Kiitos

On tullut viimeisen blogitekstin aika. Blogimme on käsitellyt ikäihmisten osallisuutta ja osattomuutta erilaisten aiheiden kautta. Olemme päässeet tutustumaan ikäihmisten maailmaan erilaisten teemojen kautta.

On ollut ammatillisesti opettavaista pohtia vaikeitakin asioita, jotka koskettavat ikääntyvää väestöämme. Blogin kautta olemme päässeet syventymään mm. ikäihmisten yksinäisyyteen, digitalisaation vaikutuksiin ja muistisairauden aiheuttamiin haasteisiin. Oma blogin teemaan liittyvä projektityömme jäi valitettavasti heti alussa tauolle ja välillä tuntui, että on haastavaa muodostaa blogikirjoitusta, kun ei ollut projektityöskentelyä johon kokemusta peilata. Selvisimme kuitenkin hyvin ja lopulta olikin antoisaa pohtia ikääntyvien elämää koskettavia aiheita. Toisten bloggaajien tekstejä luimme mielenkiinnolla ja niiden kautta saimme uutta tietoa ja uusia näkökulmia alaamme koskevista aiheista. Blogimme sulkeutumisen myötä haluamme toivottaa kaikille aurinkoista kevättä!

Anni ja Heini

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi