VIIMEISIÄ VIEDÄÄN –NIVOKSEN ASIAKASKYSELY PROJEKTI

Aurinkoista päivää kaikille! Täällä kirjoittelee ensimmäisen vuoden opiskelija, Miisa. Olemme olleet projektimme kimpussa viimeiset kuukaudet, ja nyt viimeisiä viedään. Olemme päässeet tekemään antoisaa asiakaskyselyprojektia, jonka toimeksiantajana toimii Nivos Oy, energiayhtiö. 

Aloitimme projektimme toteuttamisen syyskuun alussa, heti koulujen alettua. Projekti kuulosti alusta asti hyvin mielenkiintoiselta, sillä asiakaskyselyn avulla saamme asiakkailta konkreettisesti palautetta siitä, mitkä asiat ovat hyvin ja mitkä eivät. Mielestäni asiakaskysely onkin oiva tapa mitata asiakastyytyväisyyttä. Nivoksen myyntipäällikkö on antanut meille kaikki avaimet toteuttaa projekti onnistuneesti. 

Projektimme ensimmäinen vaihe oli keksiä yhdessä kysymyksiä kyselyyn. Vaikka tämä kuulostaakin helpolta, ei se sitä ollut. Pohdimme yhdessä noin kuukauden ajan kysymyksiä ja sitä, miten ne muotoillaan ja esitetään laadukkaasti. 

Kun kysymykset oli hiottu loppuun, oli seuraavaksi aika pohtia ulkoasua. Tämä oli mielestäni projektin hienoin vaihe, sillä itse pidän kovasti kaikenlaisesta visuaalisesta suunnittelusta. Saimme Surveypal-ohjelman käyttöömme, ja toivon ainakin omalta kohdaltani, että pääsen sitä jatkossa käyttämään. 

Vielä olisi edessä lopputuloksen analysoiminen ja tulosten esittely. Eiköhän sekin hyvin mene! 

Raikasta talvenodottelua toivottaa

Miisa, Jasmin, Miro & Robin

Kommentoi