Leikin loppu

Blogin kirjoittaminen oli meille kaikille neljälle varsin uutta puuhaa. Ja suhtauduimme siihen myös juurikin sillä asenteella, että voi jestas mitäköhän tästä tulee. Alkukankeuksien ja teknisten ongelmien jälkeen pääsimme vauhtiin.

Aiheita alkoi pursuamaan joka suunnasta mistä voisi ja haluaisi kirjoittaa. Huomasimme, että meillä olikin yllättävän paljon asiaa, vaikka luulimme ettei olisi. Kirjoittaminen ja blogi aiheista tutkiminen oli mielenkiintoista ja saimme kaikki paljon vinkkejä tulevaan kauteen ja miten haluamme lähteä toimintaamme viemään eteenpäin.

Muiden blogi kirjoitusten lukemiseen tuntui välillä jäävän hieman vähän aikaa, mutta kun niitä alkoi lukemaan ei voinutkaan lopettaa lukemista. Toinen toisensa perään mielenkiintoisia aiheita ja asioita, jotka olivat aivan uusia meille.

Olemme kiitollisia tästä kokemuksesta ja arvostus blogikirjoittamista kohtaan on uusissa lukemissa.

Heidi, Minna, Anneriina ja Anu

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi