Kriisin kestäminen arjessa

Aloitetaan sillä, että mitä tarkoitetaan kriisillä. Tässä tekstissä se tarkoittaa niitä negatiivisia asioita, mitkä eivät kuulu normaaliin arkeen. Tarkoituksenani on kirjoittaa niistä niin pieninä kuin suurina ongelmina sekä käydä läpi sen, miten niihin voi tottua ja miten niissä pärjää.

Nyt Koronan ollessa kuuma puheenaihe, on jokainen varmasti miettinyt elämäänsä ja omaa suhtautumista siltä varalta, että asiat menevät huonosti. Toiset suhtautuvat asiaan rauhallisemmin ja laskelmoivammin kun taas toiset eivät välttämättä pääse asian yli. Toisille meistä tämä kriisi on vaikuttanut enemmän kun toisille. Mutta miten vastaaviin tilanteisiin voi varautua jatkossa?

Omasta mielestäni iso osa selviytymisestä on pään sisällä. Käytännön taidoilla on toki paljon merkitystä, oli kyseessä sitten mikä tahansa kriisi. Mutta jos ei usko omiin kykyihinsä, ei kriisistä yli pääseminen varmasti ole helppoa. Ehkä se järkevin tapa opetella tätäkin asiaa on opetella se niinkuin mikä tahansa muukin taito. Aloittaa pienestä ja tee isompaa ja vaikeampaa sitä mukaan kun omat taidot riittää. Mites sitä kriisiä sitten voi harjoitella?

Aloitetaan rajaamisella. Kaikki kriisit kun eivät ole samanlaisia, mutta jostain on pakko aloittaa. Mitä on ne arjessa kohdattavat pienet asiat, jotka vaikuttavat päivään ikävästi? Kartoita ne asiat ja mieti miten niihin suhtaudut.

Esimerkiksi: puoliso suuttuu siitä että jätit kotityöt tekemättä aamulla ennen lähtöä töihin tai opiskeluihin. Otatko asiasta normaalisti kierroksia, vai hyväksytkö asian ja teet sen mitä tehtävissä on? Myönnät virheen ja koitat paikata asian jollain. Mieti miten asian olisi voinut välttää ja miten korjaat sen asian siltä varalta että teet saman virheen uudestaan. Ja vastaa näihin kysymyksiin rehellisesti.

Kun arkisista asioista on päästy ylöspäin, mieti mikä olisi seuraava askel. Esimerkiksi: Joku henkilö kadulla tulee humalassa haastamaan riitaa. Stressiä tilanteessa luo toisen arvaamattomuus ja mahdollisuus siihen että oma terveys vaarantuu jos toinen käy väkivaltaiseksi. Nyt pohditaan samat asiat kuin edellisessä: miten tältä oltaisi vältytty? Jos ei voida välttyä ja tilanne eskaloituu, mitä sitten tehdään? Voidaanko välttää kadulla liikkumista, tai voisiko humalaiset huomata aikaisemmin, jotta ne voisi kiertää kauempaa? Jos tilanne kärjistyy, olenko harjoitellut itsepuolustusta ja osaako puolustaa itseäni?

Näihin kysymyksiin kannattaa miettiä vastaukset etukäteen ja tehdä ne toimenpiteet, mitä näkee tarpeelliseksi. Vaikeistakin tilanteista selviäminen ei tunnu niin pahalta, jos tietää että on valmiuksia toimia niissä tilanteissa. Aloita pienestä ja progressiivisesti mene kohti isompaa, rehellisesti tarkastellen omaa tekemistä. Ja ennen kaikkea muista; vaikuta asioihin joihin voit ja hyväksy ne joihin et voi.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi