2021

Lapset puheeksi menetelmä

Haastattelimme 22.3.21 sosiaaliohjaajaa, joka työskentelee tehostetussa perhetyössä. Haastattelun avulla halusimme saada tietoa perhetyön eri menetelmistä sekä niiden käytöstä. Haastattelumme oli kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen ja saimme paljon tietoa eri menetelmistä ja työkaluista. Haastattelun pohjalta meillä molemmilla heräsi kiinnostus lapset puheeksi menetelmään. Sillä haastateltava kertoi meille, että menetelmä on yleisesti käytetty, mutta siltikin menetelmän […]

Lapset puheeksi menetelmä Read More »

Perhekuntouksen avulla apua perheen arkeen

Perhekuntoutuksen tavoitteena on tukea perheitä, joilla on erilaisia haasteita arjessa. Kuntoutuksessa pyritään samaan aikaan onnistumisia, jotka vaikuttavat perheen dynamiikkaan. Kaikki on lähtöisin perheestä, ja kuntoutuksella pyritään antamaan työvälineitä arkeen. Haasteena voi olla jonkinlainen diagnoosi, kuten ADHD/ADD, autismin kirjo, touretten oireyhtymä tai asperger-oireyhtymä. Kuntoutus voi olla myös ennalta ehkäisevää, esimerkiksi juuri diagnoosin saamisen jälkeen. Tällöin asia

Perhekuntouksen avulla apua perheen arkeen Read More »

Toiminnalliset menetelmät perhetyössä

Perhetyötä tehdessä on tärkeää muistaa, että perheet ovat aina ainutlaatuisia ja perheiden tilanteet voivat olla hyvin erilaisia. Asiakkaana voi olla melko hyvinvoiva perhe, jolla on vain yksittäisiä haasteita esimerkiksi murrosikäisen nuoren käytöshäiriöiden vuoksi tai asiakkaana voi olla perhe, jossa tilanteet ovat jo voimakkaasti kriisiytyneet. Siksi on vaikeaa ja lähes mahdotonta määritellä kaikille perheille ja kaikkiin tilanteisiin sopiva perhetyön menetelmä. Tärkeää on muistaa, että perhetyön on tarkoitus tukea ja ohjata perhettä kunnioittaen, ja muistaen, että perhe on itse oman tilanteensa paras asiantuntija. Perheen

Toiminnalliset menetelmät perhetyössä Read More »

Sosiaalipedagogista hevostoimintaa perhetyössä

Green Care on luonto- ja eläinavusteista toimintaa ja siinä on vahvasti läsnä luontoperustaisuus, kokemuksellisuus ja osallisuus. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on Green Caren eläinavusteinen menetelmä, jolla pyritään ehkäisemään syrjäytymistä ja tukemaan sosiaalista kasvua ja hyvinvointia. Toiminta perustuu ihmisen ja hevosen väliseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeässä roolissa on toimintaympäristönä oleva talliyhteisö.

Sosiaalipedagogista hevostoimintaa perhetyössä Read More »

Motivoiva haastattelu (nk. lyhyt terapia)

Vantaalla perheohjaajana toimivan sosionomin haastattelun innoittamana perehdyimme laajasti sosiaalialalle soveltuvaan menetelmään, Motivoivaan haastatteluun. Menetelmä on lanseerattu alun perin 1983 päihdetyön apuvälineeksi, mutta nykyään päihdetyön lisäksi 2-3 päivän koulutusta järjestetään myös paljon lastenkodin työntekijöille. Menetelmän käyttö sopii siis mainiosti perhetyöhön, niinkuin oikeastaan mihin tahansa asiakaskohtaamiseen. Haastateltava korosti, kuinka edesauttavaa on, jos asiakas saadaan keskustelun avulla itse oivaltamaan ongelmat, niiden syyt ja jopa

Motivoiva haastattelu (nk. lyhyt terapia) Read More »

Vanhemmuuden itsesäätely

Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon sekä perehtyä niin lapsen itsesäätelytaitoihin kuin vanhemmankin. Päädyimme kuitenkin rajaamaan tämän vanhemmuuden itsesäätelyyn, koska se luo vahvan perustan myös lapsen tunnetaitojen harjoitteluun ja arjen tilanteista selviytymiseen. Itsesäätelytaidot ovat myös elämänmittaista oppimista, koskaan ei välttämättä tule valmiiksi ja sen vuoksi keinot sopivat monen ikäiselle ihmiselle, perheelle ja jopa parisuhteeseen. 

Vanhemmuuden itsesäätely Read More »

Vanhemmuuden roolikartta – perheen arjen ja kasvatushaasteiden tueksi

Tämän päivän vanhemmat kamppailevat usein perheen arjen haasteiden ja hankalien kasvatuskysymysten kanssa. Erilaisten ympäristön asettamien ristipaineiden ja odotusten alla he kyselevät itseltään: Minkälainen vanhempi/huoltaja minä olen? Minkälainen haluaisin olla?  Riitänkö tällaisena, kun olen?  Millainen on minun äitiyteni/isyyteni/huoltajuuteni?   Löytävätkö huoltajat vastauksia näihin paikoin, jopa arkoihinkin kysymyksiinsä? Ja miten vastauksien löytymistä voisi mahdollisesti helpottaa. Tätä lähdimme selvittelemään haastattelemalla Vantaalla

Vanhemmuuden roolikartta – perheen arjen ja kasvatushaasteiden tueksi Read More »

Perhetyön halpa ja monikäyttöinen apuri

Olemme kaksi viimeisen vuoden sosionomiopiskelijaa Laureasta ja tämänhetkinen kurssi mitä käymme, käsittelee perhetyötä. Haastattelimme etänä matalankynnyksen parissa työskenteleviä perhetyöntekijöitä. Kyselimme heiltä heidän työnkuvastaan ja mahdollisista suosikki menetelmistä mitä he käyttävät työssään. Tuli nopeasti ilmi, että vahvuuskortit ovat yksi menetelmä mitä he käyttävät paljon. Heidän mielestään jokaisen perhetyöstä kiinnostuneen henkilön kannattaisi tutustua näihin kortteihin. Mitä ovat siis vahvuuskortit? Tässä blogissa aiomme avaa tätä tietoa teille lisää. 

Perhetyön halpa ja monikäyttöinen apuri Read More »

MDFT-menetelmä – lupaava hoitomuoto nuorten rikos- ja päihdekierteen katkaisemiseksi

Perhetyö tukena haastavissa elämäntilanteissa. Perhetyö on työntekijän ammatillista ja tavoitteellista työskentelyä perheen tukemiseksi erilaisissa elämäntilanteissa. Perhetyöllä on erityinen tavoite: se pyrkii tukemaan perhettä muutoksessa. Tukeminen tapahtuu toimien joustaen perheen tarpeista käsin ja niihin vastaten. Se voi näyttäytyä asiakasperheiden epävirallisena tukemisena, tai laajempana puuttumisena perheiden elämään erilaisten “interventioiden” eli väliintulojen avulla. Perhetyön palvelulla voidaan tarkoittaa lastensuojelullista, perheterapeuttista

MDFT-menetelmä – lupaava hoitomuoto nuorten rikos- ja päihdekierteen katkaisemiseksi Read More »