nuorisotyö

Nuorten palvelut korona-aikana

Korona-ajan rajoitukset aiheuttivat keväällä nopeita muutoksia sosiaalipalveluiden toteuttamiseen. Järjestöt ja kunnalliset palveluidentarjoajat joutuivat nopealla aikataululla ratkaisemaan, miten he voivat tavoittaa asiakasryhmänsä mahdollisimman hyvin silloinkin, kun fyysinen kohtaaminen ei ole mahdollista. Poikkeuksellinen aika synnytti toisaalta entistä voimakkaamman tarpeen saada vertaistukea ja päästä yhteyteen muiden kanssa. Ihmiset kaipasivat jatkuvuutta ja normaaliudentuntua muuttuneeseen arkeensa. 

Nuorten palvelut korona-aikana Read More »

Hintalappu nuorisotyölle

Nuorisotyön viikon ja sen teemojen jälkimainingeissa päätimme nostaa tapetille myös nuorisotyön viikolla kovaa keskustelua kirvoittaneen aiheen eli Valtiovarainministeriön talousarvioesityksessä ehdotetun nuorisotyön määrärahoihin kohdistuvan leikkauksen. Suomessa on jo tällä hetkellä noin 60 000 syrjäytynyttä nuorta ja alle 25-vuotiaita työttömiä on yli 54 000, eikä tämän hetkinen maailmantilanne tuo nuorille helpotusta. Koronakriisi kurittaa maamme taloutta ja samaan

Hintalappu nuorisotyölle Read More »

Nuorisotyö etänä?

Muutama päivä sitten juttelin ystäväni kanssa puhelimessa vallitsevasta tilanteesta (yllätys). Ystäväni totesi, että nyt on hyvä hetki pysähtyä ja käydä läpi asioita, jotka ovat jo pitkään hautuneet pääkopassa, ja joita on vain pystynyt aikaisemmin välttelemään. Nyt, kun kaikki paikat ovat kiinni ja täytyy pysytellä kotona, niin on melkeinpä pakko käydä läpi asioita, joita on pitkään

Nuorisotyö etänä? Read More »

Kauppakeskus hengailu, turhaako?

Ah kuinka ihana aihe ! Sillä aion tässä nyt hiukan kertoa omasta nuoruudestani myös, siitä miten olen ihan iloinen siitä että nuoret hengailevat mielummin tuolla kauppakeskuksissa, missä on lisätty vartiointia ja jalkautuvaa nuorisotyötä esimerkiksi. Olen itsekin havahtunut siihen, kuinka olen ns. vähätellyt nuorten hengailua, se vaan näyttää ja tuntuu meistä niin hassulta. Eikä siitä mihinkään

Kauppakeskus hengailu, turhaako? Read More »

Apu löytyy verkosta

“Lopullisuus on kova sana, mutta nyt maailma muuttuu” Näin sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö Helsingin Sanomien haastattelussa maanantaina. Korona-virus vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Muutamassa päivässä arkielämämme on muuttunut huomattavasti, ja näiden tietojen mukaan se tulee myös pysymään näin jopa puolen vuoden ajan.

Apu löytyy verkosta Read More »