Keitä he ovat?

Jos pyydän sinua sulkemaan silmäsi ja kuvittelemaan edessäsi tuolin, niin olen melko varma, että sinun tuolisi on erilainen kuin tuoli, jonka minä kuvittelen sulkiessani silmäni. Niin myös jokainen pitkäaikaistyötön on erilainen. Työ- ja elinkeinotoimiston mukaan vuonna 2020 yli vuoden työttömänä olleita oli 91 900 henkilöä, mikä on 28 900 henkilöä enemmän kuin edellisenä vuonna.  Ketä he ovat?  

Eniten on ihmisiä, keiden  tarinaa ei ikinä kuulla. He ovat vain numeroita arkistoissa.

He ovat ihmisiä, jotka olivat päihteidenkäyttäjiä. Jotka ylivelkaantuivat. Rötöstelivät.  Asuivat kadulla ja taistelivat raittiudestaan ja vuokrakotinsa eteen. Kodin saatuaan ja päihteetöntä elämää viettäessä he alkavat haaveilla. Haaveilla työpaikasta ja lemmikistä. Mutta vuosien aukoa cv:ssä on vaikeaa selittää. Cv:n tekeminenkin matkapuhelimella on hankalaa. Tietokonetta ei ole voinut ostaa, koska ei ole luottotietoja. Kirjastokin on kiinni Koronan takia. He myös kuulevat, että jos menevät töihin, niin ulosotto vie kaiken. Jopa sen lemmikkikoiran.   

He ovat ihmisiä, jotka kävivät koulun, armeijan ja pääsivät vakituiseen työpaikkaan. Menivät naimisiin ja saivat lapsia. Tuli avioero. Otettiin lainaa. Tuli masennus, jota lääkittiin alkoholilla.  Otetiin lisää velkaa. Juotiin lisää. Hetken päästä meni terveys. Vuosien päästä vihdoin saatiin elämän hallinta takaisin. Velat kuitenkin pysyivät. Haettiin apua näihin vanhoihin velkoihin, joiden taakka painaa selkää kyyryyn. Heille kuitenkin sanottiin, että veloille ei voi tehdä mitään, koska he eivät käy töissä.

He ovat ihmisiä, jotka ovat jättäneet kotinsa ja koko elämänsä, jotta pysyisivät hengissä ja turvassa. He haluaisivat töihin, mutta huono kielitaito ja erilainen ulkonäkö hidastavat matkaa.  

He ovat Ihmisiä, jotka aloittivat työt suoraan kansakoulun jälkeen isossa ja arvostetussa yrityksessä, mutta menettivät työnsä taloudellisista ja tuotannollisista syistä johtuen. Heillä on säästöjä ja luottotiedot kunnossa, siistit kodit ja saavat liittoon kuulumisensa takia vähän parempaa työttömyyskorvausta.  Mutta heidän vuosikymmeniä keräämänsä ammattitaitoa ei enää tarvita. Heidät on korvattu roboteilla ja halpatyöllä ulkomailla.  

Eniten on ihmisiä , keiden  tarinaa ei ikinä kuulla. He ovat vain numeroita arkistoissa.

Ja sitten on ihmisiä, jotka auttava kodittomia etsimään kodin. Ihmisiä, jotka ohjaavat päihdehoitoon. Ihmisiä, jotka auttavat järjestelemään velkoja ja opettavat taloustaitoja.  

On ihmisiä, joiden mielestä työttömälläkin voi olla lemmikki.  

Lähteet:

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Keitä he ovat?”

  1. Hei,

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    Välillä ihmettelen sitä, miten monet tuomitsevat näitä työelämän ulkopuolelle jääneitä. On saanut kuulla, että he ovat laiskoja ja ovat omasta tahdosta jääneet työttömäksi. Olen joutunut muutamaan otteeseen oikein väittelemään tästä kyseisestä asiasta. Asia kun ei ole vain niin, että kaikki päättävät nyt vain jäädä sinne kotiin ja se oli siinä. Pitkäaikaistyöttömillä on varmasti hyvin erilaisia tarinoita taustalla, mistä me emme voi aina tietää.

    Pitkäaikaistyöttömillä voi olla haasteita tänä päivänä löytää se työpaikka, eihän se työpaikan saaminen ole niin itsestään selvä asia. Kilpailu työmarkkinoilla on kovaa ja entistä enemmän arvostetaan korkeampaa koulutusta ja vankkaa työkokemusta. Iso aukko ansioluettelossa voi tuoda lisä haasteita työpaikan saamiselle. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että minun läheinen on yrittänyt vuoden ajan saada töitä, huonolla menestyksellä, johtuen heikommasta kielitaidosta, vaikka tutkinto löytyy ja työkokemusta on taustalla.

    Pitkäaikaistyöttömyys ei ole siis kaikkien oma valinta. Pitkäaikaistyöttömyys voi jopa johtaa syrjäytymiseen ja aiheuttaa masennusta. Toivottomuuden lisääntyminen ja epävarmuus tulevaisuudesta voi entistä enemmän ahdistaa työtöntä. Jatkuva kamppailu rahan riittävyydestä vie jo sen verran voimavaroja, joka voi alentaa hyvinvointia.

    Olen sitä mieltä, että pitkäaikaistyöttömiä kuuluisi auttaa tehokkaasti pääsemään käsiksi työelämään, olkoon tausta mikä tahansa. Kaikilla kuuluisi olla mahdollisuus rakentaa omaa elämää. Koulutuksen puuttuessa, voi työtöntä ohjata opiskelemaan ja hankkimaan itselleen ammatti. Myös erilaisia työllisyyttä aktivointi menetelmiä tulisi käyttää, työttömiä kuuluu neuvoa ja opastaa erilaisista vaihtoehdoista.

Kommentoi