Hyvää kansalaisvaikuttamisen päivää!

Tänään liputetaan Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivän kunniaksi, mutta kokevatko kaikki ihmiset, että heillä on yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa ympärillään olevaan yhteiskuntaan?

Kansalaisvaikuttaminen on perustuslaissa määritelty oikeus, jonka tarkoituksena on antaa ihmisille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin sekä oman elinympäristönsä kehittämiseen. Kansalaisvaikuttaminen on väylä tuoda omaa ääntä kuuluviin sekä mahdollisuus muuttaa havainnoituja epäkohtia. Yleisimpiä kansalaisvaikuttamisen muotoja ovat kansanäänestykset, kansalaisaloitteet, adressit, puolue- ja etujärjestötoiminta, mielenosoitukset ja lakot. Lisäksi kansalaisvaikuttamisen kanavia ovat erilaiset julkiset keskustelut niin tiedotusvälineissä kuin sosiaalisessa mediassa – kuten esimerkiksi blogikirjoitukset.

Äänestämistä pidetään yhtenä kansalaisvaikuttamisen vahvimmista keinoista. Ylen mukaan jotain muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvista henkilöistä vain 37,5% äänesti vuoden 2018 presidentin vaaleissa, yleisen äänestysaktiivisuuden ollessa 69,3%. Edeltävissä kuntavaaleissa äänestysaktiivisuus oli tästä vielä reilut 10% matalampi.

“Jotain muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvista henkilöistä vain 37,5% äänesti vuoden 2018 presidentin vaaleissa.”

Mistä maahanmuuttajataustaisten henkilöiden matala äänestysprosentti johtuu? Ylen artikkelissa syiksi summataan yhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne, mahdollinen puutteellinen kielitaito tai puutteellinen ymmärrys suomalaisesta politiikasta ja äänioikeudesta. Myös lähtömaan poliittinen järjestelmä ja sen toimintatapa nähdään vaikuttavan siihen, kuinka yksilö kokee vaikutusmahdollisuudet uudessa kotimaassaan.

Politiikan kiemurat säädöksineen voivat tuntua sokkeloisilta meistä kenestä tahansa, mutta kuinka ne näyttäytyvät yksilölle, joka on vasta opiskelemassa suomen kieltä? Suomessa pärjää virallisten kielten lisäksi jo melko hyvin myös englannin kielellä, mutta mikäli ei hallitse yhtään näistä kielistä voi osattomuuden kokemus olla vahva. Yksilön oman äänen kuulumattomiin jääminen päätösten teossa johtaa heikentämään hänen asemaansa yhteiskunnassa. Kärjistetysti sanottuna, mikäli yksilö ei pysty itse nimeämään omia tarpeitaan, halujaan tai mielipiteitään, joku muu päättää asioista hänen puolestaan.

Maahanmuuttajien vähäinen äänestysaktiivisuus on havaittu ja siihen on etsitty uusia keinoja puuttua. Esimerkiksi monikulttuurijärjestöjen valtakunnallinen verkosto Moniheli ylläpitää Kaikkien vaalit -kampanjaa, jonka tarkoituksena on tarjota tietoa yhteiskuntajärjestelmästä sekä kunnan päätöksen teosta vieraskielisille maahanmuuttajataustaisille henkilöille. Kampanja järjestää maahanmuuttajille suunnattuja vaalipaneeleja ja yhteiskunnallisia aktivointityöpajoja, joissa käydään läpi eduskunnan merkitystä, puolueiden eroja, vaaleja, äänestämistä sekä muita yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoja. Kampanjan tuottama materiaali on vapaasti ladattavissa kampanjan internet-sivuilta ja sitä voi käyttää työvälineenä vaikkapa erilaisissa työpajoissa tai tukena asiakastyössä.

Maahanmuuttajien äänestysaktiivisuutta on pyritty lisäämään ja tukemaan myös muilla keinoilla. Näistä esimerkkinä Ylen tänä keväänä ensimmäistä kertaa järjestämä selkokielinen vaalikeskustelu.

Kansalaisjärjestöt ovat helppo tapa löytää itselleen sopivia vaikuttamisen keinoja. Kansalaisjärjestöjä on Suomessa valtava määrä, ja niiden kautta pääsee vaikuttamaan itselle merkittäviin asioihin. Pienikin yhdessä aikaan saatu muutos voi näyttäytyä yksilölle merkityksellisenä mahdollisuutena vaikuttaa yhteisiin asioihin vahvistaen osallisuuden kokemusta sekä mukanaolon tunnetta. Lisäksi kansalaisjärjestöistä on mahdollista löytää itselleen tärkeä yhteisö, jonka kanssa on turvallista harjoitella suomen kielen puhumista.

Kuinka saada kaikkien ääni kuuluviin ja edustetuksi? Näitä ajatuksia käymme läpi myös projektityöskentelyssämme Vantaan aikuisopiston kanssa. Osallisuus ja sen kokemuksen vahvistamisen ovat kulkeneet läpileikkaavana teemana sosionomiopinnoissa. Tulevassa ammatissamme ihmisten parissa näenkin tärkeänä tuoda esille kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksia, sillä kaikille ne eivät välttämättä ole itsestäänselvyyksiä.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Hyvää kansalaisvaikuttamisen päivää!”

  1. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta, käsittelemäsi aihe on tärkeä. Esittelemäsi syyt maahanmuuttajien alhaiseen äänestysprosenttiin on tärkeää nostaa esille, jotta vaikuttamismahdollisuuksia pystytään muuttamaan. On tärkeää pystyä rakentamaan keinoja, joiden avulla maahanmuuttajatkin pystyvät vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan. Näin luodaan osallisuuden tunnetta, joka on oleellisessa roolissa yksilöiden elämänlaadun parantamisessa.

    -Vilma

Kommentoi