Kelan etuudet jälkihuollon asiakkaana

Kelasta voi saada etuuksia eri elämäntilanteisiin. Useimmat tuet ovat tarkoitettu tilanteisiin, joissa toimeentulo tai työkyky on heikentynyt.

Tapauksessamme Sallan matkassa tarkastellaan Kelan etuuksia yksinasuvalle juuri täysi-ikäiselle opiskelijalle.

Yleinen asumistuki on etuus, jota haetaan ensi tilassa omilleen muuttamisen yhteydessä, kun asunto on tarjottu ja sen on vastaanotettu. Asumismenoina hyväksytään yhden henkilön mukaan vuonna 2020 enintään 413e/kk Hyvinkäällä. Asunnon sijaintikunta vaikuttaa etuuden määrään. Tukeen ei kuitenkaan lasketa asunnon muista kuluista määräytyviä hintoja, kuten sähkö, sauna, pesutupa tai autopaikkamaksua.

Opintotukea Salla voi saada, kunhan suorittaa toisen asteen opintoja. Opintotuen tarkoituksena on turvata toimeentuloa opintojen aikana. Opintotukilaki on asetettu 1994. Salla olisi oikeutettu 253,69e suuruiseen opintotukeen kuukaudessa.

Perustoimeentulotuki on viimeinen tuki, jota haetaan vasta muiden tukien jälkeen. Perusmäärä yksinasuvalle on noin 514,82e kuukaudessa. Perustoimeentulotukea myönnetään yleensä kerralla 1–2 kuukaudelle, jonka jälkeen voi hakea tuelle jatkoa, jos tilanne ei ole muuttunut. Tukea voi saada, jos tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin, kuten ruokaan, asumiseen ja lääkkeisiin. Täydentävää perustoimeentulotukea voi saada myös terveydenhuollon asiakasmaksuihin ja maksusitoumuksen lääkekuluihin.

Kelan tukiasiat voivat vaikuttaa todella haastavilta ja vaikeasti ymmärrettäviltä. Kotisivut ovat kuitenkin laajat ja pienellä tutkimuksella sivuilta löytyy vastaus jokaiseen kysymykseen. Tukiasiat ovat kuitenkin vieraita varsinkin nuorille, juuri omilleen muuttaneille.

Onkin tärkeää, että autamme nuoria eteenpäin ja pidämme huolen, että he ovat tietoisia etuuksistaan.

www.kela.fi

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi