Mahdollisuus, jota ei kannata jättää väliin – opiskelijoiden kokemuksia kansainvälisestä viikosta

Laurean opiskelijat osallistuivat SRH University Heidelberg -korkeakoulun järjestämälle kansainväliselle viikolle 6.-10.10.2019 Saksan Heidelbergissä. Matkalle lähti neljä tradenomi- ja kaksi fysioterapiaopiskelijaa lehtori Tomas Illmanin johdolla.

Viikon teemana oli tänä vuonna “Breaking Down Walls”, jolla viitattiin 30 vuotta sitten murtuneen Berliinin muurin lisäksi yliopiston missioon vahvistaa suhteita eri maiden välillä.

Kansainväliselle viikolle osallistujia oli useasta maasta ja korkeakouluista. Edustettuina olivat järjestäjämaa Saksan lisäksi ainakin Belgia, Hollanti, Englanti, Espanja, Irlanti, Intia, Kiina, Kreikka, Ranska, Puola, Serbia, Ukraina, Uruguay. Suomesta osallistujia oli kolmesta eri korkeakoulusta.

“That’s sooo German”

Opintomatkat ovat paljon muutakin kuin opiskelua

Heidelbergin viikon ohjelmaan sisältyi opintoja, yrityskäyntejä sekä kiertoajeluita. Opintotarjonta oli laaja ja opiskelijat saivat valita itselleen mieleisimmistä aiheista. Kurssivalikoimaan sisältyi muunmuassa tiedotuksen, markkinoinnin, yrittäjyyden, yhteiskuntavastuun, johtamisen, juridiikan sekä terveystieteiden kursseja.

Kansainvälinen viikko startattiin maanantaina SRH-korkeakoulun kansainvälisen tiimin avauspuheenvuoroilla, jonka jälkeen osallistujamaiden opiskelijat esittelivät korkeakoulunsa ja maansa. Maanantain kruunasi kulttuureille tyypillisten ruokien maistelu. “Olipa elämys! Tämän vuoden teema ”Breaking Down Walls” oli selvästi aistittavissa illan aikana”, kertoo liiketalouden opiskelija.

Suomalaisopiskelijat tarjoilivat mm. saaristolaisleipää, karjanpiirakoita, Fazerin suklaata sekä irtokarkkeja.

Laurealaiset opiskelijat valitsivat opintoja markkinoinnin ja yrittäjyyden kursseista. Jokainen kertoo olleensa erittäin tyytyväisiä kurssien sisältöön: “Opettaja oli nähnyt mielettömästi vaivaa valmistellessaan meille tunteja. Hän oli tiivistänyt kaiken oleellisen taidokkaasti ja tehnyt kattavan opiskelumateriaalipaketin”, kertoo International Customer Insights -kurssille osallistunut opiskelija.

Heidelberg Palace

Opintojen lisäksi Heidelbergissä tehtiin paljon muutakin. Fysioterapiaopiskelija Matias Pousi piti Heidelbergiä kulttuurillisesti monipuolisena: “Viikon aikana saimme osallistua kiinnostaville yritys- ja kaupunkivierailuille. Hockenheimin kilparadan nopeiden autojen suhina vaihtui seuraavana päivänä romanttisen Schwetzingenin puutarhan miljööseen tutustumiseen kiehtovan persoonallisen oppaan johdatuksella. Pääsimme käymään myös Heidelbergin linnalla, joka näyttäytyi upeana kaupunkiin asti. Osallistuimme kaikille yhteisiin illanviettoihin, joissa pääsi tutustumaan uusiin opiskelijoihin rennossa tunnelmassa. Myös pienemmät kuppilat ja paikallisten suosimat vanhan kaupungin perinteikkäät ravintolat tulivat monelta osin tutuiksi viikon aikana”.

Heidelbergin Old Bridge

Kansainvälinen viikko huipentui opiskelijoiden juhliin: “Illan juhlat olivat todella hauskat ja menevät. Oli mukava nähdä, kuinka alkuviikosta tuntemattomat toisilleen nauttivat yhdessä täysin rinnoin juhlista”, kommentoi Jesse Matias Kivi. Bileet olivat myös liiketalouden opiskelija Stephanie Rchidinkin mielestä seuraavan päivän väsymyksen arvoiset.

Kansainvälistyminen on työllistymisen kannalta tärkeää

Ensimmäisen vuoden liiketalouden opiskelijakaverukset olivat erittäin tyytyväisiä viikkoon: “Suosittelen lämpimästi kaikille! Mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä. Matkalta jäi paljon uusia ystäviä ja mieleenpainuvia elämyksiä. Pakko vielä mainita lisäplussana, että kurssisuorituksesta ja matkakokonaisuudesta sai hauskalla ja hyödyllisellä tavalla viisi arvokasta opintopistettä”. Toinen kaveruksista lähtisi jopa uudestaan samalle opintomatkalle: “Ehkä voisin harkita myös pidempää opintojaksoa SRH Heidelbergissä tai jossain toisessa korkeakoulussa. Kansainvälisyys kiinnostaa”!

Saksalainen ilta-aurinko

Kansainvälisyys on mukavan vaihtelun lisäksi työmahdollisuuksien tarjoaja: “Kansainvälisyys on vahvasti nykyaikaa ja tulevaisuutta. Kannustan ehdottomasti muita opiskelijoita tarttumaan kaikkiin mahdollisuuksiin luoda kansainvälisiä suhteita opintojen aikana. Sitä ei ikinä tiedä, milloin joku joskus kohtaamasi henkilö esittää vaikka yllättävän työtarjouksen kehiin”, fysioterapiaopiskelija Markus Kuusela pohtii.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi