Korona ja mielenterveys

Eri mielenterveysjärjestöt ovat esittäneet huolensa korona-arjen vaikutuksesta ihmisiin. Suomen mielenterveysseura on koonnut 16 vinkkiä, joiden avulla jokainen voi huolehtia itsestään tässä erikoisessa ajassa, jossa elämme. Kirjoitan hiukan niistä tämän päiväiseen blogitekstiin.

  1. Noudata säännöllisiä arjen rutiineja.

Ihmisten elämä on siirtynyt enemmän koteihin ja meillä on suurempi vastuu monesta arjen asiasta, esim työt pitää hoitaa kotoa käsin ilman mahdollisuutta kävellä pomon toimistoon kysymään apua. Päivä- ja viikkorutiinimme ovat muuttuneet. Mielenterveyttä tukee se, että säilyttää tavanomaiset asiat, kuten ateriarytmin ja liikunnan. Tärkeää on myös huolehtia säännöllisestä unirytmistä.

2. Pohdi ja suunnittele uusia rutiineja.

Suunnittelu ja ennakointi ajan kanssa esimerkiksi ihan paperille voi selkeyttää ajatuksia ja helpottaa kaaosta. Mieti onko kotona tekemättömiä askareita, jotka ovat jääneet aikaisemman ajan puutteen vuoksi tekemättä. Tauota päivääsi normaaliin tapaan, vaikka oletkin etätyössä, lounas ja kahvitauot normaalisti. Ole vaikka yhteydessä kollegoihin videopuhelulla kahvittelun ajan.

3. Ulkoile ja liiku.

Ulkona liikkuminen ei ole kokonaan kielletty, kun vietät aikaa luonnossa mieli virkistyy ja voit paremmin. Myös liikuntaa auttaa ja netti on pullollaan treenivideoita kaiken tasoisille ja melkeinpä lajiin kuin lajiin.

4. Älä jää yksin keskustele toisten kanssa.

Ystäviin ja läheisiin pystyy vielä pitämään yhteyttä puhelimella tai vaikka videopuhelulla. Omien ajatusten ja tunteiden jakaminen luotettavien ihmisten kanssa auttaa jaksamaan.

5. Keskustele lasten kanssa.

Lasten kanssa on hyvä keskustella avoimesti koronaviruksesta. Aihe saattaa aiheuttaa myös heille paljon kysymyksiä ja tunteita. Lapsia voi tukea ja rauhoitella kertomalla, kuinka itse suojautua ja kuinka sairastuneita hoidetaan.

6. Rauhoita mieltäsi eri tavoin.

Tee jotain mielekästä mikä saa sinut yleensä rauhoittumaan. Liikunta, musiikin kuuntelu, meditointi tai käsityöt ovat monelle tapoja irrottautua stressistä ja huolesta.

7. Hyväksy omat hankalta tunteet ja epävarmuus.

Tietämättömyys taudin aiheuttamasta tulevaisuudesta voi aiheuttaa epävarmuutta ja välit läheisiin voivat kiristyä, kun ollaan nyt enemmän tekemisissä. On hyvä ottaa välillä itselleen aikalisä jos tuntuu, että tunteet alkavat kuumentua. Pyri myös ymmärtämään muiden tunteita ja olemaan myötätuntoinen. He myös käyvät omaa prosessiaan läpi tässä tilanteessa.

8. Ennakoi altistavia mielenterveyden riskitekijöitä.

Media huutaa nyt kaikenlaista tietoa koronasta. Väillä voi olla hyvä ottaa hieman etäisyyttä median myllerryksestä. Poikkeustilanteessa on hyvä muistaa, että apua on saatavilla omalta kunnalta, jos esimerkiksi kärsit mielenterveysongelmista tai sinulla on alttiutta päihteiden väärinkäyttöön. Vaikka apu on nyt puhelimen ja netin varassa, kannattaa silti ottaa apua vastaan, jos omat voimat ei riitä.

9. Vältä päihteitä.

Pokkeustilanteessa kannatta vältellä päihteiden käyttöä. Ahdistus vaan moninkertaistuu jos esimerkiksi yrittää hake apua ahdistukseen pullosta.

10. Seuraa luotettavia tiedonlähteitä.

Netti ja lehdet ovat nyt pullollaan kirjoituksia koronasta. On hyvä karsia lähteitä perinteisiin tietolähteisiin, kuten Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL tai oman kunnan verkkosivut. Laadukas ja luotettava tieto auttaa hahmottamaan paremmin ja toimimaan parhaan mahdollisen tiedon varassa. Luotettavista lähteistä saa ajantasaista tietoa epidemiasta.

11. Ota säännöllisesti etäisyyttä uutisvirtaan. Annostele varsinkin somen käyttöä.

Tarkkaile miten uutiset vaikuttavat oloosi ja tunteisiin. Jos tuntuu, että vaikutus on pelkästään negatiivista, on hyvä rajoittaa esimerkiksi niiden seuraamista kahteen tai kolmeen kertaan päivässä. Somessa roikkuminen on kumminkin pois arjenrutiineista, mitkä tukevat hyvinvointia ja jaksamista.

12. Noudata viranomaisten ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Rajoitukset kannattaa hyväksyä ja sopeuttaa omaan arkeen. On hyvä pohtia ja varautua hieman etukäteen, jos joku perheen jäsenistä esimerkiksi sairastuu.

13. Huolehdi hyvästä käsihygieniasta.

Pese kädet ennen ruokailua ja sisälle tullessa, sekä aina wc- käynnin jälkeen tai, kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut. Vältä myös kasvojen koskettelua ja kättelyä.

14. Suhtaudu myötätuntoisesti sairastuneisiin tai virukselle altistuneisiin.

Ketään ei pitäisi syyllistää sairastumisesta. Mieti pystytkö auttamaan heitä esimerkiksi etäyhteyksien avulla tai auttamalla ruokaostoksissa.

15. Jos voimavaroja riittää, tarjoa apua toisille.

Riskiryhmään kuuluvia voi esimerkiksi auttaa viemällä ruokaostokset kotiovelle tai käymällä heille apteekissa. Toisten auttamien vie huomioin itsestä muualle ja auttaa voimaan paremmin.

16. Älä jaa huolien kanssa yksin.

Jos arkiset neuvot eivät auta ja ahdistus kasvaa liian suureksi, Kriisipuhelin ja Sekaisin-Chat ovat matalan kynnyksen keskustelupalveluja. Ne ovat kattavasti auki, eikä yksin tarvitse jäädä murehtimaan. Apua on tarjolla.

Kriisipuhelin:

09 25250111

Sekasin-chat:

Sekasin.fi

Lähteet:

https://mieli.fi/fi/koronaepidemia-ja-mielenterveys

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Korona ja mielenterveys”

  1. Hyviä neuvoja, mitä on syytä noudattaa! Rutiinien puute ja niiden uudelleen muodostaminen on ollut minulla haasteena, mutta onneksi pikkuhiljaa nekin sain itselleni järjestettyä. Keskustelu perheen ja ystävien kanssa on helpottanut oloa huomattavasti. Tuosta myötätunnosta tuli mieleen, että lähipiirissäni on ihmisiä, joilla on hieman ankara asenne toisia kohtaan, vaikka ei sairastuminen, oli se sitten korona tai tavallinen nuha, ole kenenkään tahallinen valinta. Pelko sairastumisesta näkyy sellaisena vihaisuutena, mikä on erikoista.

Kommentoi