lapsi

Mielenterveyspalvelut lapsille ja nuorille

Morjensta täältä aamiaspöydän ääreltä! Taas on saatu kulhollinen jukurttia naaman eteen ja onkin aika lähteä postailemaan uutta blogia. Tällä kertaa aiheeksi valikoitui lasten ja nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelut. Lapsen ja nuoren mielenterveys on moninainen kokonaisuus ja se kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Jokainen lapsi ja nuori on yksilö, jonka kehitykseen vaikuttavat hänen omien piirteidensä lisäksi suuresti […]

Mielenterveyspalvelut lapsille ja nuorille Read More »

Eroja mielenterveydessä

THL:n tutkimuksessa on selvinnyt, että ulkomaalaistaustaisilla perheillä menee monella mittarilla keskimääräistä heikommin. Merkittäviä eroja on havaittu vanhempien tulotasossa ja toimeentulotuen käytössä vanhempien syntymämaan mukaan. Erityisesti pitkäkestoiset toimeentulovaikeudet olivat yleisimpiä perheissä, joissa vanhemmista toinen tai molemmat ovat ulkomailta. Vanhempien toimeentulovaikeudet olivat lisäksi yhteydessä lasten koulumenestykseen. Ulkomailla syntyneiden vanhempien lapsilla peruskoulun päättötodistuksen arvosanat olivat keskimääräistä heikompia.

Eroja mielenterveydessä Read More »

Äiti, miksei kukaan tullut?

On juhlapäivä. Isä on leiponut upean kaksikerroksisen kakun, jota kiertää vaaleanpunainen ruusupursotus ja päällä koreilee yksisarvinen kakunkoriste. Tekisi mieli upottaa sormi kuorrutukseen ja maistaa hieman. Mutta vielä ei voi, vieraat saapuvat kello kuudelta. Vielä puolituntia. Se tuntuu loputtoman pitkältä ajalta. Vielä ehtii katsoa, että pöydälle katetut prinsessakuvin koristellut lautaset, mukit ja pillit ovat järjestyksessä. Äiti

Äiti, miksei kukaan tullut? Read More »