Mustetta paperilla

Työttömyyden aikana saatavat etuudet

Suomessa työttömänä on aina saatavilla taloudellista apua esimerkiksi Kelasta tai työttömyyskassasta. Näin ei ole kuitenkaan monissa muissa maissa. Esimerkiksi kehitysmaissa, kuten Afrikassa ja Aasiassa on puutetta elämiseen tarvittavista perusasioista, kuten juomiseen tarkoitetusta vedestä, ruoasta, asumiseen soveltuvista olosuhteista, mahdollisuudesta sanitaatio hygieniaan ja koulutukseen. Puhumattakaan muista köyhyyttä aiheuttavista tekijöistä kuten puutteet turvallisuudessa, ihmisoikeuksien toteutumattomuus, syrjäytyneisyys sekä ympäristöt, […]

Työttömyyden aikana saatavat etuudet Read More »

Työttömyyden vaikutukset hyvinvointiin

Jatkan seuraavassa blogiaiheessani syventyen työttömyyteen ja sen aiheuttamiin terveyseroihin työttömien ja työssäkäyvien välillä. Työttömyys on merkittävä tekijä terveyserojen selittäjänä Suomalaisessa yhteiskunnassa. Se lisää sairastavuutta kuin myös kuolleisuuttakin. Sairastavuus on siis työttömillä korkeammalla tasolla kuin työssäkäyvillä. Tämä johtaa siihen, että myös terveyspalveluiden tarve on suurempi. On myös riski, että työttömien terveydentilanteet heikentyvät entisestään ja esimerkiksi työllistyminen

Työttömyyden vaikutukset hyvinvointiin Read More »

Koronan vaikutukset työelämään ja yritys toimintaan

Aamulla kahvia juodessani, selasin tuttuun tapaan läpi jokapäiväiset uutiset koronasta sekä uusimmista juonen käänteistä eli esimerkiksi koronarajoitusten purkamisesta. Tästä sainkin idean aloittaa yhteisen blogin pitämisen käsittelemällä ajankohtaista aihetta koronan vaikutuksista työelämään. Aihe on mielenkiintoinen ja se vaikuttaa jokaisen suomalaisen elämään arjen tasolla sekä myös ikävimmissä merkeissä lomautuksina, irtisanomisina ja yritystoiminnan heikentymisenä.

Koronan vaikutukset työelämään ja yritys toimintaan Read More »

Esittelypostaus

Hei, olemme neljä sosionomi polkuopiskelijaa Tikkurilan Laureasta nimeltään Hanna, Heidi, Heli ja Pia. Meitä kaikkia yhdistää monivuotinen työkokemus ja näkemys sosiaalialalta. Vaikutamme kaikki Uudellamaalla. Blogissamme tulemme käsittelemään ajankohtaisia aiheita hyvinvoinnista, aluevaaleista, työttömyydestä ja kaikesta siltä väliltä.

Esittelypostaus Read More »