Rakkaudesta lajeihin!

Oli positiivista ja mieltä lämmittävää huomata, kuinka paljon pienellä Google selaillulla löytyi vähävaraisten, syrjäytymisvaarassa olevien ja yksinäisten lasten ja nuorten harrastustoimintaa tukevia tahoja.  Itse ajattelen harrastusten tukevan lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla. Valitettavaa on, että harrastukset saattavat olla melko kalliitakin mutta mahtavaa on, että Suomesta löytyy paljon lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukijoita!

Joka vuosi Suomessa on 65 00 nuorta vaarassa syrjäytyä, johtuen perheen taloudellisesta tilanteesta. (Tukikummit-säätiö ehkäisee nuorten syrjäytymistä – Tukikummit). Esimerkiksi Tukikummit-säätiö kerää varoja harrastuksista ja kaveriporukoista syrjäytymisvaarassa oleville nuorille.

Harrastukset toimivat mitä parhaiten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä ehkäisevänä toimintana. Itse joukkuelajien inspiroimana ihmisenä mainitsen muutamia nimenomaan joukkuelajien tuomia positiivisia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin:

  • Sosiaaliset suhteet, kaverit & ystävät
  • Turvalliset aikuiset: valmentajat, taustahenkilöt, kavereiden perheet
  • Liikunta, onnistumisen kokemukset, tunteiden purkaminen & hallitseminen
  • Itsetunto, vuorovaikutustaidot, itsensä haastaminen & kehittyminen
  • Fyysisen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi

Tässä aiheeseen liittyvä uutinen koskien tutkimuksesta jalkapallon positiivisista vaikutuksista teini-ikäisten tyttöjen itseluottamukseen! https://www.uusimaa.fi/urheilu/1522018

Näitä asioita harrastustoiminta voi parhaimmillaan kehittää. Lapsille ja nuorille, joiden kotiolosuhteet (taloudellisista tai muista syistä johtuen) eivät ole lapselle suotuisat, harrastustoiminta voi olla turvapaikka ja samalla siellä olevat aikuiset voivat tukea ja kannustaa lasta sekä tarvittaessa puuttua perheen tilanteeseen.

Tän mä vaan jätän tähän eilisen tasa-arvon päivän kunniaksi ja toivon että mahdollisimman moni tyttö pääsee futis kentille – erityisesti Suomessa, jossa Huuhkajien huikeeta saavutusta päästä MM-kisoihin hehkutetaan niin tahdon muistuttaa, että Helmarit voitti EM pronssia jo vuonna 2005!

-Mia

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Rakkaudesta lajeihin!”

  1. Moikka Mia!

    Ihana muistutus siitä, kuinka tärkeää on harrastustoiminta. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että harrastukset tukevat lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Olen myös sitä mieltä, että jokaisella on oikeus harrastaa jotakin lajia, taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

    Koen, että olen itsekin nuorempana saanut harrastuksistani turvapaikkaa, tukea ja kannustusta. Olen siitä hyvin kiitollinen.

    Hienoa, että Suomessa on niin monta harrastustoiminnan tukijaa ja ihanaa, että teit näistä tukijoista listan! 🙂

    1. Moikka, ja kiitos kommentista!

      Minun oli itse myös helppo samaistua tähän aiheeseen, koska harrastukset, jalkapallo nimenomaan, on pitänyt minut järkevän tekemisen parissa erityisesti teini-ikäisenä.
      Toivon todella, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsisi turvallisten aikuisten ja mielekkäiden harrastuksien pariin ja löytäisivät tätä kautta sen oman juttunsa! 🙂

Kommentoi