Epätietoinen

Elämme hyvin mielenkiintoisia ja jännittäviä aikoja. Tällä viikolla tuli voimaan valmiuslaki, joka vaikuttaa varmasti jokaisen meidän elämäämme. Meillä varhaiskasvatuksen työntekijöillä työt jatkuivat ”normaalisti” vaikka monissa muissa ammateissa olevat tekevät töitä etänä tai joutuvat jopa lomautetuiksi. Olenkin hyvin tyytyväinen siitä, että työt onneksi jatkuvat mutta olen vähän huolissani koronan leviämisestä. Olemme kyllä kiinnittäneet työpaikalla paljon huomiota siihen, että emme huolimattomuuttamme levitä sairautta. Olemme esimerkiksi tehostaneet lasten käsienpesua ja ja valvoneet sitä tarkasti. Olemme myös harjoitelleet yskimään oikeaoppisesti kasivarteen eikä käsiin. Lasten kanssa on kuitenkin niin antoisa työskennellä, kun heiltä tulee aina niin hyviä ja raikkaita ajatuksia jopa koronaan liittyen.  Olemmekin tällä viikolla esimerkiksi opetelleet monia käsienpesuun liittyviä loruja ja tansseja.

Tässä myös hyvä linkki lapsille: https://www.youtube.com/watch?v=wEucz5jSre0

“työt onneksi jatkuvat”

Varhaiskasvatuksessa meidän työnkuvamme yksi tärkeä osa on sitä, että asetumme lapsen tasolle ja pidämme lapsia sylissä. Se on niin tärkeä osa työtämme, että siitä emme voi luopua.  Onneksi osa perheistä pystyy pitämään lapset kotihoidossa ja siten ryhmäkoot eivät nouse liian suuriksi Näin myös riskit sairastua ovat pienemmät.  Toivonkin, että näinä aikoina lasten vanhemmat huomioisivat sen, ettei kukaan lapsista tulisi sairaana päiväkotiin.

Terveydenhuollon työntekijöille toivon paljon voimia ja kärsivällisyyttä näinä haastavina aikoina. On varmasti vaikea toimia, kun asiakasmäärät ovat kasvaneet huimasti. Antakaamme siis ammattilaisille työrauha ja eikä kuormiteta heitä kiireettömillä asioilla.

Toivottavasti pysytte kaikki terveinä <3

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Epätietoinen”

  1. Kyllähän tämä vallitseva tilanne on aiheuttanut sen, että aikaisemmat itsestäänselvyydet eivät enää niitä ole. Omaan käyttäytymiseen joutuu kiinnittämään aivan eritavalla huomiota ja omia toimintatapoja muuttamaan. Koronavirus on näkymätön vihollinen, jota vastaan meistä jokainen omilla ennaltaehkäisevillä teoilla pyrkii taistelemaan, tai ainakin näin on toivottavaa. Ei ole erityisen harvinaista, että “pikkuflunssassa” viedään lapsi päiväkotiin tai mennään itse töihin. Tämä on ollut hyvä herätys. Pysytään kotona sairaana ja turvataan näin muiden terveys!

  2. Epätietoisuus on myös täällä matkassa koko ajan. Epätietoisuus siitä, miten kauan tilanne kestää ja miten pahasti korona maatamme koettelee. Varhaiskasvatuksessa on tällä hetkelle hyvin vähän lapsia ja melkein suurempi riski lapsilla ja kasvattajilla on saada tartunta omasta henkilökunnasta, kuin lapsista tai heidän perheistään.

    Varhaiskasvatuksessa hygieniaan ja käsienpesuun on tehostettu valtavasti ja oikeaoppiseen yskimiseen, joka näin omalta osaltaan turvaa siellä olijoita. Myös aivan tavallinen, kuin ennenkin varhaiskasvatuspäivä pitää luoda lapselle poikkeusajasta huolimatta ja läheisyyttä unohtamatta.

    Minua mietityttää myös se, että missä kohtaa saan itse siirron muualle töihin eri sosiaali- ja terveysalan pisteisiin, olenhan koulutukseltani lähihoitaja. Kokemusta minulla ei ole muualta, kuin varhaiskasvatuksen parista ja olen valmistunut vuonna -95. Luulen kuitenkin, että saan perehdytyksen tarvittaessa. Tässä odotellaan nyt, että miten käy. Hoitajista tulee olemaan pulaa, se on varma. Kaikkien kynnelle kykenevien tulee auttaa tarvittaessa.

    —Tanja—

Kommentoi