Lastensuojeluyksikön johtajan päiväkirja

 Onko kiire? Riittääkö työntekijät? Onko tärkeälle asiakastyölle aikaa? Entäs omaisyhteistyö? Entä mitkä ovat työn kannalta välttämättömiä to do-listan prioriteetteja?  

Blogia varten haastattelin helsinkiläisen lastensuojeluyksikön johtajaa. Hän piti päiväkirjaa yhden työpäivänsä ajan, jota avaan teille blogitekstin muodossa.  

07.00. Herätys ja työpuhelimen tarkastus  

Ensimmäiset poissaolot piipanneet puhelimeen aamulla kuuden aikaan. Sijaishakuun iltavuoro äkkiä auki ja hälyrahat tarjolle. Tutuille sijaisille laitan tekstiviestiä, vielä tähän aikaan ei kehtaa alkaa soittelemaan. Työaika on virallisesti 8–16 ja Valviran luvan mukaan työaika jakautuu 50 % hallinnollisille tehtäville sekä 50 % asiakastyölle. Tähän lasketaan myös niin sanottu välillinen asiakastyö. Kun lähden ajamaan töihin, tuttu sijainen on vastannut viestiini, että pääsee tulemaan iltavuoroon mutta vasta hiukan normaalia myöhemmin. Huh helpotus! Soitan työmatkalla joka aamuisen tsemppipuhelun kollegalle, että kyllä me tästäkin päivästä taas selvitään! 

8.30 Paikalla yksikössä  

Yksikköni on 7-paikkainen sijaishuollon lastensuojeluyksikkö. Meillä asuu pitkäaikaisesti sijoitettuna kuusi nuorta, ikähaitari on 13–17. Yksi paikka vapautui juuri nuoren täytettyä 18 vuotta ja muutettua jälkihuollon itsenäistymisasuntoon. Karkeasti jaoteltuna meillä on sijoitettuna nuoria joko vanhemmuuteen liittyvän problematiikan, vanhempien oman elämän haasteiden vuoksi tai siksi, että nuorella ei ole Suomessa ketään omaisia. Normaalisti söisin aamupalan nuorten kanssa, mutta korona-aikaan asiakastyössä on käytettävä maskia, joten yhteisruokailut ja kahvihetket on turvallisuussyistä edelleen pannassa. Juttelen nuorten kanssa menneestä viikonlopusta ja tulevasta viikosta. Selvitellään juttelemalla rauhallisesti myös viikonlopun aikana hajonneen ovenkarmin kohtaloa. Yksikössä hajoaa aika paljon yhteistä tavaraa, yleensä niissä tilanteissa, kun nuorella menee hermo. Auttelen ohjaajia aamuhommissa ja pian kaikki nuoret ovatkin jo lähteneet kouluun. Haluan olla nuorille tuttu ja turvallinen aikuinen ja pysyä heidän asioistaan kartalla, sillä teen paljon yhteistyötä nuorten sosiaalityöntekijöiden sekä vanhempien tai muiden heidän läheistensä kanssa.  

10.00 Vastaavan ohjaajan haastattelu  

Meillä on avoinna vastaavan ohjaajan paikka, johon on tullut aika hyviä hakijoita. Meillä vastaavan ohjaajan tehtäviin kuuluu esimerkiksi sijaisjärjestelyt, kuukausittaiseen raportointiin liittyvät tehtävät kanssani, nuorten kokousten järjestäminen sekä viikkokokousten pitäminen työyhteisölle. En haastattele yksin, vaan kollegani eli toisen lastensuojeluyksikön johtajan kanssa. Työhaastatteluissa meitä sitoo monet ohjeet ja sekä kysymyksissä että työntekijävalinnoissa täytyy olla tarkka, joten työtehtävä on hyvä jakaa.  

11.30 Teams-palaveri   

Kaikilla lastensuojelulaitoksilla tulee olla omavalvontasuunnitelman osana hyvää kohtelua koskeva -suunnitelma. Minulla on Teams-palaveri liittyen sen päivittämiseen oman esihenkilöni kanssa, sillä suunnitelma tulee päivittää vuosittain. Suunnitelma pitää sisällään tietoa esimerkiksi yksikön tekemistä toimenpiteistä itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi, nuorten ja henkilökunnan turvallisuuteen liittyviä asioita sekä mahdollisten rajoitustoimenpiteiden prosessista. Suunnitelman tekoon tulee osallistaa nuoria ja henkilökuntaa ja olemme käyneet noin kuukauden ajan sekä nuorten viikkokokouksissa, että henkilöstön viikkokokouksissa yhdessä läpi tärkeitä teemoja, joita meidän yksiköstämme nostetaan suunnitelmaan tänä vuonna. (THL. 2021.)

14.00 Viikkokokous työyhteisölle  

Olen hiukan pää pyörällä Teamsin jälkeen, mutta hyppään tapaamisesta toiseen ja pidämme henkilöstön kanssa viikkokokouksen. Yleensä en ehdi pöytäkirjaa käymään läpi ennen kokousta, mutta kokoan viikon aikana sinne tärkeitä yhdessä läpikäytäviä asioita. Käyn läpi ajantasaisen koronakatsauksen ja suojainohjeistuksen, jonka jälkeen siirrymme keskustelemaan työhyvinvoinnin tukemisesta. Organisaatiossamme toteutetaan vuosittain kaksi kertaa henkilöstökysely, jonka tulosten pohjalta yksiköiden johtajat laativat tarvittavia toimenpiteitä. Korona-aikaan työhyvinvoinnin tukeminen on ollut todella haastavaa, sillä kaikenlaiset työhyvinvointipäivät ja kehittämispäivät on jouduttu peruuttamaan ja henkilöstön kuormitus näkyy meilläkin sairauspoissaolojen nousemisena. Välillä olo on todella voimaton haasteiden edessä ja tietysti henkilöstö kohdistaa pahaa oloaan usein myös yksikön johtajaa kohtaan. Juttelemme yhdessä työyhteisön kanssa ja keksimme pari hyvää ideaa siihen, miten voisimme viettää ensimmäistä kehittämispäivää pariin vuoteen. Viikkokokouksessa käymme aina läpi myös nuorten viikon kuulumiset ja tulevan viikon kalenterin. 

15.30 Omaispuhelut ja puhelu HR kanssa  

Päivän aikana minulla on kerääntynyt työpuhelimeen vastaamattomia puheluita muutaman nuoren omaisilta ja alan soitella heille takaisin. Jo lastensuojelulakikin (13.4.2007/417) velvoittaa meitä tekemään yhteistyötä vanhempien ja huoltajien kanssa, mutta me pidämme nuorten vanhempiin, tai muihin mahdollisiin lähiaikuisiin, tiiviisti yhteyttä arjessa mm. puheluilla, sähköpostilla, tekstiviesteillä ja jopa whatsapissa. Useimmat vanhemmista ovat yhteistyöhaluisia ja hoitavat päivittäiset asiat yksikön ohjaajien kanssa, mutta joidenkin kanssa yhteistyö ajautuu välillä umpikujaan ja tässä vaiheessa minun työni on olla tiiviisti mukana. Päivän viimeisenä puheluna soitan vielä HR:lle, joka on myös tärkeä yhteistyötaho henkilöstöhallinnollisiin tehtäviin liittyen. Keskustelen HR-työntekijän kanssa erään ohjaajan kanssa ilmenneistä haasteista ja siitä, kuinka minun tulisi asiassa edetä. Saan hyviä vinkkejä toimintani tueksi. Esihenkilötyössä ei pärjäisi ilman tukea muilta. Lopetan työt klo 16.45 ja kotimatkalla käyn vielä päivää läpi ja päätän palkata tänään haastatellun vastaavan ohjaajan. 

Lähteet: 

Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Viitattu 24.3.2022.  https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#P52

THL 2021. Hyvää kohtelua koskeva suunnitelma. Viitattu 24.3.2022. https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/sijaishuolto/hyvaa-kohtelua-koskeva-suunnitelma

1 ajatus aiheesta “Lastensuojeluyksikön johtajan päiväkirja”

  1. Moi! Kuulostipa luettu tutulta. Itse en ole johtotehtävissä, mutta näiden kaikkien lisäksi resurssipulan saattelemana yksikön johtaja joutuu taipumaan myös hänelle kuulumattomiin tehtäviin.

    Tai mitä ne sellaiset tehtävät oikeastaan edes ovat? Toisaaltahan on hyvä vierailla siellä ruohonjuuritasolla, niin tietää, minkälaista sirkusta pyörittää 😀

    Delegoidakaan ei oikein kykene, koska ei ole ketään, kelle delegoida…

Kommentoi