YÖKIITÄJÄT – MITÄ NE OVAT?

Oletko koskaan kuullut kiitäjistä? Ei perhosista, vaan oikeista ihmisistä, jotka ovat työkseen yökiitäjiä. 

Yökiitäjät on kahden sairaanhoitajan yksikkö, jotka kiertävät pääkaupunkiseudulla yöaikaan etsimässä asunnottomia, jotka ovat mahdollisesti jääneet palveluiden ulkopuolelle. Yökiitäjät varmistavat, että ulkona majailevilla henkilöillä on kaikki hyvin eikä heillä ole hengenhätää. Yökiitäjät tarjoavat ensihoitoa, jakavat vaatteita ja ruokaa sekä kuljettavat asunnottomia hätämajoitukseen, jos sille on tarvetta. 

Yökiitäjien tehtävä on myös tarjota asunnottomille erilaisia palveluita, mistä he voisivat apua hankkia. Apu kelpaa kyllä monelle, mutta on yksilöitä, jotka eivät apua kaipaa. He ovat niin juurtuneita omiin tapoihinsa ja ovat esimerkiksi saaneet rakennettua itselleen kodin, jossa heidän on hyvä olla. 

Tämä on itse hieman vaikea ymmärtää, mutta toisaalta asunnottoman näkökulmaa voi olla vaikea toisen ymmärtää.

Yökiitäjät osakseen edistävät asunnottomuutta, sillä he tekevät mielettömän tärkeää työtä asunnottomien hyväksi ja etsivät heidät käsikseen. 

Jos sinä näet kadulla asunnottoman, niin yökiitäjiin voi olla yhteydessä. Heidän yhteystietonsa löytää Vailla Vakinaista asuntoa ry:n nettisivuilta, josta löytyy enemmän informaatiota mm. yökiitäjien soittoajoista ja päivämääristä, milloin he ovat liikkeellä.

Tällaisesta toiminnasta ei välttämättä tavallinen kansalainen tiedä, joten siksi koin, että on erityisen tärkeää tuoda yökiitäjien toimenkuvaa esille.

Lähde: Vailla vakinaista asuntoa Ry

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi