Teoriasta käytäntöön – Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari

Joskus projektia ei leimaa itsestäänselvyys ja päämäärän kirkkaus. Joskus täytyy käydä ottamassa vauhtia aidan alaosasta ennen kuin jaksaa hypätä aidan yli, asetettujen tavoitteiden tasolle. 

Projektin aikana olemme kunnioittaneet Laurean kehittämispohjaista oppimista ja haastaneet itseämme ymmärtämään ja saavuttamaan toimeksiantajamme meille antaman toimeksiannon. Vaikka kaikki ei ole aina ollut sujuvaa ja olemme kohdanneet haasteita tiedonkeruun ja kommunikaation osa-alueilla, niin projektin lähestyessä loppua alamme olla lähellä tavoitteitamme.

Olemme keränneet paljon teoriatason tietoa tehdessämme projektin tietoperustaa, vertaillessamme eri yritysten ja organisaatioiden internetsivuja sekä soittamalla ja haastattelemalla Suomessa toimivia elinkeinoelämän järjestöjä, kuten kauppakamareita ja Business Finlandia. Olimme kiinnostuneita, miten eri toimijat ovat toteuttaneet toimintansa, miten he ovat onnistuneet toiminnassaan ja miten he ovat hyödyntäneet verkostoitumista. Tietoperustojen, vertailujen ja haastatteluiden perusteella pystyimme arvioimaan niitä toimenpiteitä, joita Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin tulisi toteuttaa, jotta se saisi lisää näkyvyyttä ja onnistuisi lisäämään talousalueensa houkuttelevuutta.

Kehittämiemme toimenpiteiden avulla pystyimme luomaan toimeksiantajallemme esityksen, jossa kävimme läpi keinot, joiden avulla he pystyvät kehittämään verkostoitumistaan ja verkkosivujaan sekä lisäämään alueen tunnettavuutta. Toimeksiantaja löysi esityksestämme paljon hyviä asioita, joita he ovat hakeneet, mutta myös paljon asioita, jotka he ovat jo entuudestaan tiedostaneet. He pyysivät, että jatkokehittäisimme yleistasolla olevia ideoitamme käytännön toimenpiteiksi, joita he voisivat viedä eteenpäin.

Seuraava toimenpiteemme on alkaa kehittää näitä käytännön askelmerkkejä. Suunnitelmissamme on esimerkiksi kehittää verkkosivujen sisältöä uusien viestintäkeinojen käytön avulla, kehittää sivujen rakennetta työelämälähtöisemmäksi ja lisätä verkostoitumista liike-elämän toimijoiden kanssa keräämällä heidän yhteystietonsa. Tällaisten käytännön toimenpiteiden avulla Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin on helpompi toteuttaa uudistuksia verkkosivuillaan ja viestinnässään. 

From Theory to Practice — Riihimäen-Hyvinkään Chamber of Commerce

Sometimes project lacks obviousness and clarity. Sometimes you must gather more speed from the bottom of the fence before you can jump over it to reach your objectives. 

During our project, we have respected Laurea’s Learning by Developing approach and challenged ourselves to understand and achieve our client´s assignment. Although not everything has gone smoothly and there has been challenges regarding information gathering and communication, we are getting closer to achieving our objectives as the project´s end nears.

We have gathered a lot of theoretical information while doing our theory base, benchmarking different companies’ and organizations’ websites as well as calling and interviewing economic life organizations operating in Finland, such as Chambers of Commerce and Business Finland. We were interested in how different operators have organized their operations, how they have succeeded in in their activities and how they have utilized networking. Based on our theory bases, benchmarking and interviewing we could determine the procedures that Riihimäen-Hyvinkään Chamber of Commerce should execute to gain more visibility and increase the attractiveness of their economical area. 

With the operations that we developed, we were able to create a presentation to our client, in which we could show them the required methods that can be used to develop networking and website as well as increase recognizability of the area. From out presentation the client was able to find a lot of good points that they have been trying to find, but they also found a lot of points they had already recognized. They asked us to further develop our common level ideas into practical procedures that they could take forward.

Erik ei mene sieltä mistä aita on matalin. / Erik is not going to take the easy way out.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi