Blogin päätös

Olemme syventyneet blogi maailmaan, joka oli meille kaikille uutta.

Blogin teko oli meille antoisaa ja haastoi meitä tutkimaan ja tutustumaan nuo-riin ja nuoria koskeviin asioihin sekä niiden haasteisiin. Aiheiden miettiminen oli helppoa ja ideoita syntyi. Nuorista löytyi paljon tutkimuksia ja uutisia. Blogin kirjoittamista helpotti myös, että meillä oli selkeä kohderyhmä, joista kirjoit-taa. Blogien tekemisessä havahduimme siihen, kuinka ei ole aina kartalla niistä asioista mitä ympärillämme tapahtuu, varsinkin jos kyseinen asiakasryhmä ei kosketa itseä.

Useampi tekstimme herätti keskustelua ja kiinnosti lukijoita. Erityisesti nuoret ja korona, some ja masennus olivat suosittuja kommentoitavia. Selvästi ihmisiä kiinnostaa kyseiset aiheet ja myöskin median kautta pinnalla olevat asiat. Havahduimme siihen, kuinka suuri merkitys yhteiskunnan vaikutuksilla on nuor-ten ennaltaehkäisevässä työssä.

Blogin pitäminen ja sen ylläpitäminen vaatii yllättävän paljon resursseja, paneu-tumista sekä syventymistä yhteiskunnallisiin polttaviin aiheisiin. Tekstin kirjoit-tamisen meistä jokainen koki mielekkääksi ja se luonnistui meiltä mukavasti. Olemme tyytyväisiä blogi -kokonaisuuteemme ja tekstit tukivat toisiaan.

Aurinkoisin terveisin.

Saara, Jutta, Tanja ja Sonja

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi