”Ainakin kymmenen ihmistä on luvannut nähdä, mutta sitten heille on varmaan tullut jotain mielenkiintoisempaa tekemistä, niin siinä on unohtunut yksinäinen vammainen.” (Some Deep Story 2021.)
Yksinäisyys voi koskettaa meitä jokaista missä vaiheessa elämää tahansa, mutta silti sitä ympäröi häpeän ja salailun verhot. Ihmisellä on tarve sosiaalisiin suhteisiin sekä läheisiin ja yksinäisyyden haitallisuudesta terveydelle on viime vuosina tullut monenmoista tutkimustulosta. Nämä asiat pätevät yhtä lailla niin vammattomiin kuin vammaisiin, mutta tuentarpeessa olevat henkilöt kokevat yksinäisyyttä vielä enemmän kuin muut (Halme, Kainulainen, Teittinen 2021). Mitkä asiat aiheuttavat vammaisten yksinäisyyttä? Entä mitä asialle voisi tehdä, ja kuka?
Etsiskelin kertomuksia vammaisten yksinäisyyden kokemuksista ja kaikista havahduttavimpana koin CP-vammaisen Miikan tarinan. Happivaje syntymässä aiheutti hänelle liikunta- ja puhevamman, joten hän liikkuu pyörätuolilla ja kommunikoi puhesyntetisaattorin kautta. Hän kertoo, että vammansa takia ei pääse tapaamaan uusia ihmisiä yksin, sillä hänen liikkumisensa vaatii aina avustajaa. Hän kaipaa kovasti ns. käveleviä kavereita, sillä silloin he voisivat tehdä kavereina normaaleja juttuja, ilman että hänellä tai molemmilla pitäisi olla avustajat mukana, jolloin täytyisi mennä avustajien työaikojen puitteissa. Tosin vaikka Miika pääsisikin yksin liikkeelle, hän on epäuskoinen siitä, haluaisivatko vammattomat ihmiset siltikään olla hänen kavereitaan. Hän kokee, että ihmiset usein pitävät häntä vauvana vammansa takia. (Heikkinen 2021.)
Miika onkin hyvä esimerkki siitä, miten ulkoisen olemuksen perusteella ei tule vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä kenestäkään. Miikalla on datanomin tutkinto, oma levy-yhtiö ja ihan tavalliset ikäisensä nuoren aikuisen haaveet ja mielenkiinnon kohteet, mutta koska ihmiset näkevät ensiksi vain liikunta- ja puherajoitteet, Miikan mukaan helposti oletetaan myös järkirajoitteiseksi. (Heikkinen 2021.)
Luin myös Katin kertomuksen siitä, miten hän on koko elämänsä tuntenut olevansa erilainen ja hitaampi kuin muut. Hitaus ärsytti muita, ja lopulta hän jäi aina yksin. Kati sai vasta aikuisiällä tietää kehitysvammastaan, joka vihdoin selitti erilaisuuden kokemuksen ja tietyt hankaluudet elämän varrella. Hän uskoo, että elämä olisi ollut helpompaa, jos olisi tiennyt aiemmin. Katilla on nykyään muutama ystävä, mutta lähes koko elämän piinannut syvä yksinäisyys on jättänyt jäljet, ja hän kärsii mm. masennuksesta ja univaikeuksista. (Puranen 2022.)
Näiden tarinoiden valossa vaikuttaisi siis siltä, että muiden ennakkoluulot ja oletukset aiheuttavat vammaisille yksinäisyyttä ja porukasta ulosjäämistä. Ja koska ennakkoluuloja ja oletuksia aiheuttaa tietämättömyys, olisi tietoisuuden lisääminen ja avoin puhe tärkeä tekijä vammaisten yksinäisyyden vähentämiseksi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kouluilla voisi olla merkittävä rooli tässä asiassa, sillä en ainakaan omilta peruskouluajoiltani, enkä kyllä lukiostakaan muista tämmöisten aiheiden käsittelyä ollenkaan. Miika toteaa myös, että aina kun puhutaan vammaisuudesta, tietoisuus kasvaa ja nykyään osa tuntemattomista nuorista uskaltaa moikatakin, joten suunta ainakin on oikea. Hänellä oli myös muita ideoita vammaisten yksinäisyyden torjumiseksi; esimerkiksi vammaisille järjestettävien tapahtumien muuttaminen avoimiksi kaikille, sekä se, että vammaisten koulunkäynti tapahtuisi tavallisissa kouluissa sinne hankittavien tukitoimien avulla. (Heikkinen 2021.) Vammoja on niin monenlaisia, että mielestäni olisikin tarpeen tarkastella yksilötasolla jokaisen mahdollisuudet elää mahdollisimman tavallista elämää, eikä niputtaa kaikkia toimintarajoitteisia samaan kasaan.
Entä mitä muuta olisi tehtävissä?
Esimerkiksi Kehitysvammatuki 57 ry järjestää Kaveriksi -vapaaehtoistoimintaa, joka yhdistää kaksi mahdollisimman samanlaista ihmistä joista toisella on vamma ja toisella ei. Tarkoituksena on aito kaveruus, ei hoitotyö tai avustaminen, vaan tavallisten asioiden tekeminen, kuten leffassa käynti tai kahvittelu. Toimintaan saa kaverikoulutuksen, ja mukana oleville järjestetään työnohjauksellisia tapaamisia sekä koulutus- ja virkistyspäiviä. (Kehitysvammatuki ry 2022.)
Lähteet:
Halme, T. Kainulainen, S. Teittinen, A. 2021. Kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden vahvistaminen elämäntilannemittaria kehittämällä. Dialogi. Viitattu 4.10.2022.
https://dialogi.diak.fi/2021/10/06/kehitysvammaisten-osallisuuden-vahvistaminen-elamantilannemittaria-kehittamalla/
Heikkinen, A. 2021. “Synnyin kuolleena, eikä minun pitäisi pystyä mihinkään” – Miika Snellmanista, 24, tuli laulava artisti ja levy-yhtiön omistaja vastoin kaikkien odotuksia. Yle. Viitattu 4.10.2022.
https://yle.fi/aihe/a/20-10001330
Puranen, T. 2017. Yksinäisyys vaikuttaa koko elämään. Tukiliitto.fi. Viitattu 4.10.2022.
https://www.tukiliitto.fi/tarina/yksinaisyys-vaikuttaa-koko-elamaan/
Some Deep Story. 2021. Yle Areena. Viitattu 4.10.2022.
https://areena.yle.fi/1-3670003
Moikka Asta!
On niin väärin, että edelleen vuonna 2022 tietyt ihmiset ajattelevat noinkin mustavalkoisesti kehitysvammaisista ihmisistä. Siten, että kaikki heistä olisivat samanlaisia ja mahtuisivat samaan muottiin ja että heillä kaikilla olisi arjessaan samanlaisia haasteita ja ongelmia. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joilla on omat haasteensa ja ongelmansa eikä ketään voi verrata toiseen.
Kuten itsekin mainitsit, kehitysvammaisten ihmisten kokemaa yksinäisyyttä pyritään parantamaan tietoisuutta parantamalla ja ihmisiä sivistämällä. Sitä kautta voimme vähentää ennakkoluuloisuutta. Toivon itsekin, että esimerkiksi ala- ja yläasteella näistä asioista puhuttaisiin enemmän, sillä nimenomaan sen ikäiset lapset voivat olla ennakkoluuloisia ja kapeakatseisia. Mielestäni myös se, että valtamediassa näytettäisiin enemmän kehitysvammaisia ihmisiä auttaisi tietoisuuden levittämisessä. Uskon, että tätä on nykyisin aiempaa enemmän, mutta sitä voisi lisätä edelleen.
<3
Iida
Moikkuli!
Ihanaa, että kirjoitit näin tärkeästä aiheesta. Oon itsekin viimepäivinä pyöritellyt mielessä, että kirjoittaisin postauksen yksinäisyydestä mutta en varmastikaan olisi saanut tuotettua yhtä hyvää tekstiä kuin sä!
Mulla heräsi sama ajatus kuin Iidalla – on ihan kauheeta, että kehitysvammaiset isketään samaan lokeroon, ajattelematta sitä, että kaikki ihmiset on yksilöitä.
Hei Asta,
Tekstisi selkeää ja sisältää tärkeän aiheen käsittelyn. Hienoa, että löysit vammaisten ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia ystävyydestä ja vammaisuudesta. On koskettavaa kuulla, että vammaisten ihmisten on vaikeuksia löytää ystäviä ja he voivat jäädä ominaisuuksiensa takia ulkopuolelle. Toit tekstissäsi hyvin esiin ratkaisuista siihen, millä tavoin vammaisten ihmisten yksinäisyyttä voitaisiin ehkäistä.
Hyvä, että tekstissäsi olet tuonut esille vammaisen ihmisen omia ideoita vaikuttaa yksinäisyyden kokemuksiin ja vähentää ennakkoluuloja. Olen samaa mieltä, että tapahtumat voisivat olla avoimia kaikille ja vammaisille henkilöille voitaisiin tarjota täysin samanlainen mahdollisuus koulunkäyntiin muiden kanssa kuitenkin heidän yksilölliset ominaisuudet huomioiden. Avoimempi puhe ja koulussa vammaisuudesta puhuminen voisivat ehkäistä vammaisten henkilöiden syrjäytymistä.