Unen merkitys

Unitutkija Tarja Stenberg kertoo, että unen merkitys jaksamiselle on monelle selkeä ja opittu tosiasia. Unen on elimistöllemme ja erityisesti aivoillemme tärkeää huoltoaikaa. Unen aikana aivoissa ja elimistössämme tapahtuu lukuisa asioita, vaikka emme sitä itse nukkuessamme huomaa. Unen aikana opittu tieto järjestäytyy ja aivosoluilla on aikaa tankata energiaa tulevaan päivään.

Uni palauttaa elimistön myös rasituksesta ja tasapainottaa hermostomme toimintaa. Se vaikuttaa myös vastustuskykyymme sekä esimerkiksi hormoneihin. Aivomme myös puhdistuvat kuona-aineista nukkuessamme. Kuuntelin juuri erään lääkärin podcastia, jossa jakson aiheena oli uni ja jakson vieraana unilääkäri. Hän kertoi, että havainnollistavasti voisi ajatella aivojen oksentavan kaiken kuonan selkäytimeen unen aikana. Mielestäni tämä oli osuva kuvaus.

Univajeen on myös osoitettu lisäävän herkuttelua ja vähentävän halua harrastaa liikuntaa. Unella on siis myös vaikutusta painonhallintaan. Unen puute voi vaikuttaa myös rasva-aineenvaihduntaan. Nukkuminen vähentää myös stressiä, joka on oleellinen tekijä painonhallinnan kysymyksissä.

Stressi voi kuitenkin vaikuttaa myös unensaantiin, kuten monet muutkin psyykkiset sekä fyysiset tekijät. Suomalaisilla työelämässä olevilla ihmisillä erilaiset unihäiriöt ovatkin lisääntyneet. Unettomuuden taustalla voi olla myös vähäinen fyysinen aktiivisuus tai epäsäännöllisistä työajoista johtuva rytmien epäsäännöllisyys. Elintavat vaikuttavat unenlaatuun.

Unen merkitys nuorelle

Nuori tarvitsee yössä unta noin 8-10 tuntia. Uni on tärkeää nuoren fyysisen sekä henkisen palautumisen kannalta. Murrosikäisen nuoren elimistössä tapahtuu paljon muutoksia, jonka oletetaan siirtävän automaattisesti nukkumaanmenoaikaa tunnilla tai kahdella eteen päin. Olisi kuitenkin tärkeää yrittää saada riittävästi lepoa yön aikana aikaisten arkiherätysten takia.

On tärkeää myös tietää, että päiväunet eivät korvaa yöunia. Syvä uni on kehityksen kannalta erityisen tärkeää, sillä keho tuottaa silloin mm. kasvuhormonia. Syvän unen aikana myös valveillaoloaikana opittu tieto järjestäytyy lyhytkestoisesta muistista pitkäkestoiseen. Liian vähäinen uni laskee toimintakykyä ja lisää keskittymisvaikeuksia. Myös riski masentumiseen kasvaa.

Itsekin muistan yläasteajoilta, kuinka nukkumaanmeno viivästyi, kun chattailin kavereiden kanssa netissä myöhäiseen iltaan asti tietokoneellani. Tämä on yleinen ilmiö myös nykypäivänä, kun erilaiset sovellukset ovat lisääntyneet huimasti ja yhteydenpito on monimuotoisempaa ja kätevämpää älypuhelimen ansiosta. Miten älylaitteet ja some ovat vaikuttaneet sinun nukkumaanmenoaikaasi?

Useat aikuisetkin varmasti pystyvät myöntämään, että kännykkä jää yöpöydälle lataukseen yön ajaksi ja herätys on herätyskellon sijasta puhelimessa valmiina aamua varten. Nuorilla vilkkuva puhelimen näyttö nukkumaan mennessä on suuri kiusaus ja häiriötekijä. Houkutus ”snäppäillä” tai jutella WhatsAppin ryhmäkeskustelussa kavereiden kanssa on suuri ja kynnys tehdä näin, on varmasti pienempi, kuin omassa nuoruudessani tietokoneelta käsin, joka vaati tietokoneen esille ottamisen ja käynnistämisen.

On inhimillistä, ettei yläkouluikäinen nuori täysin ymmärrä unettomuudesta seuraavia haittoja ja siksi onkin tärkeää, että aikuiset muistuttaisivat ja opastaisivat nuoria oikeaan suuntaan tällä saralla. Unen merkitystä tulisi painottaa nuorille, sillä se on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta todella tärkeä osa nuoren ja minkä tahansa ikäisen ihmisen elämää.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

4 ajatusta aiheesta “Unen merkitys”

  1. Kiitos tärkeästä aiheesta! Vaikka uni kuulostaa sanana mitättömältä, on se ihmiselle yksi tärkeimmistä asioista kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäjänä. Kuinka helposti ihminen voikaan joutua unen oravanpyörään?Stressi aiheuttaa unen laadun heikkenemistä ja taas unen heikko laatu aiheuttaa stressiä. On totta, että vähäinen unen saanti saa himoitsemaan epäterveellistä ruokaa, kun taas kunnon yöunet auttavat jaksamaan ja elämään terveellisemmin.

    On totta, että nykyajan mediakeskeinen elämä imee väkisin kännykän mukaan sänkyyn ja sen viereen yöksi. Kukapa olisi raahannut aikoinaan seinäpuhelimensa yöksi viereensä? No, toisaalta eipä se muutenkaan vaikuttanut kenenkään elämään muuten kuin asioiden helpompaan hoitamiseen toisinaan soittamalla. Mutta käsiteltyyn aiheeseen liittyen somettaminen sängyssä on tätä päivää ja se ei muuksi muutu.

    Sen verran haluan kompata nuorten unen tärkeyttä, että olet siinä täysin oikeasssa, että meidän tulee opastaa nuoria tässä tärkeässä asiassa. Olen itse kahden yläkouluikäisen nuoren äiti ja vaikka asiasta keskustellaan paljon, ei nukkumaanmeno aikaistu. Nuorten ajatusmaailma on aika mustavalkoinen ja sinne ei aina oikein mahdu asioiden näkeminen useammasta näkökulmasta. Mutta ehkä jonain päivänä asia muuttuu, sitä odotellessa.

  2. Kirjoitit todella kattavasti ja tarkasti meille kaikille erittäin tärkeästä aiheesta! Ihmiset eivät monesti tajua miten tärkeä osa uni on elämäämme ja miten moneen asiaan se vaikuttaa. On siis tärkeää, että aiheesta puhutaan ja jaetaan tietoa kaiken ikäisille. Kiitos, kun otit tämän aiheen esille.

    Niin kuin itsekin puhuit, puhelimet ja sosiaalinen media ovat varmasti osa syy miksi monien yöunet jäävät vähäisemmäksi. Myönnän, että itsekin monesti ennen nukkumaan menoa otan kännykän käteen ja selaan vielä hetken puhelinta. Hetken päästä huomaankin, että olen selannut puhelinta jo tunnin. On tärkeää, että itse tajuaa miten paljon uni meille merkitsee ja oppii itse laittamaan puhelimen ajoissa pois.

    Nuoret eivät aina tiedosta unen merkitystä, joten on tärkeää, että siitä kerrotaan heille. Uskon kuitenkin, että meistä jokainen jossakin kohtaa elämässään tajuaa miten paljon hyvät yöunet merkitsevät jakamiseemme, ainakin toivottavasti!

  3. Hei,

    Kyseessä on tärkeä aihe kun puhutaan unesta. Vähät yöunet ja univaje vaikuttaa väistämättömästi meidän kropan ja aivojen toimintaan, siksi onkin tärkeä nukkua päivittäin riittävästi öisin. Kun nukumme tarpeeksi niin jaksamme opiskella, tehdä töitä ja vaikka urheilla vapaa-ajalla.

  4. Paluuviite: Arjen rytmit | Laurea Showcase

Kommentoi