Jälkihuolto suunnitelma

Lastensuojelulain 6luvun 30§:n 4momentti sanoo: Jälkihuollossa olevaa lasta tai nuorta koskevaan asiakas suunnitelmaan kirjataan jälkihuollon tarkoitus ja tavoitteet sekä erityisen tuen ja avun järjestäminen lapselle tai nuorille sekä hänen vanhemmilleen, huoltajilleen tai muille hänen hoidostaan ja kasvatuksestaan vastaaville henkilöille. 

Sallan alkoi tekemään jälkihuoltosuunnitelmaa jo hyvissä ajoin ennen jälkihuoltoon siirtymistä Sallan kohdalla se tapahtui 17 vuotiaana. “hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” Tärkeänä Salla koki suunnitelmaan tehdessä olla heti alusta asti suunnittelemassa sekä vaikuttamassa, Salla kokee näin pystyvän sitoutumaan paremmin suunnitelmaan. 

Sallan kanssa kuten kaikkien muiden nuorten kanssa joille tehdään jälkihuoltosuunnitelma aloitettiin arjen taitojen kartoitus. Niihin kuuluvat oleellisena osana esim: rahan käyttäminen mikä Sallan osalta on huolimatonta ollut aina, ruuanlaittaminen mikä Sallan kohdalla on vähäistä, siivouksen minkä Salla laiminlyö usein, omasta hygieniasta huolehtiminen sekä aikatauluista kiinnipitäminen kuten kouluun meneminen ajallaan.  

Sallan kanssa verkostokartta tehtiin piirtämisen avulla mihin Salla itse piirsi ohjaajan avustamana oman mikroverkoston eli lähimmät Sallan kontaktit mihin kuului äiti, isänäiti ja myös sosiaalityöntekijä. 

Salla kävi suunnittelussa läpi erilaiset palveluiden ja toimijoiden kartoitus. Sallan suunnitelmassa oli tarkasti minkä tahon kanssa mitäkin virallisia asioita käydään esim: mistä saa passin? Miten kelan hakemukset täyteen? Kuinka haen yhteishaussa? Työn ja opiskelun osalta tärkeiden toimijoiden lisäksi Sallan kanssa suunniteltiin harrastusmahdollisuudet näin Salla saa palveluilla tukiverkkoa arkeensa. 

Suunnittelussa tehtiin lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet, sekä jaettiin vastuut. Aluksi sosiaalityöntekijä hoitaa pääosin Sallan rahat kuten vuokran maksamisen ja tulevaisuudessa tavoitteena Salla kykenisi itsenäisesti hoitamaan raha asiat. Sallan lyhyen ajan tavoitteeksi kirjattiin aikataulujen noudattaminen ja kongreettisesti tarkoittaen koulun hoitaminen mallikkaasti. 

Lähteet: 

Lastensuojelulaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L6 Viitattu 19.2.2022 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi