ODOTTAVISTA ÄIDEISTÄ NOIN 6 % ON PÄIHDERIIPPUVAISIA 

Noin 6 % odottavista äideistä Suomessa on päihderiippuvaisia, tämä tarkoittaa sitä, että vuosittain äidin päihteidenkäyttö aiheuttaa vaaraa 3000-6000 sikiölle. Uudellamaalla syntyy joka päivä 3 päihdevauvaa. Päihderiippuvaisia äitejä on jokaisessa yhteiskunta luokassa, eikä päihteiden käyttö todellakaan aina näy päälle päin. Myöskään sikiön ultrasta sitä ei välttämättä havaita, koska esimerkiksi alkoholin käytöstä johtuvat vauriot ovat usein hermostollisia. Läheskään aina odottavat äidit eivät kerro rehellisesti päihteiden käytöstään esimerkiksi siitä johtuvan häpeän takia. Näin ollen päihderiippuvaisten äitien löytäminen on hankalaa. Raskaana olevien äitien kuntoutus onkin viime vuosina vähentynyt dramaattisesti. Palveluja äideille ja vauvoille olisi tarjolla, mutta jostain syystä he ovat kadonneet palvelujen piiristä.

Jorvin sairaalassa Espoossa päihdeäitien ultraäänitutkimukset tehdään Etu polilla. Siellä äitejä ei tuomita vaan heitä autetaan. Monesti päihdeäideillä on viranomaispelko ja sitä pyritään Etu polilla lievittämään suvaitsevalla asenteella, sekä suorittamalla puhelinsoitto ennen ultraäänitutkimusta. Hus on myös poistanut vuonna 2021 Etu polin asiakkailta asiakasmaksun kannustaakseen päihdeäitejä käymään tarvittavissa tutkimuksissa. 

Päihteiden käytöstä on monenlaisia vaaroja sikiölle, yleisimpiä ovat ennenaikaiset syntymät, pieni syntymäpaino, infektio riskit, hapen puute, erilaiset hermostolliset vammat, epämuodostumat. Opioideja käyttäneiden äitien vauvoilla on yleensä myös vierotusoireita syntymän jälkeen, jotka pahimmillaan voivat aiheuttaa vauvan sydämenpysähdyksen. Vauvojen vieroitusoireita hoidetaan morfiinilla. 

Tutkimuksissa on toistuvasti todettu, että päihderiippuvaisten äitien ja lasten vuorovaikutus on keskimääräistä heikompaa kuin verrokki äitien. Tämä taas vaarantaa lapsen turvallisen henkisen kasvun. Ensikodit ry:llä työskennellään erityisesti äitien ja lasten hyvän vuorovaikutus suhteen saavuttamisen eteen. 

Ensi- ja Turvakotiliitto on maanlaajuinen järjestö, jonka mottona on halu pitää jokainen turvassa. Uudellamaalla toimii Helsingin ensikodit ry, joiden ympärivuorokautisia palveluita tarjoavat Vallilan ensikodin laitospalvelut (10 perhepaikkaa), Oulunkylän ensikoti (5 perhepaikkaa) sekä Helmiinan ensikoti Espoossa (5 perhepaikkaa). 

Ensikodin palvelut ovat ennaltaehkäisevää ja korjaavaa lastensuojelutyötä, johon on yhdistettynä päihdekuntoutus sitä tarvitseville. Ympärivuorokautinen palvelu on tarkoitettu odottaville äideille ja vauva- sekä pikkulapsiperheille, jotka tarvitsevat apua vanhemmuuteen sekä intensiivistä tukea elämänhallintaan. Tavoitteena on lasten hoiva ja huolenpito kaikissa tilanteissa sekä lapsen mahdollisuus ikätason mukaiseen kasvuun ja kehitykseen. Ensikotikuntoutuksessa huomioidaan vahvasti vauvan tarpeet ja hoidon tavoitteena on turvata vauvan kehitykseen hyvä alku. 

Helmiina ja Oulunkylä kuuluvat valtakunnalliseen Pidä kiinni hoitojärjestelmään, joka kuntouttaa intensiivisesti vakavassa päihdeongelmassa olevia odottavia äitejä vauva perheitä.  Vuosittain kuntoutuksen piirissä on noin 250 perhettä. Kuntoutuksen tavoitteena on taata vauvalle fyysisesti ja psyykkisesti turvalliset olosuhteet, sekä tukea vanhempien päihteettömyyttä ja vanhemmuuden kasvua. Yksiköissä yhdistetään kuntoutuksen kokonaisuudeksi äidin ja vauvan varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen ja hoito sekä erityisesti vauvaperheiden tarpeisiin kehitetty päihdekuntoutus. Hoitojärjestelmällä on saatu hyviä tuloksia aikaan 2/3 osaa äideistä on kuntoutunut niin hyvin, että huoli lapsesta on päättynyt, eikä huostaanotolle ole ollut tarvetta. Äidin päihteidenkäyttö on Suomessa yleisin pienten lasten huostaanoton syy. Tähän mennessä noin 3000 vauvaa on saanut avun Pidä kiinni järjestelmän kautta. 

Ensi- ja turvakotiliitolla on myös hoidollisia avopalveluita tarjolla päihdeongelmaisille odottaville äideille sekä vauva- ja lapsiperheille, joilla on mahdollisuus ja riittävät voimavarat osallistua kuntoutukseen itsenäisesti tai tuetusti kotoa käsin. Avopalveluissa keskitytään vanhemmuuden taitojen, varhaisen vuorovaikutuksen ja vauvalähtöisen arjenhallinnan tukemiseen. Työn tavoitteena on kiintymyssuhteen vahvistuminen. 

Helsingin ensikotien avoyksiköitä ovat Pesä Helsingissä ja Esmiina Espoossa. Molemmissa yksiköissä toteutetaan Pidä kiinni hoitojärjestelmää.  Yksiköiden toiminta on etsivää matalankynnyksen toimintaa. Yksiköt tarjoavat päihde- ja vuorovaikutuskuntoutusta vauvaa odottaville sekä vanhemmille ja perheille, joissa on alle 3- vuotias lapsi. Vuorovaikutus kuntoutuksessa autetaan vanhempia suuntaamaan heidän huomionsa vauvaan ja vauvan tarpeisiin sekä vauvasta syntyvään iloon päihdekeskeisten tarpeiden sijaan. Kuntoutuksessa on yhteisöpäihdekuntoutusta sekä yksilö- ja perhekohtaista työskentelyä 2 kertaa viikossa. Kuntoutusjaksot kestävät puolesta vuodesta kahteen vuoteen.   

Ensi- ja turvakodit tekevät arvokasta ja tärkeää työtä. Pidetäänhän huoli kaikista varsinkin niistä pienimmistä, heikoimmista ja puolustuskyvyttömistä. Jokaisella meistä on oikeus hoivaan sekä hyvään ja turvalliseen kasvuun ja kehitykseen. 

Lähteinä käytetty Ensi- ja turvakodin sivuja, Rosanna Marialan artikkelia tehy- lehdestä sekä xamkin blogia raskaus ja päihteet. 

https://blogit.xamk.fi/raskausjapaihteet/paihdeaidit-hoitotyon-asiakkaana/

https://ensijaturvakotienliitto.fi/tietoa-liitosta/nain-me-autamme/pida-kiinni-hoitojarjestelma/

https://www.helsinginensikoti.fi/?utm_campaign=Ensikoti&utm_source=google&utm_medium=ppc&utm_term=p%C3%A4ihde%C3%A4idit&utm_content=1184568xCj0KCQiA3-yQBhD3ARIsAHuHT674aXqr12w7lP7qQpiRcjv_qbf0hmM2cTr5KOpR3RpU3LtHAvBnlCAaAhmcEALw_wcB

https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/katilo-paihdeaitien-tukena-taalla-ei-leimata-tai-syyllisteta

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi