Täällä kirjoitamme me.


Täällä määrään minä? – blogin takana kirjoittelee Laurean sosionomi polkuopiskelijat Jenni Ojansivu sekä Kikka Talvitie. Olemme molemmat aiemmalta koulutukseltamme (muun muassa) lähihoitajia, ja työkokemusta meille on kertynyt sosiaalialalta yhteensä yli 20 vuotta. Työskentelemme tällä hetkellä kolmannen sektorin yhdistyksessä, ja teemme työtä työmarkkinoiden ulkopuolella olevien nuorten, aikuisten, mielenterveys, – sekä päihdekuntoutujien kanssa. Meillä molemmilla on myös aiempien työkokemusten myötä kokemusta kehitysvammaisten kanssa toimimisesta tuetun asumisen palvelussa, ja kehitysvammaisten työ,- ja päivätoiminnan parissa.

Blogimme aiheena on kehitysvammaisten itsemääräämisoikeus. Itsemääräämisoikeus on yksilön oikeus vapauteen ja oikeus valita sekä päättää omasta elämästään. Se on jokaiselle meille perusoikeus.

Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, eikö?

Joskus nämä asiat kuitenkin mutkistuvat, ja blogin postausten myötä tuomme esille kehitysvammaisuuden näkökulmasta itsemääräämisoikeuteen liittyviä asioita.

Antoisia lukuhetkiä. 🙂

Nainen, Kasvot, Pää, Identiteetti, Etsiä, Löytö
Kuva: Pixabay

Lähteet:

THL, 2022. Itsemääräämisoikeuden tukeminen – THL

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi