Miten itsenäistymistä työstetty lastensuojelun aikana?

Sallan siirtyessä lastensuojelun asiakkaaksi ja sijoituksen alkaessa, on myös aloitettu itsenäistymisen harjoittelu. Alkuvaiheessa harjoittelu on lähtenyt Sallan kohdalla tilanteen rauhoittamisella ja elämän vakauttamisella. Salla saanut tukea arkirytmin korjaamiseen ja tätä kautta elämänhallinnan tasaantumista. Itsenäistymisen harjoittelua lähdetty toteuttamaan matalalla kynnyksellä ja Salla onnistunut suorittamaan peruskoulun loppuun sijoituksen aikana. Sallan kanssa onnistuttu työstämään arjenhallinta taitoja siten, että ymmärtänyt koulutuksen merkityksen tulevaisuuteen ja innostunut peruskoulun jälkeen hakemaan ammatilliseen koulutukseen. Salla päässyt lähihoitajakouluun. 

Nuorilla käytetään usein käsitettä elämänhallintavalmius. Nuorilla valmiudet kertyvät erilaisten kokemuksien kautta, kun nuorella on kertynyt useampia kokemuksia. Tämä kasvattaa hänen sietokykyään sietää pettymyksiä ja taitoa oppia niistä. Valmiuksia voidaan luokitella eri kategorioihin kuten fyysisiin, taloudellisiin ja psykokognitiivisiin. Koulumaailman merkitys valmiuksien hankkimiseen on merkittävä ja koulu toimii oppimis- sekä sosiaalisena ympäristönä. Koulussa opitut asiat kulkevat nuoren mukana aina aikuisikään asti. (Soininen 2020, 12.)

Sallan kanssa arjen perusaskareiden harjoittelua on työstetty koko laitoksessa asumisen ajan. Salla on oppinut itselleen joitakin perustaitoja arjessa selviämiseen aikuisjohtoisella tuella ja avulla.  Sijoituksensa aikana Sallan motivaatio itsenäistymiseen liittyen ollut hakusessa ja perustaidoissa hänellä on vielä puutteita. Huostaanotetulla nuorella on kuitenkin mahdollisuus ottaa vastaan lastensuojelun jälkihuoltopalvelua, missä itsenäistymistaitoja harjoitellaan lisää.  Jälkihuoltopalvelun vastaanotto on vapaaehtoista ja Sallan täyttäessä 18-vuotta on hänellä oikeus päättää omista asioistaan ja ottaako vastaan jälkihuoltoa. Tähän aiheeseen pureudumme seuraavassa kirjoituksessa. Pysy Sallan matkassa!

Lähteet: Soininen, T. 2020. Itsenäistymisharjoittelu sijaishuoltonuorten aikuistumisen tukena. Opinnäytetyö. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Viitattu 7.2.2022

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Miten itsenäistymistä työstetty lastensuojelun aikana?”

  1. Hei Olavi
    Itsenäistymistaitojen harjoittelu on todella tärkeä osa nuoren hänen ollessaan laitoksessa. usein kuulee kyllä kommentteja nuorelta, ettei hänen tarvitse tehdä mitään asioita laitoksessa, vaikka kyseessä olisi tiskikoneen tyhjennystä vaan.
    Hieno hetki on kun nuori jossain vaiheessa muistelee, kuinka jonkun ohjaajan kanssa teki jotain ja oppi siitä sekä neuvoo muita nuoria.
    Pettymyksien kestäminen on semmoinen asia, jota saa harjoitella melkein päivittäin yksikössäni.
    Hyvä kirjoitus
    Anne

Kommentoi