Väliinputoaja

Moni nuori on varmasti törmännyt työllistymisen tuomiin haasteisiin. Työpaikkaa voi olla hankala löytää ilman koulutusta, tai jopa koulutuksen kanssa. Työpaikka voi olla stressinaihe jopa opiskellessa toisella asteella. Tulee tunne, että pitäisi työskennellä samalla kun kouluttautuu. Kaikkien voimavarat eivät välttämättä riitä molempiin.

Vuonna 2017 Helsinkiläisiä nuoria on ollut työttömänä noin 9,8%. Työllistyminen koko maassa on ollut nousussa – 2017 työttömiä nuoria oli 6554, joka oli 15% vähemmän kuin edellisenä vuonna. Työllistymistä ei silti ole tehty liian helpoksi.

Työpaikan hankkiminen voi olla hankalaa, eikä korkeakouluunkaan tuosta vaan kävellä. Työ- tai opiskelupaikan hankkiminen tuo mukanaan paljon paineita, joita nuorilla voi olla jo muutoinkin ihan riittävästi. Nuorista tulee äkkiä väliinputoajia.

Väliinputoaja terminä tarkoittaa joidenkin ryhmien väliin jäävää henkilöä. Väliinputoaminen voi olla monen nuoren syrjäytymisen taustalla. Nuori ei tavoita palveluverkostoa, koulu- tai työyhteisöä. Palveluita olisi mielestäni tärkeää yrittää mainostaa esimerkiksi netissä, jota jo onneksi kiitettävästi tehdäänkin. Somen kautta monelle neljän seinän sisällä olevalle nuorelle palvelut tai erilaiset koulutus- ja työllistymismahdollisuudet voivat tulla tutuiksi.

3 kommenttia artikkeliin ”Väliinputoaja

  1. Tämä aihe on todella tärkeä. Harmittaa kuinka vaikeaksi asiat on tehty ja kuinka vaikea nuorten on saada jalkaa oven väliin työelämässä saatika silloin jos voimvarat eivät ole täydet. Kilpailu on todella kovaa ja tuntuu, että työpaikat vaatii aina aiempaa työkokemusta, no mistä sitä saisi jos ei ikinä anneta mahdollisuutta? Olisi äärimmäisen tärkeää antaa nuorille työpaikkoja ja sitä kautta antaa mahdollisuuden tienata omaa rahaa.

    Vastaa

  2. Pasova 0919

    Kiitos, että nostit tämän aiheen esille!
    Mielestäni on todella harmillista, että Suomessa osa-aikaisen tai pätkätyön tekeminen on tehty miltei mahdottomaksi. Näkisin pienimuotoisemman työskentelyn olevan yksi väylä myös nuorille pysyä yhteiskunnassa kiinni, vaikka voimavarat eivät kokopäiväiseen työskentelyyn tai opiskeluun riittäisikään. Pienikin työ voi tuoda elämään jonkinlaista rytmiä ja sosiaalisia kontakteja, mutta ymmärrän hyvin, että monikaan ei siihen pysty, sillä siitä seuraava byrokratia vie voimia ja luo toimeentuloon epävarmuutta. Tämä on harmi, sillä omasta kokemuksestani tiedän, että mitä pidempään pysyttelee neljän seinän sisällä toimettomana, sitä vaikeampaa sieltä voi olla lähteä ulos.

    Vastaa

  3. Riku Viinanen

    Hei,

    Olen samaa mieltä ylläolevien kommenttien kirjoittajien kanssa aiheesta. Tässä on yhteiskunnallisesti todella tärkeä aihe. On varmasti monia nuoria jotka ovat syrjäytyneet ja käyvät kaupassakin juuri ennen sulkemisaikaa, vältellen kontakteja. Tämä on todella surullinen ilmiö, sillä juuri pieninkin työ osa-aikaisena voisi tuoda jo paljon sisältöä nuoren arkeen ja luoden samalla uusia kontakteja sekä onnistumisen tunteita. Toivottavasti asiaan saataisiin parannusta vaikka sieltä somen kautta, missä lähes jokainen nykyään on.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *