Koronan vaikutukset työelämään ja yritys toimintaan

Aamulla kahvia juodessani, selasin tuttuun tapaan läpi jokapäiväiset uutiset koronasta sekä uusimmista juonen käänteistä eli esimerkiksi koronarajoitusten purkamisesta. Tästä sainkin idean aloittaa yhteisen blogin pitämisen käsittelemällä ajankohtaista aihetta koronan vaikutuksista työelämään. Aihe on mielenkiintoinen ja se vaikuttaa jokaisen suomalaisen elämään arjen tasolla sekä myös ikävimmissä merkeissä lomautuksina, irtisanomisina ja yritystoiminnan heikentymisenä.

Koronan vaikutukset tilastojen valossa

Aloitin tutkimusmatkani tilastokeskuksen sivuilta, josta löytyy paljon korona-aiheisia julkaisuja. Silmääni pisti tilastokeskuksen asiantuntijoiden kirjoittama talouden tilannekuva, joka sisältää tarkastelunäkökulman koronakriisin aiheuttamista vaikutuksista Suomen talouteen. Koronan aiheuttamia vaikutuksia käsiteltiin tässä talouden tilannekuvassa kuluttajien, julkisen talouden, työllisyyden sekä yritysten ja kansantalouden näkökulmista. Keskityn tässä blogikirjoituksessa kuitenkin työllisyyden ja yrittämisen näkökulmaan.

Kuva: Pixabay

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi