Sosiaalinen media – apuna normien purkamisessa?

Se, että sosiaalinen media luo erityisesti nuorille ulkonäköpaineita, kuulee joka tuutista. Harvemmin kuitenkaan puhutaan siitä, että sosiaalinen media voi myös rohkaista ihmisiä näyttämään juuri siltä, miltä he itse haluavat. Yle-uutisissa julkaistussa tutkimuksessa, jossa tutkittiin sosiaalisen median lisäävän paineita, haastateltiin erikoistutkijaa Erica Åbergia. Åberg väittää, että sosiaalinen media sisältää paljon mahdollisuuksia ulkonäköpaineiden purkamiseen ja niiden haastamiseen, erilaisten ulkonäöllisten marginaalien valistamiseen sekä erityisten ulkonäköyhteisöjen muodostumiseen.

Olen Åbergin kanssa samaa mieltä. Jos puhutaan Instagramista, niin olen itsekin havainnut selkeästi sen, että nykyään trendinä on julkaista mahdollisimman luonnollisia kuvia itsestään. Kuvanmuokkausohjelmien käyttö oman vartalon muokkaamista varten on selkeästi vähentynyt. Jos kuvaa muokataan, niin muokataan enemmänkin esimerkiksi kuvan valoisuutta, kontrastia ja värejä, jotta itse kuvan laatu olisi parempi. Vartalon muotoihin tai kasvoihin harvemmin enää kosketaan.

Body Positive-tilien määrä Instagramissa on myös lisääntynyt ja ne ovat kasvattaneet suosiotaan. Body Positive-tilien eli vartalopositiivisuus-tilien tavoitteena on viestittää ihmisille hyväksymään itsensä ja oman kehonsa sellaisenaan, kun se on. Tämä siis tarkoittaa myös sitä, että aidosti rakastaa itseään ja pitää itsestään huolta.

Åberg myös toteaa, että jokainen voi itse muokata oman Instagram feedinsä sellaiseksi, ettei se aiheuta paineita ja tukee omaa minäkuvaa.

Omalla kohdallani voin sanoa, että minulla meni melko pitkään, ennen kuin uskalsin lopettaa seuraamaan sellaisia tilejä, jotka loivat minulle paineita. Kun kuitenkin sen tein, tunsin saman tien suurta helpotusta. Instagram feedini ei täyty enää epäinhimillisen täydellisten naisvartaloiden kuvilla. Aloin myös enemmän kiinnostumaan sellaisista tileistä, jotka viestivät sitä, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Samalla aloin seuraamaan tilejä, joista minulle on aidosti jotain hyötyä muun muassa harrastukseni, valokuvaamisen, kannalta.

Minusta tuntuu, että tänä päivänä sosiaalisessa mediassa on niin erilaista kontenttia, että jokainen voi nähdä sen, että kaikki me olemme erilaisia, eikä ole yhtä tiettyä ideaalia, johon jokaisen pitäisi pyrkiä. Jokainen voi itse päättää omista tavoitteistaan ja omasta kehostaan.



Lähteet:

https://yle.fi/uutiset/3-11223585

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Sosiaalinen media – apuna normien purkamisessa?”

  1. Hei Vanukas!

    Oli hyvin mielenkiintoista lukea näkemyksiäsi sosiaalisen median vaikutuksista minäkuvaan sekä tämän hetkisestä trendistä, kuinka ihmiset näyttäytyvät mediassa. Itse en käytä some sovelluksista, kuin Facebookkia ja siellä minua kiinnostaa eniten Facebookin myynti- ja roskalava ryhmät sekä Kangasalan kaupungin oma ryhmä. Oma ikäryhmäni (30) ihmiset ovat siellä melko hiljaisia julkaisemaan mitään. Silloin kun joku kavereistani Facebookissa jotakin julkaisee, se liittyy usein jonkin asian saavuttamiseen, luontoon, reissaamiseen, sisustukseen tai virikkeeseen mitä toteutetaan perheenä.

    Facebookkini julkaisuissa painotus näkyy siis enemmän tekemisessä, kuin ulkonäkö asioissa, mutta kyllä sekin on aihealue, mistä välillä itse potee riittämättömyyden, kateellisuuden sekä alemmuuden tunnetta. Äkkiä sitä pääsee onneksi jaloilleen, kun keskittyy kaikkeen siihen hyvään mitä tällä hetkellä on.

    Muistan kyllä hyvin kuinka merkitykselliset ne MicMacin housut olivat minulle teini- iässä. Kaikilla ne oli, ja tottakai halusin kuulua samaan sarjaan. Iloinen uutinen on, että nyky trendinä on olla oma itsensä. Ylpeästi, kaunis oma itsensä.

Kommentoi