Järjestöjen rahoitus

Suomessa järjestöjä rahoittaa Veikkaus Oy. Veikkaus kertoo omilla sivuillaan, että Veikkaus Oy on suomalaisten oma peliyhtiö. Veikkauksen pelejä pelaamalla Veikkaus tukee suomalaisten mahdollisuuksia harrastaa, liikkua, pysyä terveenä ja tervehtyä. Veikkauksen keräämillä varoilla tuetaan avustuksina monenlaista vapaaehtoistoimintaa ja mahdollisuuksia kuulua joukkoon. Pelien tuotoilla tuetaan myös arjen kriisitilanteissa, tuetaan erityisryhmiä sekä tieteen tekemistä ja hevosurheilua. Veikkaus tukee Sosiaali- ja terveysjärjestöjä tänä vuonna 362 miljoonalla eurolla, josta järjestöjen toiminnan edellytyksiä ja perusrahoitusta tuetaan 119 miljoonalla eurolla, kriisiauttamista ja arjen turvallisuutta 33 miljoonalla eurolla, terveyden ja toimintakyvyn osuus on 85 miljoonaa euroa, erityisryhmien asumista tuetaan 22 miljoonalla eurolla, yhteisöllisyyttä ja osallistumismahdollisuuksia tuetaan 81 miljoonalla eurolla ja työelämäosallisuutta tuetaan 22 miljoonalla eurolla.

Veikkaus jakaa tukea myös kulttuurille ja taiteelle 246 miljoonaa euroa, liikuntaan 155 miljoonaa euroa, tieteelle 108 miljoonaa euroa, nuorisotyöhön 55 miljoonaa euroa, veteraaneille ja sotavammakorvauksiin 110 miljoonaa euroa ja hevosurheiluun 42 miljoonaa euroa. Veikkauksen ilmoituksen mukaan menee siis yli miljardi euroa vuodessa yhteiseen hyvään. Ylen sivuilta voi halutessaan lukea artikkelin hevosen lihan ekologisuudesta, lihan eettisyydestä ja siitä, miksi suurin osa hevosista päätyy ongelmajätteeksi, hautaan tai tuhkattavaksi.

Julkisuudessa on keskusteltu myös siitä, keneltä nämä varat kerätään. Veikkaus ilmoittaakin omilla sivuillaan toimivansa vastuullisesti ja pyrkivänsä aktiivisesti ennaltaehkäisemään peliongelmien syntyä. Veikkauksen toimintaa ohjaa ajatus, että he ovat sekä miljoonan, että yhden ihmisen puolella, eikä ketään unohdeta.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten jakamisesta vastaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus eli STEA. STEA ilmoittaa, että STEA valmistelee hakemusten perusteella sosiaali- ja terveysministeriölle avustusehdotukset, joiden perusteella Sosiaali- ja terveysministeriö päättää myönnettävistä avustuksista.  STEA käsittelee vuosittain enemmän, kuin 2500 avustushakemusta ja valmistelee niiden perusteella sosiaali- ja terveysministeriölle avustusehdotuksen. STEA-avustuksia voidaan myöntää hakemuksesta harkinnanvaraisesti. Harkinnassaan STEA ilmoittaa myöntävänsä avustuksia seuraavin edellytyksin, minkä pitkän listan voi jokainen sosiaalialan hanketta suunnitteleva lukea tarkemmin STEA:n omilta sivuilta. Pikaisia hankkeita suunnittelevia on kuitenkin varoitettava, että vuoden 2020 avustusten hakeminen on jo ohi.

-Petri

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *