Mitä on kiusaaminen?

Kiusaamisen muotoja on todella monta, ja sitä tapahtuu kaikissa ikäryhmissä. Kiusaamista tapahtuu paljon lasten ja nuorten keskuudessa, etenkin koulukiusaamisen muodossa. Juuri koulukiusaaminen onkin se aihe, johon tässä postauksessa keskityn.

Kiusaamisesta ilmiönä on olemassa monia eri määritelmiä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto määrittelee koulukiusaamiseksi sen, että joku oppilaista joutuu kärsimään muiden oppilaiden taholta toistuvasta loukkaamisesta, vahingoittamisesta ja/tai syrjimisen kohteeksi joutumisesta pystymättä puolustautumaan tai vaikuttamaan kohteluunsa. Kiusaamisen eri esiintymismuotoja voivat olla esimerkiksi töniminen, lyöminen, haukkuminen, pilkkaaminen, yksin jättäminen, selän takana ilkeily tai mikä tahansa toiminta, jolla pyritään vahingoittamaan tai loukkaamaan toista. Kiusaamisen määrittely on vaikeaa, koska siihen vaikuttaa itse kiusaamisen lisäksi myös se, kuinka kiusattu itse asennoituu kiusaamiseensa, ja kuinka yhteisön muut jäsenet suhtautuvat häneen. Myös sitä on pohdittava, kuinka usein kiusaamiseen liittyviä tekoja on tapahduttava, jotta niitä voi kutsua kiusaamiseksi. Kiusaamista voi määritellä myös kiusaamisen kohteeksi joutuneen omilla kokemuksilla, sillä jokainen kokee kiusaamisen omalla tavallaan.

Nykypäivänä kiusaamista ei kuitenkaan tapahdu pelkästään kasvotusten, vaan sitä tapahtuu paljon myös netissä. Mannerheimin Lastensuojeluliiton eli MLL:n nettisivuilla nettikiusaaminen on määritelty tarkoitukselliseksi ja toistuvaksi harmin aiheuttamiseksi toiselle netin, kännykän tai muiden elektronisten laitteiden avulla. Netissä kiusaamiseen on entistä helpompi osallistua, sillä sen voi tehdä vain nappia klikkaamalla. Toisen paha mieli ei myöskään netistä välity, joten ei yhtä herkästi tunne myötätuntoa tätä kohtaan. Nettikiusaaminen on kuitenkin yhtä haitallista ja vakavaa kuin muukin kiusaaminen. Nettikiusaamista voi olla muun muassa pilkkaavat ja uhkaavat tekstit, juorujen levittäminen, toisen nimellä esiintyminen tai valokuvien manipulointi.

Itseäni tämä aihe kiinnostaa ja koskettaa paljon, sillä olen itse joutunut melko pitkään kestäneen koulukiusaamisen kohteeksi ala- ja yläasteella. Koulukiusaaminen on ilmiö, jota on varmasti aina tapahtunut ja tulee tapahtumaan tulevaisuudessakin. Mielestäni olisi kuitenkin todella tärkeää yrittää kitkeä sitä entistä enemmän ja lisätä keinoja sen ehkäisemiseen ja lopettamiseen. Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla oikeus siihen, että tuntee olonsa turvalliseksi koulussa, mutta myös siihen, ettei joka päivä joutuisi ahdistumaan siitä, että pitää mennä kouluun; ajattelemaan, että jättävätkö muut minut taas tänään yksin, koska en ole samanlainen kuin he? Heittääkö joku taas tunnilla selkääni jotain tai pilkkaa minua huutelemalla nöyryyttäviä asioita kenenkään puuttumatta siihen?

Koulukiusaaminen vaikuttaa jokaiseen yksilöllisellä tavalla, mutta on fakta, että yleisesti ottaen se heikentää lasten ja nuorten mielenterveyttä. Julkisuuteen on tullut tapauksia, joissa nuori on riistänyt oman henkensä koulukiusaamisen seurausten takia, sillä siitä on aiheutunut esimerkiksi vakavaa masennusta tai niin huono itsetunto, ettei pidä itseään enää minään. On järkyttävää, että kiusaaminen on johtanut niin surulliseen tekoon, eikä sellaista saisi tapahtua enää yhdellekään lapselle tai nuorelle.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

6 ajatusta aiheesta “Mitä on kiusaaminen?”

  1. Hienosti kirjoitettu teksti! Minusta kiusaaminen on vakava aihe ja ketään ei saisi kiusata. Olen pahoillani, että sinua on kiusattu ja toivon, että olet saanut siihen apua. Minusta on kauhea miettiä, että joku on kiusaamisen takia tappanut itsensä, koska on ollut niin pahassa jamassa. Olet ottanut tärkeän aiheen esille!

  2. Tiia Tuominen

    Tässä oli kompakti tietopaketti raskaasta aiheesta. Kiusaamisesta ei voi koskaan puhua liikaa. Tämä koskettava teksti oli hyvä muistutus pysähtyä tarkastelemaan omaa ja ympärillä olevien ihmisten käytöstä. Koulukiusaaminen ei koske vain peruskouluja, vaan voi olla jonkun arkea myös meidän korkeakoulussamme. Hyvä että otit tämän aiheen puheeksi, ja kerrot rohkeasti myös omasta kokemuksesta. Tätä tarvitaan lisää!

    1. Kiusaaminen on jo liian pitkään ollut ajankohtainen aihe, johon ei valitettavasti ole saatu muutosta. Tämä on monia henkilökohtaisesti koskettava ja raskas aihe, jota ei ikinä tulisi vähätellä. Liian moni lapsi ja nuori tosiaankin joutuu kiusaamisen kohteeksi, niin kasvotusten kuin netissäkin.
      Kiitos kirjoituksestasi. Toivottavasti kiusaamista joku päivä saataisiin huomattavasti vähennettyä.

  3. Tämä on ajankohtainen aihe, ollut jo pitemmän aikaa ja tähän kiusaamiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota ja pohtia keinoja sen kitkemiseksi. Kiusaamista tapahtuu niin kouluissa, työelämässä kuin vapaa-ajallakin ja varsinkin somemaailmassa. Somemaailmassa, ainakin oman kokemukseni mukaan, on helppo kirjoitella kaikenlaista ymmärtämättä välttämättä seuraamuksia. Tämän päivän maailmassa, varsinkin nuorten elämässä, on tärkeää julkaista kaikki somessa. Tämä tuo erilaisia haasteita somemaailman käsittelyyn, johon tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
    Toivottavasti tulevaisuudesta pystyttäisiin paremmin puuttumaan kiusaamiseen ja tarjoamaan apua paremmin.

  4. Kiusaaminen on vakava asia ja erityisesti nykypäivänä somekiusaaminen on suoranainen vitsaus, johon on vaikea tietyissä määrin edes puuttua – internetin tarjoama anonyymiteetti kun tarjoaa kiusaajalla kasvottomuuden. Vanhempien tulisi panostaa lapsen somen käytön valvontaan ja opastamaan, miten epätoivotut kommentit ja viestit saa estettyä – erityisesti nuoren kohdalla, joka kokee kiusaamista somen ulkopuolellakin.

  5. Hienosti kerrottu aiheesta, joka tuntuu olevan aina ajankohtainen. Kiusaaminen on ilmiö, jota on tapahtunut varmasti aina, mutta se vuosien saatossa muuttaa muotoaan. Olitkin ottanut kirjoituksessasi esille netissä tai somessa tapahtuvan kiusaamisen, joka ei omina kouluaikoina ollut läsnä. Nykyisin se tuntuu olevan kuitenkin yksi iso osa kiusaamiskulttuuria. Se tuntuu vieneen kiusaamisen aivan uudelle tasolle ja siihen puuttuminen voi olla vaikempaa kuin niin sanottuun kasvottaiseen kiusaamiseen. Siksi on hienoa, että asiasta puhutaan ja sen vakavuus tunnistetaan.
    -Henni

Kommentoi