Kun maailma sulkeutui…

Vallitseva maailmantilanne on historiallisuudeltaan toisen maailmansodan luokkaa. Eli ei mikään pikkujuttu. Yksikään maa, tai kansalainen, ei ollut varautunut näin nopeaan ja totaaliseen eristäytymiseen, turvallisuuden tunteen menettämiseen tai epävarmuuteen. Tilanne on sama kaikkialla, ikään, kokoon tai uskontoon katsomatta. Mutta miten kansainvälinen yhteinen kriisi on vaikuttanut ihmisten perustarpeisiin? Onko yhteinen nimittäjä onnistunut yhdistämään ihmisiä niin lähiympäristössä kuin globaalistikin? Auttaako teknologia pitämään meidät yhdessä ja riittääkö se korvaamaan fyysisen läheisyyden?

Akuutin kriisin levitessä aina vain laajemmalle alueelle lähti myös etäyhteyksien käyttö kaikissa muodoissa räjähdysmäiseen nousuun. Yritykset keksivät kilpaa innovatiivisia toimintatapoja joilla estää tai vähentää lomautuksia ja irtisanomisia. Näihin keinoihin liittyy vahvasti etätyön mahdollistaminen aloilla, joissa se ei perinteisesti ole koettu mahdolliseksi. Myös sosiaalinen media, meemit, yhteinen huumori ja monet muut virtuaaliset keinot on otettu käyttöön yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Ihmisten tarve kokea vaikea asia yhdessä kasvattaa vertaistuen tärkeyttä. On lohduttavaa tietää, että ei ole yksin kriisin keskellä ja että niin moni muu on aivan samassa tilanteessa kuin itsekin. Yhteislaulut raikaavat parvekkeilta ja tuntemattomat auttavat toisiaan. Mutta riittääkö se?

Italialaiset laulavat yhdessä kriisin keskellä.

Teknologian mahdollistama etäyhteys on mahtava asia jolla on valtava merkitys henkisen jaksamisen kannalta kriisitilanteessa. Monelle tilanne on luonut lisääntynyttä kanssakäymistä perheenjäsenten, tuttavien ja ystävien kesken. Vanhemmat ihmiset ovat olleet pakottettuja opettelemaan tietokoneen käyttöä voidakseen nähdä ja kuulla lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Taito josta eittämättä on heille hyötyä tulevaisuudessa. Monet ovat enemmän yhteyksissä sukulaisiinsa kuin koskaan ennen. Haittapuolena voisi kuitenkin nähdä sen, että monella ei ole etäyhteyksissä olemiseen tarvittavia laitteita tai ketään, joka opettaisi niiden käyttöä. Joillekin toisen ihmisen näkeminen ja kuuleminen ruudun välityksellä saattaa kasvattaa ikävää vielä enemmän ja lisätä yksinäisyyden tunnetta. Toiset saattavat jäädä ”yhteydenpito-piirin” ulkopuolelle, sillä kun kaikki sosiaalinen kanssakäyminen on siirtynyt internetin ja puhelimen varaan, alkaa ihmiset helposti väsymään jatkuvaan puhelimen tai tietokoneen äärellä olemiseen. Ja näin ollen päädytään priorisoimaan kenen kanssa jutellaan ja viestitellään päivän päätteeksi.

Yhteislaulut raikaavat parvekkeilta ja tuntemattomat auttavat toisiaan. Mutta riittääkö se?

Olen viime aikoina kuullut moneltakin henkilöltä miten valtava kaipuu heillä on toisen ihmisen lähelle. Enkä nyt puhu sinkuista tai yksineläjistä vaan perheellisistä ja työssä käyvistä ihmisistä joilla sosiaalista kanssakäymistä on melko paljon, tilanteeseen nähden. Mutta se ei kuitenkaan riitä, sillä näinkin lyhyen eristäytymisjakson aikana ihmiset ovat ymmärtäneet, miten (elin)tärkeää toisen ihmisen kosketus ja läsnäolo on. Jopa meille jäyhille, selkeästi muita kansalaisuuksia laveamman henkilökohtaisen tilan tarvitseville suomalaisille. Tästä ilmiöstä kielii myös Mtv:n uutisointi parin päivän takaa jossa suurta huolta on herättänyt ihmisten lisääntynyt ulkoilu ja liikkuminen suuremmissa ihmisjoukoissa eristäytymiskehoituksista huolimatta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suositut-ulkoilupaikat-ovat-ruuhkautuneet-uudellamaalla-meidan-taytyy-miettia-sulkemista/7774580#gs.2aa6ti.

Tiedämme, että liian lähelle ei saa mennä mutta jotenkin kuitenkin vedämme toisiamme puoleemme kuin magneetit. Mietin, voisiko ihmisten ymmärrys yksinäisten, syrjäytyneiden ja vähäosaisten kohtalosta muuttua tämän poikkeustilanteen myötä? Onko nyt helpompi ymmärtää, miten suunnattoman tärkeää toisen ihmisen kosketus ja lähellä olo on ja miten pitkälle se kantaa, ihan pienissäkin määrissä?

Yksi kommentti artikkeliin ”Kun maailma sulkeutui…

  1. Julia Miasnikova

    Todella hyvää pohdintaa ja olen itsekin pohtinut täysin samoja asioita!

    Se on hienoa, että meillä on teknologia, jonka avulla voimme pitää toisiimme yhteyttä, mutta se ei ainakaan omasta mielestäni tule koskaan korvaavaamaan fyysistä läsnäoloa.

    Ehkä (ja toivottavasti) tämä tilanne opettaa meitä kaikkia punnitsemaan täysin uudestaan arvojamme. Ainakin omalla kohdallani, tuli todettua se, kuinka äärettömän tärkeää minulle on muiden ihmisten fyysinen näkeminen ja lähellä olo.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *