Käynnistetään kevät yhdessä

Kuten kaikki kaupungit, on korona hiljentänyt Kangasalan. Juuri kun olimme avanneet ovet kylämme perhekahvilalle, piti ne jo toistaiseksi sulkea. Kälynen talvi esti itsessään yhteiset kokoontumiset mm. pulkkailun ja luistelun merkeissä, joten kevään kurkistaessa innostuimme ystäväni kanssa mahdollisuudesta aloittaa toiminta, joka toisi meitä ihmisiä yhteen täällä Kangasalla. MLL:n yhteyshenkilön kautta järjestimme Kangasalle ilta perhekahvilan. Haluamme muodostaa perhekahvilasta matalan kynnyksen kohtaamispaikan, joka rakentuu yhteisöllisyyden ja osallisuuden peliaineista.

Ennen toiminnan käynnistystä suunnittelimme touhuun mukaan punaisen langan, ettei puuha kävisi tylsäksi tai yltyisi lasten osalta toimettomaksi riehumiseksi. Päädyimme tulokseen, että kahvilassa tarjotun iltapalan lisäksi tarjoamme jokaisella kerralla perheille tilan sekä välineet ennalta suunniteltuun askarteluun ja kävijälähtöiseen toiminta numeroon. Tupareissa pyysimme lapsia ja heidän vanhempiansa esittämään toiveita toivetaloon ohjelman suhteen, minne ilmestyi ideoita ja joiden pohjalta suunnittelimme seuraavien kertojen toimintoja. Jes, kyllä meillä, muilla ja omillakin mussukoilla on ollut kivaa!

Seuraavalla kerralla meillä olisi ollut vuorossa lasten toivomia liikuntaleikkejä, mutta toistaiseksi kokoontumiset eivät ole hyvä idea. Päätimme kuitenkin kääntää tilanteen edes jostakin suunnasta positiiviseksi. Minulla ja ystävällänikin on lapsia, eikä seinien sisällä kökkiminen vuorokausien ajan tee dynamiikalle hyvää. Ei sitä Netflixiäkään loputtomiin jaksa ja lapsillakin on ruutuaika. Vielä on onneksi sallittua liikkua! Metsä, laavut ja luonnon taideteokset kutsuvat luokseen. Saimme ystäväni kanssa yhteisellä laavuretkellä idean toteuttaa perhekahvilan toimintaa median kautta!

Yhteisöllisyys on voimaa!

Tällä viikolla innostamme ihmisiä jakamaan omat huippu retki- ideansa toimintamme nettisivuilla. Kannustamme perheitä tekemään yhteisretkiä toistensa kanssa, sekä jakamaan kokemuksiansa yhteisesti. Viime kerralta lapset lennättivät toivetta häntähipasta. Uskoisin jokaisesta taloudesta löytyvän tällä hetkellä runsaasti vessapaperia, millä tämä leikki on helppo toteuttaa. Ohjeen häntähippaan löydät tekstin lopusta. Ensi viikkojen aikana jaamme perheille myös tavalliseen tapaan ideoita askarteluun, mitkä on mahdollista toteuttaa kierrätysmateriaaleilla. Tarjoamme ideaa, mitä jokainen pääsee omalla tyylillään soveltamaan. Mielenkiinnolla odotan, millaisia persoonallisia luomuksia viikkojen aikana toteutuu.

Paljon puhutaan siitä, kuinka ihmisten tulisi yhdessä mennä eteenpäin, yhdessä rakentaa tulevaisuutta ja yhdessä miettiä globaaleja ratkaisuja. Noin suuressa kokonaisuudessa on paljon haasteita, mutta me täällä Kangasalla pyrimme lähestymään sitä muutamalla askeleella. Perhekahvila pyörii siellä, missä ihmiset ovat ja nyt toistaiseksi se tuo ihmiset yhteen verkon välityksellä. Yhteisessä tekemisessä ja yhteisössä on voima myös pienemmässä mittakaavassa.

Häntähippa

  • Leikin käynnistys.
  • Leikkiin tarvitset mukaan vessapaperirullan.
  • Valitkaa joukostanne hippa.
  • Muille paitsi hipalle annetaan n. 5 palaa vessapaperia. Varo ettei palat irtoa toisistansa.
  • Vessapaperin palat muodostavat hännän, joka laitetaan roikkumaan housuista pepun yläpuolelle.
  • Hippa vaihtuu, kun jokaisen häntä on napattu.
  • Tähänhän olisi loistavaa lisätä itse keksitty tarina, kuka paperin paloja kovasti tarvitsee 😉

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Käynnistetään kevät yhdessä”

  1. Ihanaa, papruhippaa! Meilläkin eletään hampaat kiristellen teinin kanssa kaksin kotona. Mutta hei, oikeassa olet; Yhdessä tästä läpi rämmitään. Nyt vaan jaksamista teille ja onnea siihen perhekahvilaan, kun sen aika koittaa, sillä kyllä se koittaa!

Kommentoi