Laukku Leena

Harvoin näkee pääkaupunkiseudun ulkopuolella yhtä tunnettua henkilöä, joka asuu ulkona kuin Laukku Leena. Leena Kiviharju on 71- vuotias taivas alla asuva koditon, jota ei voi olla huomaamatta ison laukku linjaston kanssa. Media tietojen mukaan Kiviharju on asunut taivasalla toistakymmentä vuotta, kymmenien laukkujen kanssa. Viimeisien tietojen mukaan Kiviharju oli asettunut Jämsän hallin alueelle, missä Kiviharju on kieltäytynyt ottamasta Jämsän kaupungilta minkäänlaista apua. Tietävästi Laukku-Leena on puhunut medialle vain yhden kerran, josta tehtiin kunnollinen haastattelu medialle. (Joroisten Lehti)

Tiedämme että Kiviharju on kirjoittanut ylioppilaaksi, luki oikeustieteitä yliopistossa ja teki konttoritöitä, kunnes ryhtyi äitinsä kokopäiväiseksi omaishoitajaksi. Äidin kuoleman jälkeen Kiviharju ei päässyt takaisin työelämään puutteellisen työkokemuksen vuoksi.

“Yhteiskunta ei tarvinnut minun työpanosta”. – Leena Kiviharju.

Kiviharju kertoi haastattelussa elävänsä pullonkeräyksellä, millä saa ostettua ruokaa ja piipputupakkaa. Leena kertoo elävänsä aliravittuna, mutta terveenä. Omien sanojensa mukaan Kiviharju ei saa minkäänlaista yhteiskunnallista tukea, koska ”ei asu missään ja inhoaa lappujen täyttämistä”. Vuonna 2010 julkaistussa lehtiartikkelissa Kiviharju sanoo, että aikoo kiertää Suomea, kunnes saa kansaneläkettä. Sen jälkeen suunnitelmissa on asunnon hankkiminen. Vuonna 2019 hän kuitenkin asuu yhä taivasalla laukkuineen.  (Joroisten Lehti)

Leena Kiviharjun tarina on omalla tavallaan uniikki. Kuitenkin Suomessa on asunnottomuutta ja varmasti Laukku Leena ei ole yksittäinen tapaus, joka elää taivasalla ja kiertelee ympäri Suomea. Sää olosuhteet ovat saaneet monet hakuetumaan sisälle turvaan kuten asumispäivystyksiin. Suomen karu talvi ja kylmä sää ei ole asunnottomille suopea. Kuitenkin kun Laukku Leenaa hakee netissä, näkyy kuvissa Kiviharjun istumassa laukkujensa kanssa talvella ulkona. Osa laukuista on lumen peitossa ja jäätyneinä maahan kiinni. Lumessa näkyy Kiviharjun elämisen jälkiä ja astiat ja termaripullo on hujan hajan.

Monia ja varsinkin itseäni ihmetyttää Kiviharjun elämänmuotoa vielä 2019 varsinkin Suomessa. Miten henkilö ruokailee, peseytyy ja yleisesti ottaen selviää talvella?

Vantaan Asunnottomien yössä 17.10.2019 olin juontamassa, ja pääsin kuulemaan suoraan asunnottomien ajatuksia ja mietteitä. Paljon oli puhetta halvoista asunnoista, joita saisi nopeasti, mutta myös tarvetta tuelle. Asiakas ei pelkästään halua katon päänpäälle, mutta myös elämänsä kuntoon. Asunnon saanti ei välttämättä lopeta asunnottomuutta. Monella voi olla pohjalla velkoja, kuten pikavippejä, päihteidenkäyttöä ja mielenterveysongelmia. Jos niihin ei saa apua, voi asunnottomuuden kierteeseen joutua uudestaan.

  • Anastasia

Lähteet:

Luettu 24.10.2019

https://www.aamulehti.fi/a/201397439
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b225828d-c1b1-40b5-b7b1-aac1891e74ed
https://www.vantaa.fi/terveys-_ja_sosiaalipalvelut/paihteet_ja_mielenterveys/kuntouttava_asuminen/paihdekuntoutujien_asuminen
https://asunnottomienyo.fi/

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi