Erehdyin eilen illalla katsomaan dokumenttisarjaa ”Logged In”, joka kertoo syrjäytyneistä nuorista miehistä. Ajatuksia (ei niin positiivisia) herätti erityisesti toinen jakso, jossa 22 -vuotias Patrik nauttii elämästään nukkuen, syöden, pelaten ja ikkunan raosta tupakkaa tuprutellen. Patrik on silminnähden huonovointinen ja sosiaalinen elämä rajoittuu tietokonepelien välityksellä tapahtuvaan kommunikointiin. Nuoren miehen kodin viihtyvyydestä vastaa äiti, jota Patrik ei tosin ole hetkeen päästänyt kotiinsa siivoamaan. Tosin pyykkihuollosta äiti voisi vastata hieman aktiivisemmin, sillä Patrikilla on menossa viimeiset puhtaat kalsarit, joten hän ei ole voinut käydä suihkussa. Petivaatteita ei tarvitse vielä pestä, nehän viime kerralla pyykättiin. Tummuneesta, homeisen näköisestä tyynyliinasta päätellen siitä on vasta puoli vuotta.
“Pyykkihuollosta äiti voisi vastata hieman aktiivisemmin, sillä Patrikilla on menossa viimeiset puhtaat kalsarit, joten hän ei ole voinut käydä suihkussa. “
Patrik on passivisuuden perikuva, jonka asenne, laiskuus ja saamattomuus saa savun nousemaan korvista. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä ja naureskelee pilkallisesti, kuinka helppoa elämä on yhteiskunnan tuilla. Hän käy kerran viikossa neljä tuntia kuntouttavassa työtoiminnassa perunoita keittelemässä, jotta tuet eivät katkea. Patrik kuvailee tukien riittävän mainiosti ja töihin meno ei ilmeisesti kuulu suunnitelmiin. Nopeasti laskettuna, töissä käymisessä tuskin olisi järkeäkään, jos pystyy ylläpitämään toivomaansa elämänlaatua neljän tunnin ”työviikoilla”.
“Patrik on passivisuuden perikuva, jonka asenne, laiskuus ja saamattomuus saa savun nousemaan korvista.”
Tuo nuori mies on täysin menettänyt elämänhallinnan, eikä näe siinä mitään ongelmaa. Miten kukaan voisi olla avuksi ihmiselle, joka ei itse edes kaipaa muutosta? Patrikia ei vain kiinnosta. Pelaaminen on kiva harrastus ja joskus ei jaksa siivota tai pyykätä. Välillä voi syödä pitsaa ja piereskellä, sekä on mahtavaa, että Suomessa ei jää tyhjän päälle elämäntilanteen äkillisesti muuttuessa. Valitettavasti elämässä on kuitenkin asioita, jotka pitää hoitaa. Mikä on ihmisen oma vastuu?
“Miten kukaan voisi olla avuksi ihmiselle, joka ei itse edes kaipaa muutosta? “
Se, että yhteiskunta elättää vuodesta toiseen henkilöitä, jotka naureskellen käyttävät järjestelmäämme hyväksi, pilaa mielestäni koko tukien idean. Keksin sata parempaa rahareikää, kuin aamusta iltaan pelaamisen mahdollistamisen työssäkäyvien pussista. Tuo jakso aiheutti itsessäni henkisen lisäksi jopa fyysistä pahoinvointia, ja sai miettimään, opiskelenko edes oikeaa alaa, kun ymmärrykseni tuonkaltaiseen elämään on täysi nolla. Nostan hattua jokaiselle, joka tulee työskentelemään alati lisääntyvien syrjäytymisongelmien ja passivoitumisen haasteiden parissa.
Mitä ajatuksia teissä herättää?
Jakso löytyy Yle Areenasta, suosittelen katsomaan! https://areena.yle.fi/1-50146901#autoplay=true
-Mariina
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Hei Mariina ja kiitos tästä postauksesta! Katsoin itsekin Logged in -dokkarisarjan, ja pidin kovasti. Minusta on tärkeää, että syrjäytyneet ( jos nyt tässä vaiheessa sallitaan tämä kategorisointi) ihmiset kertovat rehellisesti elämästään. Minulle jäi kuitenkin hieman eri vaikutelma Patrikista. Olin aistivinani ainakin vahvaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa sekä alhaista itsetuntoa. Osasyyksi näihin nimeäisin ainakin koulukiusaamisen, jonka uhri Patrik oli ollut ilmeisesti vuosia. Kameralle Patrik sanoi tästä toipuneensa, mutta en usko, että asia on aivan näin. Patrikilla saattaa toki olla takanaan mitä tahansa muutakin, yksi jakso ei vielä kaikkea selventänyt.
Täytyy kuitenkin myöntää, että kyllähän se vähän korpeaa, kun täysi-ikäinen ihminen ei saa pyykkejäkään pestyä. On kuitenkin muistettava, että mielenterveyden haasteet, esim. masennus tai ahdistuneisuushäiriöt, saattavat aiheuttaa voimavarojen vähäisyyttä sekä ns. mahdottomia tehtäviä, joita ei vain saa hoidettua vaikka kuinka yrittäisi. Nämä oireet ovat usein henkilölle niin hävettäviä, että asioiden hoitamattomuutta saatetaan peitellä pitkäänkin tai vaihtoehtoisesti selittää tekemättömyyttä jollain muulla, itselle paradoksisesti sosiaalisesti hyväksyttävältä kuulostavalla selityksellä esim. viitsimättömyydellä.
Ainakin se oli minusta selvää, että Patrik ei vaikuttanut onnelliselta ja tyytyväiseltä elämäänsä. Myönnän auliisti, että hänen mielenterveyden tilaansa ja hyvinvoinnin tasoaan voi jakson tietojen perusteella vain arvailla.
Moikka!
Oho, oli kommetti jäänyt unholaan kuukaudeksi (oikein aktiivinen bloggaaja täällä, heh) 😀 . Kiitos kommenteista, tosi hyviä pointteja! Jaksossa tosiaan ei avattu juurikaan Patrikin mielenterveyden tilaa, joka olisi näin maallikolle selkeyttänyt hieman hänen elämäntapaansa. Myönnän ehkä joutuneeni hieman tunteiden valtaan jaksoa katsoessani, joka vaikuttaa ajatuksiini Patrikista ja hänen elämäntyylistään.
Mielenkiintoista tosiaan, jääkö jaksossa näkemättä ikään kuin “pintaa syvemmälle”? Kertooko Patrik rehellisesti, miltä hänestä tuntuu? Mielstäni, vaikka tuo elämäntapa näyttää omaan silmääni todella ahdistavalta ja Patrik huonovointiselta, hän vaikuttaa puheidensa perusteella kuitenkin suhteellisen tyytyväiseltä. Samaa mieltä olen kuitenkin kanssasi, että paljon jää katsojalta varmasti näkemättä ja koko totuus ei tuossa lyhyessä jaksossa pääse välttämättä totuudenmukaisesti esille.