Viimeistä viedään

Viikot ovat menneet nopeasti, ja tänään on jo aika kirjoittaa yhteinen lopetuspostaus. Nautimme kaikki blogin kirjoittamisesta, muiden tekstien lukemisesta ja kommentoinnista. Blogin kirjoittaminen oli paikoitellen haastavaa, mutta ehdottomasti myös palkitsevaa.

 Olemme iloisia, että pääsimme kokemaan tämän yhdessä. Saimme toisistamme tukea ja arvokasta apua, sillä blogin kirjoitus ei ollut niin tuttua.  

Aluksi tehtävä tuntui jännittävältä, sillä luokkalaisemme (ja muut ihmiset!) pääsisivät lukemaan tekstejämme, mutta nimimerkkien takaa kirjoittaminen oli turvallista. Välillä aiheiden keksiminen tuntui vaikealta, toisina päivinä postausideoita syntyi useampi. Oli hauskaa kirjoittaa nuorista, sillä olemme itsekin aika nuoria ja nuoruudesta ei ole kovinkaan kauaa.  

Kaiken kaikkiaan tykästyimme blogin kirjoittamiseen ja kiitämme kaikkia hyvistä kommenteista ja blogimme lukemisesta! Tsemppiä kaikille, ihanaa kevättä ja kesää! 

Terkuin, 

Leppis, Pikku Myy, Vanukas ja Heinähattu  

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi