Moikka

Itselleni osui ryhmästämme ensimmäinen vuoro kirjoittaa blogia. Olen kovasti pohtinut asiaa projektiimme liittyen. Ensimmäisellä käynnillämme aiheena on esimerkiksi tasa-arvo ja nyt pitäisikin alkaa pohtimaan sisältöä sinne käynnille. Siltikin ajatukset ja pohtiminen ovat muualla.

Päivätyöni on varhaiskasvatuksessa ja toimin tällä hetkellä varhaiskasvatuksen opettajana esiopetusryhmässä. Meitä varhaiskasvatuksen työntekijöitä yhdistää tällä hetkellä hyvin paljon epätietoisuus tulevasta, niin kuin muutakin maailmaa. Jokainen päivä ja jopa tunti tuo uusia toimintaohjeita ja sääntöjä, että miten tässä koronan valloittamassa maailmassa edetään.

Työssäni olen joutunut tällä viikolla uusien tilanteiden eteen arjen erilaisissa tilanteissa. Me kaikki olemme. Kuitenkin opiskelijana joudun myös tämän projektin kautta pohtimaan yleisiä annettuja ohjeita. Onko esimerkiksi turvallista käydä projektikohteessa käynnillä, kun kaikki yli kymmenen hengen kokouksetkin on suositeltu peruutettavaksi tai siirrettäväksi. Onko käynti turvallinen meille opiskelijoille ja myöskin mietityttää paljon se, että onko se turvallista asiakkaille.

Näitä asioita joutuu meistä jokainen nyt miettimään ja ensi viikolla olemme varmasti jo taas viisaampia.

Tarkoitus oli tehdä tästä blogipostauksesta selkeästi enemmän projektiin liittyvä, mutta tilanne on tämä ja ajatukset kovasti pyrkivät pyörimään koronaviruksen leviämisessä, niin tällä kertaa nyt näin.

KH

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi