Check!

Järjestötyön monipuolisuus: check!

Järjetötyö erottamattomana osana yhteiskuntaa: check!

Järjestötyö osana sosiaalialaa: check!

Kun lähdimme tähän blogihaasteeseen, meillä oli kaikilla paljon kysymyksiä siitä, miten järjestötyö asettuu palveluiden kenttään. Kävi ilmi, että ne ovat kaikkialla ja hyvin eri muotoisina. Tässä vaiheessa voimme todeta, että aiheen laajuus teki haasteelliseksi löytää selkeää punaista lankaa blogi kokonaisuudellemme. Ryhmämme eteni kuitenkin avoimin ja tutkivin mielin, jonka johdosta prosessin edetessä vastaamme tuli kokoajan uusia kysymyksiä, joiden kautta opimme jatkuvasti uutta. Tämä blogin kirjoittaminen oli jatkuvaa löytämistä. 

Kävimme läpi: mitä järjestö oikein tarkoittaa, miten toimii rahoitus, for dummies ja tarkalleen katsottuna, mitä haasteita järjestötoiminnassa tulee vastaan. Etsimme ratkaisuja järjestöistä mm. nuorten mielenterveysongelmiin, tutkimme liikunnallisia palveluja hyvinvoinnintukena sekä draaman käyttöä kohtaamisen välineenä. Tutkimme suurien ja pienien järjestöjen toimintaa, sekä löysimme Tikkurilan asukastilan ihan koulumme vierestä! Kappas! 

Ei muuta kuin kohti parempaa tulevaisuutta, jossa voidaan hyvin ja huolehditaan toisistamme ja itsestämme hyvin. Jos tulee mieleen innovatiivisia ideoita tai halua vetää kaverin kanssa omaa toimintaa, niin ei muuta kuin yhdistyksiä ja järjestöjä perustamaan!

Kaikille sisua ja kuumaa kaakaota loppuvuoden valottomuuteen! Rentoja hetkiä ja tekemisen ihanuutta toivoo: Lilli, Suvi, Antti ja Petri

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi