Asunto ensin!

Kuva lainattu googlesta.

Asunto ensin on toimintamalli, jolla pyritään kitkemään asunnottomuutta sillä periaatteella, että jokaisen kuuluisi saada ensin oma asunto, ennen kuin muita elämän ongelmia ryhdytään korjaamaan. Asunto ensin mallissa ajatellaan myös, että jokainen on kykenevä pitämään oman asunnon, jos vain saa siihen tarvittavaa tukea. https://asuntoensin.fi/

Tärkeässä osassa toimintamallia, on varhainen asunnottomuuden ennaltaehkäisy. Lähtökohtana se, että asikkaan asumistilanne kartoitetaan joka kerta, kun asiakas kohdataan palvelujärjestelmässä. Tavatessa, pyritään antamaan tukea asunnon pitämiseen liittyvissä haasteissa ja pyritään tunnistamaan riskit asunnon menettämiseen ajoissa. https://asuntoensin.fi/

On tuotu esille, että ARA -vuokrakannan lisäämisellä ja välivuokraamisella, olisi mahdollisuus tuoda n. 2500 asuntoa lisää.

Mitä käytännössä tehdään?

Puhuin aikaisemmin blogissamme AUNE toimenpideohjelmasta, jonka tarkoituksena on juuri nimenomaan ennaltaehkäistä asunnottomuutta ja estää asunnottomuuden uusiutumista. Toimenpideohjelmassa on mainittu esitys siitä, että asuntoja pitäisi olla enemmän tarjolla asunnottomille, tai asunnon menettämis vaarassa oleville henkilöille. On tuotu esille, että ARA -vuokrakannan lisäämisellä ja välivuokraamisella, olisi mahdollisuus tuoda n. 2500 asuntoa lisää.

Toimintamallin tarkoitus on käytännössä tukea ihmisiä arjen hallinnassa ja asunnon säilyttämiseen liittyvissä asioissa, ennaltaehkäistä vuokravelkojen syntymistä asumisneuvonnan avulla, lisätä vuokranantajan ja vuokralaisen vakuutusturvaa, sekä vahvistaa eri toimijoiden yhteistyötä. https://asuntoensin.fi/ohjelma/asunnottomuuden-ennaltaehkaisyn-toimenpideohjelma-2016-2019/

Asunto ensin hanke jakaa mielipiteitä siitä, onko asunnon saaminen prioriteettinä, jos muut elämän osa-alueet eivät ole kunnossa. Tarkoitten sitä, että onko ihminen kykeneväinen pitämään saamansa asunnon muiden ongelmien vuoksi. Minulla itselläni on hieman ristiriitaiset ajatuksen hankkeesta, koska ajattelen, että ihmisen elämäntilanteen kokonaisvaltainen huomiointi palvelujärjestelmässä on erityisen tärkeää. Ajatuksia herättää myös se, että saako ihminen asunnon saamisen jälkeen tarpeeksi tukea muihin ongelmiin, vai ajatellaanko vain, että nyt kun asiakkaalla on asunto, on ongelma niin sanotusti hallinnassa ja voidaan mainostaa kuinka asunnottomuutta on vähennetty. Syyt asunnottomuuteen kuitenkin johtuu usein monesta eri asiasta, eikä pelkkä asunnon saaminen voi olla ratkaisu näiden ongelmien selvittämiseen. Mietin myös, että millä resursseilla tukitoimia tehdään asunnon saamisen jälkeen ja millä tavoin luodaan sellainen asiakassuhde, että asiakas kokee saavansa tukea ja apua jatkossakin. Kuitenkin minusta on hienoa, että tällainen hanke on olemassa ja se on saanut myös itse asiakkailta positiivista palautetta.

Hanke on ottanut tavoitteeksi myös kansainvälisen laajennuksen, koska Suomi on tähän mennessä ainoa Euroopan maa, joka on saanut asunnottomuuden vähenemään. Tähän mennessä kansainvälinen työ on ollut pääosin hankeluontoista, eikä kattavaa verkostoitumista ole vielä tapahtunut. Suomi on kuitenkin hankkeellaan saanut aikaan sen, että Eurooppalainen asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö FEANTSA, on julkaissut vuosittaisessa konferenssissaan Asunto ensin -työn oppaan. Y-säätiö on ollut FEANTSA:n mukana perustamassa opasta. Tulevaisuudessa on tavoitteena eri maiden yhteistyö asunnottomuuden kitkemiseksi ja hyvien ja toimivien toimintamallien jakaminen maiden sosiaalipoliittisten rakenteiden parantamiseksi. https://asuntoensin.fi/kansainvalista/

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *