilla ja nuorilla olisi yhtenä oppiaineena ihmisyys, johon sisältyisi muun muassa yhdessä oleminen, tasa-arvon ymmärtäminen ja toisista huolehtiminen. Myös sitä mieltä ollaan, että viimeistään esikoulusta lähtien lapsille pitäisi antaa systemaattisesti kiusaamisen vastaista koulutusta yläkouluikäiseksi asti.

Itse olen näiden lukijoiden kanssa aivan samaa mieltä. Olen itse kouluaikoina nähnyt koulussani niin paljon kiusaamista sekä sivusta, että itse kiusattuna, että voin erityisesti siihen yhtyä, että konkreettisia toimenpiteitä kiusaamisen lopettamiseksi tarvitaan enemmän. Myös sitä mieltä olen vahvasti, että erityisesti opettajien täytyisi enemmän tarkkailla, mitä luokassa ja kouluympäristössä tapahtuu, ja puuttua entistä herkemmin kiusaamiseen. Muistan omilta ala- ja yläkouluajoiltani, että hyvin usein olen nähnyt opettajan olevan puuttumatta kiusaamiseen, jopa silloin, kun se on tapahtunut luokassa, missä varmasti se ei ole häneltä jäänyt huomaamatta. Näiden asioiden lisäksi on toki myös laajemmin ajateltuna tärkeää jo ihan vain se, millainen tunnelma ja ilmapiiri koulussa ja sen henkilökunnan ja oppilaiden välillä on. Uskon, että kiusaamista ei varmasti tapahtuisi niin paljon, jos jo ilmapiirin luomiseen kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Mielestäni myös aikaisemmin mainitsemani KiVa-ohjelma on ideana hyvä, ja luulen, että se vähentäisi kiusaamista lisää koko Suomessa, jos jokainen Suomen koulu ottaisi sen käyttöön.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Kiusaamisen ehkäiseminen”

  1. Tämä on erittäin tärkeä aihe. Se, että yksilöä on kiusattu vaikuttavaa vahvasti esimerkiksi tämän identiteetin muovautumiseen ja ajattelumalleihin myös myöhemmällä iällä.

    Kiusaamista tosiaan kohtaa jo päiväkodeissa. Siksi esimerkiksi päiväkodin henkilökunnan resurssit, toimivat ryhmäkoot ja työpaikan ilmapiiri ovat tärkeitä asia kiusaamisen ehkäisemisessä. Itselläni on kokemusta päiväkodeista, jossa toisessa otettiin kiusaamistilanteet ja niiden ehkäisy vakavasti käsittelyyn. Toisessa päiväkodissa mielestäni tähän ei puututtu yhtä ammattitaitoisesti ja vakavasti, mikä on surullista. Surullista oli myös huomata, että jälkimmäisessä myös osa aikuisista kiusasi toisiaan.
    Lapsen empatiataitojen kehittäminen ovat mielestäni yksi merkityksellinen asia kiusaamisen ehkäisemisessä. Mikä on oikein ja mikä väärin? Miksi pyydetään anteeksi? Miksi toista ei saa satuttaa?

    Siitä olen täysin samaa mieltä kanssasi, että konkreettisia toimenpiteitä tarvitaan enemmän päiväkoti ja koulu- yhteisöihin kiusaamisen lopettamiseksi.

Kommentoi