Viestinnän nykytila

Viestintä on laajentunut viimeisten vuosikymmenten aikana nopeammin kuin moni olisi uskonut. Enää ei riitä se, että viestitään yhdessä kanavassa tai vain toimistoaikoihin. Viestintä on läsnä 24/7 ja uutta tietoa tulee jatkuvalla syötöllä eri kanavista. Samat perusperiaatteet kuten kohdennus, visuaalisuus ja ajankohtaisuus kuitenkin edelleen pätevät viestintään.

Viestintää 24/7

Globalisaatio ja digitalisaatio ovat tuoneet tiedon lähes jokaisen saavuttettaviin paikasta tai ajasta riippumatta. Jos ennen täytyi odottaa kello kuuden uutisia, niin nykyään ei tarvitse kuin avata älypuhelin saadakseen uusimmat tiedot. Tämä on vaikuttanut myös monen viestintää työkseen tekevän työaikoihin. Siinä missä viestinnän tavoitteiden määritteleminen on edelleen ehdottoman tärkeää, on myös joustavien viestintäsuunnitelmien tekeminen. Viestinnältä odotetaan nopeaa toimintaa muuttuvissa tilanteissa. Toisaalta viestien tulee myös perustua oikeaan tietoon ja siksi viestintää tekevän tulee pitää päänsä kylmänä.

Monikanavaisuus viestinnässä

Yhden median kautta ei enää tavoita kaikkia. Monikanavaisuus tarkoittaa sitä, että viestintää tehdään monissa erilaisissa kanavissa, niin perinteisissä kuin digitaalisissakin. Perinteisiä kanavia ovat mm. mediat (radiot, lehdet, TV), kirjemarkkinointi, ulkonäyttömainokset ja paikalliset ilmoitustaulut. Digitaalisista kanavista usein tärkeimpinä pidetään Googlea (hakukonenäkyvyys), omia verkkosivuja, digimedioita ja sosiaalista mediaa. Sosiaalisen median kanavista suosituimpia ovat Facebook, Instagram ja Twitter. Mutta näitä kanavia on huomattavasti enemmän aina Pinterestistä erilaisiin foorumeihin. Kanavia tulee myös lisää jatkuvasti eikä niiden suosiota voi ennalta tietää varmaksi (esimerkiksi nuorten suosima TikTok).

Yhden median kautta ei enää tavoita kaikkia.

Tärkeintä oikeiden viestintäkanavien valinnassa on tuntea kohderyhmänsä. Seniori-ikäiset tavoittaa luultavimmin paikalliselta ilmoitustaululta ja nuoremmat ehkä Youtubesta. Myös viestittävä asia vaikuttaa kanavien valintaan. Joitain käytetään työajalla ja joitain vapaa-ajalla. Jos yritys yrittää tavoittaa, esimerkiksi hankintapäälliköitä, on sähköpostiviestintä oiva valinta.

Näillä vinkeillä onnistut

Visuaalisuus on tärkeä osa viestintää. Maailmassa katsotaan yhä enemmän videoita ja muuta visuaalista sisältöä. Tietotulvan seurauksena emme enää kiinnitä yhtä paljon huomiota jokaiseen näkemäämme sisältöön. Siksi viestinnällisen sisällön tulee olla huomiota herättävää ja helposti ymmärrettävää. Viestijän tulee tietää käyttämänsä kanavan rajoitukset ja mahdollisuudet. Sosiaalisen median kanavissa rajoituksia voi olla esimerkiksi kuvakoon suhteen.

Tietotulvan seurauksena emme enää kiinnitä yhtä paljon huomiota jokaiseen näkemäämme sisältöön.

Meistä jokainen viestii tavallaan. Puhuttaessa yritysten viestinnästä tarvitaan visuaalisuuden ja mielenkiintoisuuden lisäksi myös yhtenäisyyttä, tunnistettavuutta ja uskottavuutta. Digitalisaatio on tuonut mahdollisuutensa kohdennettuun viestintään ja viestinnän tavoitteiden mittaamiseen.

Kertauksena viestinnän suunnitteluun ja tekemiseen.

  1. Mikä on viestinnän tavoite?
  2. Mistä viestitään?
  3. Ketä kuuluu kohderyhmään?
  4. Mitkä on aiheelle ja kohderyhmälle sopivat kanavat?
  5. Miten tavoitteeseen pääsyä mitataan?

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi