Kohtaa mut

Tukiliiton toiminta on mielestämme aiheellinen nosto Tukiviidakko-blogiimme, sillä se on kehitysvammaisten ihmisten ja heidän läheistensä oma järjestö, jonka toiminta tarjoaa tukea heille, joilla on vaikeuksia ymmärtämisessä, oppimisessa ja arjen toiminnoissa. Se ei määrittele kohderyhmäänsä diagnoosin kautta. Vertaistuki ja vaikuttaminen ovat Tukiliiton toiminnan ydintä. Tukiliiton jäseniä on Suomessa jo noin 16000. Tukiliiton jäsenyhdistyksiin kuuluu paikallisten tukiyhdistysten lisäksi valtakunnallisia harvinaisten kehitysvammaryhmien yhdistyksiä ja kehitysvammaisten oma Me Itse ry. Tukiliiton tavoitteita ovat kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden ja perus-ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä se, että perheet saavat sen tuen, jota he tarvitsevat. Tukiliiton työn perusta on YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus, joka takaa jokaiselle yhdenvertaisen oikeuden osallisuuteen kaikille elämänalueilla, kaikissa elämänkaaren vaiheissa, oikeuden päättää omista asioistaan ja oikeuden tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa, oikeuden tietoon ja itseilmaisuun sekä oikeuden saada kommunikaatioon tarvitsemansa tuki.

Me, Meille, Kaikki, Yhdessä, Tehdä Yhteistyötä
Kuva: Pixabay

Tukiliiton sivuilla seikkaillessani sanapari Kohtaa mut pomppasi voimalla silmilleni ja halusin heti tutustua tarkemmin mitä tuo hieno ja koskettavakin sanapari pitää sisällään. Ja tärkeäksi sanapariksi se osoittautuikin, sillä se ilmaisee sekä Tukiliiton strategian että sen mission ja vision ja tosiaankin vain kahdella sanalla. Kohtaa mut on voimien yhdistämistä ja lupaus siitä, että Tukiliitto rakentaa kaikkien yhteistä maailmaa, jossa vammaiset ja vammattomat rakentavat yhteiskuntaa yhdessä. Kohtaa mut on vaatimus joukkoon kuulumisesta ja väite siitä, että inkluusio on mahdollista kaikilla elämänalueilla. Se on myös vastalause erillisjärjestelmälle, joka ehkäisee edelleen vammaisten ja vammattomien luonnollista kohtaamista, vaikka laitosasumista puretaankin. Erillisjärjestelmä määrää kehitysvammaiselle koulupolun, minkä jälkeen se ohjaa useimmat suoraan eläkkeelle. Lisäksi se ohjaa asumaan, toimimaan ja viettämään aikaa toisten kehitysvammaisten kanssa ja monelle oman arjen vammattomat ihmiset ovat joko perheenjäseniä tai alan ammattilaisia. Kohtaa mut suhteessa sekä vammaton että kehitysvammainen antavat toisilleen luvan tasavertaiseen kohtaamiseen.

No mistäs kyseinen sanapari on saanut alkunsa? Kohtaa mut-sanaparia käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015 Tukiliiton ja Ajankohtaisen kakkosen yhteistyön tuloksena. A2-kehitysvammaillan (10.2.2015) myötä kehitysvammaisen ihmisen asema oli hetken julkisen keskustelun ykkösaiheena. A2-toimitus haastoi Tukiliiton ja sen verkostojen avulla suomalaisia järjestämään tapahtumia, joissa kehitysvammaiset ja vammattomat voivat kohdata toisiaan luontevasti. Tapahtumahaasteen nimi #kohtaa mut löytyi yhdessä Tukiliiton viestinnän kanssa ja Kohtaa mut-tapahtumia tulikin nopeasti yli 50. Näitä olivat mm. pop up-kahvilat, diskot, urheilutapahtumat, kaveruuden pikatreffit jne. A2-tiimi ja Tukiliitto sopivat, että Tukiliitto ottaa kopin Kohtaa mut-käsitteestä ja luo sille uusia muotoja ja käyttötarkoituksia. Ensimmäinen käyttötarkoitus tuli kun Pertti Kurikan Nimipäivät valittiin edustamaan Suomea Euroviisuissa ja Tukiliitto kannusti kaikkia perustamaan Kohtaa mut-kisakatsomoita. Tukiliitolla oli myös Best Buddies-kaveritoimintaa, joka alkoi järjestää Kohtaa-mut tapahtumia, joihin tasavertaisen tervetulleita olivat vammaiset ja vammattomat nuoret. Tänä päivänä Kohtaa mut on Tukiliiton ja sen jäsenyhdistysten vakiintunut tunniste tapahtumissa ja kampanjoissa ja se on myös tukiliittolaisuuden tuntomerkki.

Nuoret Ihmiset, Ryhmä, Ystävät, Ystävyys, Yhdessä, Kesä
Kuva: Pixabay

Emotionaalinen tuki

Antti ja Pietari ovatkin jo avanneet aiemmissa postauksissa kehitysvammaisten lakeja ja tukia. Usein kehitysvammaisten henkilöiden tuen ja avun muodot ovat konkreettista tekemistä ja asioiden hoitoa. Tärkeää on mielestämme nostaa omanaan myös emotionaalisen tuen tärkeys. Kehitysvammaisten kohdalla merkityksellisiä ihmissuhteita voi olla vain vähän ja sosiaaliset verkostot voivat olla hauraat. Vertaistuki on tärkeä voimavara. Usein merkittävä emotionaalisen tuen lähde kehitysvammaisella on läheisten lisäksi erilaisten palvelujen työntekijät. Työntekijät itse ovat kuvailleet rooliaan asiakkaan puolen pitäjäksi, luottohenkilöksi ja keskustelukumppaniksi. Emotionaalista tukea olisi tärkeä saada silloin kun sitä tarvitsee mutta arjen haasteeksi voi muotoutua keskustelutarpeen ennakoiminen ja ajoittaminen. Se on monien kohdalla keskeisin avun ja tuen muoto ja sen puuttuminen voi aiheuttaa monenlaisia ongelmatilanteita. Emotionaaliset tuen tarpeet ovat muun avun ja tuen tarpeiden lailla yksilöllisiä. Kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla tuen tarve on usein asioiden ymmärtämisessä, arkisessa elämässä, erilaisissa tilanteissa ja vuorovaikutussuhteissa. Myös akuutit muutos- ja kriisitilanteet edellyttävät intensiivistä tukea. Emotionaalisen tuen näkökulmasta oman elämän haltuun ottaminen ja sen tukeminen ovat erittäin tärkeitä asioita. Moni tarvitsee rohkaisua kyetäkseen puhumaan itse omasta puolestaan. Tuen tarpeita ovat myös omaan identiteettiin ja omaan kasvuun liittyvät asiat. Emotionaalisen tuen tarpeen selvittelyssä on tärkeä antaa aikaa kehitysvammaiselle henkilölle ja muistaa koko hyvinvoinnin tukeminen. Aina ei emotionaalinen tuki riitä vaan tarvitaan ammattiapua. Ammattiavun ohellakin on emotionaalisella tuella valtava merkitys.

Lähteet:

https://www.tukiliitto.fi

https://www.verneri.net/yleis/emotionaalinen-tuki

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Kohtaa mut”

  1. Hei.
    Silmiini pomppasi sanat: Kohtaa mut.
    Noista sanoista tuli semmoinen voimakas tunne, että pitää nähdä myös kehitysvammainen ihminen oikeasti. Uskallusta tutustua ja jutella. Pyyntö/käsky.
    En nyt osaa kirjoittaa sitä mitä ajan takaa mutta toivottavasti pikkuisen osaan selittää.
    kirjoituksessasi tuli itselleni paljon uusia asioita, joista en tiennyt mitään. Oli helppo oppia tekstistäsi uutta ja laitoin korvan taakse. aikaisemmassa työssäni päiväkodissa oli muutama kehitysvammainen lapsi ja oli ihana nähdä kuinka lapset näkivät vamman taakse eivätkä vammaa. Toki he huomioivat pyörätuolin ja ottivat tuolin pöydän äärestä pois, jotta kaveri pääsi pöydän ääreen. tämmöiset pienet teot joilla on suuri merkitys. Hyvässä yhteiskunnassa on tilaa kaikille ihmisille. hyvä kirjoitus sinulle.

  2. Hei,

    Kohtaaminen oli myös teemana viime viikon (viikko 8) sosiaalisen median kampanjassa, jonka tavoitteena oli tuoda kehitysvamma-alaa näkyvämmäksi yhteiskunnassa ja herättää kiinnostusta sekä kannustaa erityisesti nuoria, uusia osaajia, hakeutumaan kehitysvamma alalle työhön. #Kohtaaminen ja kosketus -kampanja toteutettiin yhteistyössä lukuisten toimijoiden kanssa.

    Jokainen meistä toivoo tulevansa kohdatuksi ja se, mitä pidämme kohtaamisessa tärkeänä ja mitä kohtaamisista jää meille mieleen, on aina yksilöllistä. Mielenkiinto vammaisalaa kohtaan voi herätä omakohtaisista kokemuksista ja aidoista sekä välittömistä kohtaamisista ko. asiakasryhmän kanssa.

    Vaikka #kohtaaminenja kosketus- kampanja jo päättyi, suosittelen ehdottomasti kurkkaamaan lukuisia, ihastuttavia ja loistavia videoita sekä kuvia Facebookissa ja Instagramissa tunnisteella #KohtaaminenJaKosketus.

    Vammaisala kaipaa kipeästi uusia osaajia, ja alan vetovoiman lisäämiseksi sekä työvoiman saatavuuden parantamiseksi onkin käynnissä Vetävä vammaistyö – ihan paras työ!- hanke (VAVE). Tässä hetkessä uusien työntekijöiden alalle saamisessa on haasteena, että vammaisalasta ei ole tiedetä tarpeeksi. Oppilaitoksessa ei kokemusten mukaan kerrota vammaisalasta riittävästi ja opiskelijat ohjautuvatkin valitsemaan muita erikoistumisaloja. Kaikissa oppilaitoksissa opiskelijoille ei ole edes tarjoilla vammaisalan opintokokonaisuuksia. Hankkeessa on kehitetty myös avoimen ammattikorkeakoulun osaamista. Tähän tarpeeseen vastaa avoimen ammattikorkeakoulun Osaamista vammaistyöhön -osaamiskokonaisuus.

    Lähteet:

    Kohtaaminen ja kosketus. https://www.kehitysvammaliitto.fi/kohtaaminen-ja-kosketus-somekampanja-ylpeana-esittaa-vammaisalan-varikkaita-kohtaamisia/

    Vetoa ja pitoa vammaisalalle. https://www.vetoavammaisalalle.fi/2022/02/22/vetoa-ja-pitoa-vammaisalalle/

Kommentoi