Esittely – Keskushermostoon vaikuttava

Heippa, olemme neljä ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijaa Tikkurilan kampukselta. Kevään ensimmäinen kurssi lähti rytinällä käyntiin. Meidän blogimme aihealueena on päihteet sen kaikissa muodoissa. Blogipostaukset koostuvat haastatteluista, tiukasta faktasta, mielipiteistä ja tämän hetken haasteista, joita päihderiippuvaiset kohtaavat palveluviidakossa.

Olen Karo, lähihoitaja, joka haluaa jatkuvasti kehittää itseään. En oikein vielä tiedä mikä minusta tulee isompana, mutta opinnot vaikuttavat antavan suuntaviivoja mitä kohti edetä. Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja haluan tehdä tulevaisuudessa asiakaslähtöistä ja merkityksellistä työtä. Ehkäisevä työ kiinnostaa. Postauksia voi minulta odottaa ainakin korvaushoidosta ja nuorten päihteidenkäytöstä. Tavoitteena on rikkoa omia sekä muiden ennakkoluuloja näillä blogipostauksilla!

Olen Reetta, varhaiskasvatuksen ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Tämä onkin jo minun neljäs sosiaali- ja terveysalantutkintoni. Parasta sosiaalialalla on ihmiset, muutokset parempaan sekä itsensä ja oman persoonan käyttäminen “työvälineenä”. Omissa blogipostauksissani käsittelen sote-uudistusta. Aihe on minulle täysin vieras, joten on mielenkiintoista ja virkistävää hypätä sote-uudistuksen, ja uusien hyvinvointialueiden maailmaan.

Olen Piia, kirkon nuorisotyönohjaaja ja lastenohjaaja, joka on juuri työelämässä vaihtanut lapset nuoriin. Sosiaalialan opinnot ovat hyvä keino laajentaa omaa tietämystä ja päivittää omia ajattelumalleja. Tulevaisuudessa haluan työskennellä jollain saralla lastensuojelun tai perhetyön parissa, aika näyttää mihin sitä ajautuu. Postauksissani tulen käsittelemään ainakin päihdeäitejä, joiden parissa työskentely myös voisi kiinnostaa.

Nimimerkillä Ava kirjoittaa mm. lähihoitajaksi ja nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi valmistunut henkilö. Työkokemusta on jonkin verran kertynyt päihdeperheiden parissa. Päihdemaailma, sinne päätyminen ja sieltä kuntoutuminen ovat minun mielestäni aiheena todella kiinnostavia, sekä erityisesti sosiaali- ja terveysalla aina ajankohtaisia. Blogipostauksissani tutustutaan päihteisiin tositarinoiden muodossa ja sitä kautta käyttäjien, sekä heidän läheistensä kokemuksiin. Pohdin myös omaa näkemystäni sosiaali- ja terveysalan työntekijän näkökulmasta.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi