Maahanmuuttajanuorten sopeutuminen

Kirjoitukseni aihe sai alkuunsa, kun pääsin tutustumaan työni puolesta nuoreen tyttöön, joka on maahanmuuttajataustainen.

Maahanmuuttajanuoret tasapainottelevat usein kulttuurien välillä. Usein vanhempien tietämättömyys suomalaisista elämäntavoista ja nuorten halu sopeuta valtaväestöön voi saada vanhemmissa aikaan paljon pelkoa oman kulttuuriperimän katoamisesta. Tämän vuoksi nuoret alkavat usein kapinoimaan kotona vanhempiaan vastaan.

Isoimmat ristiriidat syntyvät maahanmuuttajaperheissä avioliiton ulkopuolinen seurustelu sekä alkoholin käyttö, joka on yleistä suomalaisten nuorten keskuudessa. Vanhempien täytyisi olla perillä suomalaisesta kulttuurista, yhteiskunnasta ja sen pelisäännöistä, jotta heidän lapsillaan ja nuorillaan olisi mahdollisuus sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Vanhempien tietämättömyys valtaväestön elämäntavoista voi johtaa siihen, että vanhemmat painottavat omaa kulttuuriaan nuorelle voimakkaasti. He voivat myös pelätä, että nuori haluaa hylätä kulttuurinsa jossa nuori on kasvanut. Tärkeää olisi vanhempien esimerkksi tietää, että Suomessa koulujen joulujuhlat eivät ole minkäänlainen käännytysprojeti, jossa muslimeista pyritään tekemään kristittyjä, vaan se on ainoastaan perinne muiden juhlien joukossa.

Nuoret voivat olla hyvinkin hukassa yrittäessään selviytyä sekä vanhempien että yhteiskunnan vaatimuksista. Monet nuoret myös elävät erilaista elämää kotona ja kavereiden kanssa. Kun ollaan kotona, eletään oman kulttuurin mukaisesti mutta kun ollaan ulkona kavereiden kanssa, eletäänkin ihan erilaista elämää kuin kotona. Nuoret eivät halua tuntea itseään ulkopuoliseksi, joten he yrittävät sopeutua ja kuulua muiden nuorten joukkoon.

Yksi kommentti artikkeliin ”Maahanmuuttajanuorten sopeutuminen

  1. Pasova_IR

    Oli mukava että kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta, joka määrittää niin monen maahanmuuttaja taustaisen nuoren elämää. Olen itsekkin useaan kertaan törmännyt tähän aiheeseen, mutta en ole juurikaan kuullut tästä puhuttavan. Olisi ollut mukava lukea asiasta lisää jostain lähteistä tai parhaimmassa tapauksessa nähdä jokin tutkimus asiaa koskien, mutta ymmärrän ettei niitä ole välttämättä paljoakaan tarjolla.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *