Työkokemusta kerryttämässä tulevaisuutta varten

Harjoittelu Laurean hakijamarkkinoinnissa on antanut jo nyt ensimmäisen kahden kuukauden aikana minulle todella paljon. Olen päässyt kehittämään osaamistani ja tutustumaan moniin erilaisiin työkaluihin. Harjoittelu on mielestäni todella tärkeä osa ammattikorkeakouluopintoja. Siinä pääsee konkreettisesti tuomaan opittua teoriaa käytännön tasolle ja kerryttämään itsevarmuutta työelämää varten.

Työtehtäväni hakijamarkkinoinnissa ovat todella monipuoliset. Työpäiväni aloitan yleensä vastailemalla hakijoilta sähköpostitse tulleisiin kysymyksiin. Päivä lähtee näin kivasti käyntiin, mutta päävastuullani on kuitenkin Laurean kouluvierailujen koordinointi. Olen yhteydessä oppilaitosten opinto-ohjaajiin kouluvierailuiden sopimiseksi ja ohjeistan ja koulutan opiskelijaesittelijät. Pidän myös huolta, että muun muassa kouluvierailijoiden koulutusmateriaalit ovat ajan tasalla ja lisäksi osallistun hakijamarkkinoinnin kampanjoiden suunnitteluun.

Uusien työkalujen ja ohjelmien opettelua

Käytän työssäni monia erilaisia työkaluja ja ohjelmia, kuten Photoshoppia, Facebookin ja Linkedinin mainostyökaluja ja Meltwaterin sosiaalisen median hallintaohjelmaa. Osa näistä ohjelmista oli minulle jo ennestään tuttuja, mutta osa aivan uusia. On ollut todella hyvä tulevaisuuden työnhaun kannalta tutustua niin työelämässä kuin markkinoinnissa yleisemmin käytettäviin työkaluihin.

Työt sujuvat hyvin myös etänä.

Olemme muiden harjoittelijoiden kanssa saaneet esittää toiveita, mistä kaikista ohjelmista haluamme saada koulutuksen. Perehdytyksen olemme saaneet muuan muassa valokuvaamisen perusteisiin sekä Photoshopin, Google Analyticsin, Google Adsin ja Meltwaterin käyttöön.

Sosiaalisen median sisällön tuottaminen kiinnostaa kovasti ja vaikka päävastuu on Reetalla, on ollut kiva päästä suunnittelemaan sisältöä hänen kanssaan. Sosiaalisen median maksullinen mainonta sekä analytiikka oli myös aiheita, joista halusin oppia lisää ja näitä olen myös päässyt tekemään. Sosiaalisen median kanavat ovat olleet minulle tuttuja, lukuun ottamatta Twitteriä ja Tiktokia. Olen kuitenkin oppinut paljon jokaisen kanavan käytöstä harjoittelun aikana.

Työharjoittelu on antanut paljon uusia kokemuksia

Olen päässyt tekemään monia asioita, joita ajattelin, etten tulisi koskaan tekemään. Niin kuin Reetta jo postauksessaan kertoi, pääsimme yhdessä suunnittelemaan ja toteuttamaan Laurean TikTokin sisältöä ja aloittamaan toiminnan lähes nollasta. En ole koskaan tuntenut oloani mukavaksi kameran edessä, mutta on hyvä huomata, kuinka moni asia helpottaa, kun niitä vain rohkeasti tekee. Lisäksi pääsin suunnittelemaan ja toteuttamaan tämän blogin sisältöä yhdessä Reetan ja Petran kanssa.  

AMK-kampuspäivän esittelyvideota kuvaamassa.

Tällä hetkellä olen mukana AMK-kampuspäivän toteutuksessa. AMK-kampuspäivä järjestetään ensi kertaa virtuaalisesti ja on suunnattu toisen asteen opiskelijoille. Tapahtuma on todella suuri kokonaisuus ja on ollut erittäin mielenkiintoista olla mukana. Tiedän, etteivät ryhmä- ja projektityöskentely ole kaikkien mieleen, mutta olen nyt työharjoittelussa ollessani huomannut, että tärkeimmät opit työelämää varten olen saanut juuri näistä kokemuksista. Ryhmätyöt muistuttavat pitkälti nykyajan työelämää ja valmistavat hyvin tulevaisuutta varten.

Kirjoittaja on alanvaihtaja ja Laurean liiketalouden opiskelija, joka toivoo pääsevänsä urallaan vielä pitkälle.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi