Monikulttuurisuuden hyväksyminen – mahdollista vai utopiaa?

Blogimme lähti liikkeelle ajatuksesta, joka noudattaisi kaavaa: 

Voisiko tämä olla mahdollista? Voimmeko jossain elämänvaiheessa elää yhteiskunnassa, joka olisi täysin monikulttuurisuuden hyväksyvä? Voiko rasismi loppua?  

Näihin kysymyksiin meillä ei ole vastausta, mutta voimme edesauttaa niiden idean toteutumista kaikki omassa elämässämme. Monikulttuurisuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan, kysymys on vain siitä, miten suhtaudumme kanssakulkijoihimme. Kun totumme kaikenlaisten kulttuurien hyväksymiseen ja rinnakkaiseloon jo pienestä pitäen, on helpompi elää yhdessä.

Kun totumme rinnakkaiseloon jo pienestä pitäen, on helpompi elää yhdessä

Blogi vähän muuttui alkuasetelmastaan, kun Evan projekti jäi toteutumatta. Heidin työ varhaiskasvatuksessa jatkui kevään ajan normaalisti. Jatkoimme kuitenkin kummatkin kirjoittamista, ja aiheita löytyi, vaikka mielikuvitusta täytyi vähän käyttää.

Korona on koskettanut kaikkien elämää, ja pohdinnassa oli, josko tästä blogista tekisi koronavapaan vyöhykkeen. Osa teksteistä kuitenkin sivuaa korona-aihepiiriä. Toisaalta, ehkä se ei ole haitaksi. Olemme ainakin käsitelleet teemaa, joka on vaikuttanut jokaisen osallisuuteen.

Näihin sanoihin päätämme tämän blogin ja toivotamme kaikille mainiota kesää!

Mainiota kesää!

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi