Rajat välillämme

Yllättävän moni, itseni mukaan lukien, sekoittavat toisinaan omat tunteensa todellisuuteen, käyttäytyen kuin tunteiden läpi suodatettu kokemus olisi tosi. Tällöin saattaa jättää huomioimatta toisen rajat ja käyttäytyä ikään kuin koettu ja tulkittu viesti oikeuttaisi erilaiseen toimintaan.

Tosi on, että meissä kaikissa on haavoja, ja jokainen tarvitsee ymmärtävää läsnäoloa ja rakkautta. Sitä ei vain aina saa sieltä mistä tahtoisi. Oli kyseessä sitten perhesuhde, ystävyyssuhde tai parisuhde, jokaisella vuorovaikutuksen osapuolella on oikeus kuunnella omia tunteitaan ja ottaa omaa tilaa niin paljon kuin hän kokee tarpeelliseksi. Kenelläkään ei tule olla sellaista valtaa toiseen, että saa ohjailla tai manipuloida toista käyttäytymään toivomallaan tavalla.

Kaikki lähtee siitä, että jokaisen meistä tulisi tunnistaa omat tunnereaktiot sekä oppia reflektoimaan niitä. Tunteet välittävät viestiä siitä että tapahtuu jotain itselle tärkeää, joka olisi hyvä tiedostaa ja ymmärtää. Ilman sitä, että havaitsee mitä itsessä tapahtuu, on vaikea pitää puoliaan tai ymmärtää muiden tunnekokemuksia. Kun osaa tulkita tunteen ja siitä seuraavan toimintamallin itsessään, on helpompi huomioida se tekemissään ratkaisuissa. Jos on oppinut elämään tunteiden viemänä, voi olla vaikea oppia uusia toimintatapoja. Ei pidä olla itselleen liian ankara, koska muutos tapahtuu ajan kanssa.  Joskus tässä vaiheessa voi olla hyötyä terapiasta, itse olen jo lyhyessä ajassa oppinut sen avulla uusia tunnetaitoja. Terapeutti toimii puolueettomana tahona, joka auttaa tarkastelemaan koettuja asioita uudesta perspektiivistä. Netistä löytyy myös vinkkejä kuinka voi itse kehittää tunteiden tulkintaansa.

Kun on oppinut tunnistamaan tunteita, on seuraava askel oppia ilmaisemaan niitä. Ilmaisu tarvitsee tuekseen kykyä säädellä tunteita, sen avulla suojellaan omaa selustaa sekä kunnioitetaan muiden rajoja. Myös ymmärretyksi tulemisen kannalta on tärkeää oppia säätelemään tunteet sellaisiksi annoksiksi, että vastapuoli pystyy ottamaan ne vastaan. Paremman tunteiden säätelyn myötä voi kokea itsensä tasapainoisemmaksi ja pikkuhiljaa itseluottamuskin voi alkaa parantua. Kun arvostaa itseään sekä luottaa itseensä, hakeutuu todennäköisemmin myös semmoisten ihmisten seuraan jotka tukevat tätä muutosta. Samalla alkaa tunnistaa niitä ihmisiä ketkä eivät osaa arvostaa omia rajoja.

Toimiva vuorovaikutus tarvitsee yhteisen käsityksen siitä mihin raja vedetään, niin että kumpikin voi hyvin. Parhaiten yhteisiä pelisääntöjä ja toisen rajoja voi oppia hahmottamaan avoimella ja keskustelevalla ilmapiirillä. Tarvitaan arvostusta niin itseään kuin toista kohtaan sekä paljon luottamusta, että voi uskaltaa tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Olen huomannut ettei tällaisen ihmissuhteen löytäminen ole aina niin helppo tehtävä. Elämä ei ole tasaista kyytiä, ja joskus toinen osapuoli vain tarvitsee enemmän kuin toinen. Näissäkin tilanteissa auttamisen ja tukemisen tulisi tapahtua pyyteettömästä halusta toimia toisen tukena.

Kun parisuhteen myötä jaetaan toisen ihmisen kanssa arki, on keskiössä avoin ja rehellinen kommunikaatio. Heti suhteen alussa on hyvä keskustella omista toiveista ja peloista, voi olla hyvä laatia suhteelle pelisäännöt, jotta kummallakin on turvallinen olo. Monesti läheiset suhteet, varsinkin parisuhde nostavat esiin sen millaiseen kiintymyssuhteeseen yksilö on kasvanut. Pinnan alta voi nousta yllättäviäkin tunteita. Nämä syvältä kumpuavat tunteet tulee kohdata ymmärtäen ja hyväksyen, parhaassa tapauksessa hyvä suhde voi antaa korjaavia kokemuksia vaille jäämisten tilalle. Hyvässä suhteessa on tilaa kohdata omia kipukohtiaan ja tulla hyväksytyksi inhimillisenä itsenään.

Jokaisessa parisuhteessa tulisi toteutua toista kuunteleva ja kunnioittava ilmapiiri. Usein sopivan erillisyyden löytyminen, niin että kumpikin saa tarpeeksi omaa tilaa, voi olla pitkä prosessi. Se vaatii kykyä sietää epämukavuutta sekä halua puhua vaikeistakin tunteista. Jokaisella tulisi olla tilaa kuunnella omia tuntemuksiaan, vain niin voi pysyä uskollisena itselleen.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Rajat välillämme”

  1. Miten hienosti puet sanoiksi näitä tunteita ja ajatuksia, mitä varmasti meillä jokaisella on. Terapia tosiaan voi olla oikea osoite näiden tunnetaitojen oppimiseen, ammattilaisen opastamana ja tukemana on turvallista tutustua itseensä ja tunteisiinsa ja oppia käsittelemään niitä. Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä!

  2. Hyvin tärkeä aihe ja hienosti kirjoitettu! Tunteiden tunnistaminen ja vieläpä niiden ilmaiseminen voi olla hankalaa ja niinkuin kirjoititkin, niin ne vaikuttavat moneen asiaan.
    Arjen kiireessä, sitä ei helposti pysähdy pohtimaan tai kuulostelemaan omia tunteitaan. Terapeutti voisi olla tosiaan yksi henkilö opettamaan näitä tunnetaitoja. Lisäämällä tietoutta ja koulutusmahdollisuuksia, voisi näitä tunnetaitojen opettelua tulevaisuudessa lisätä esimerkiksi myös matalamman kynnyksen paikkoihin tai kouluihin (varmasti osassa jo kyseisiä taitoja harjoitellaankin).

Kommentoi