Vankila lapsen näkökulmasta

Vankila voi olla lapselle pelottava, mutta samalla tärkeä paikka, koska oma vanhempi on siellä. Lasta voi ohjata tutustumaan vankilaan etukäteen lasten sivujen kautta, ennen ensimmäistä käyntiä. Lapsen on tärkeää tietää, että vanhempi pärjää, siellä missä hän on. Vankilassa olevan vanhemman on hyvä kertoa lapselle ruokailuista ja esimerkiksi missä nukkuu. Näin lapsen ei tarvitse huolehtia vanhemman voinnista, vaan hän voi keskittyä lapselle tärkeisiin asioihin, kuten koulunkäyntiin ja kaverisuhteisiin. Lapsella on lain mukaan oikeus tavata ja pitää muulla tavoin yhteyttä vankilassa olevaan vanhempaansa, jos se on hänen etunsa mukaista. (krits.fi)

Kun vanhempi joutuu vankilaan, se varmasti herättää lapsessa monenlaisia ajatuksia, pelkoa ja epävarmuutta, lapsen iästä riippumatta. Lapselle tulee puhua asiasta ikä- ja kehitystaso huomioon ottaen, mutta totuudenmukaisesti. On varmasti totta, että lapselle on tärkeää kertoa vanhemman arjesta vankeuden aikana, koska lapsella voi olla median tai vaikkapa satukirjan kautta luotu mielikuva vankilasta. Pienemmän lapsen on varmasti vaikea ymmärtää, miksi hän ei voi olla vanhemman kanssa, koska eihän hän ole tehnyt mitään väärää. Lapsen kanssa on siis tärkeää puhua siitä, ettei vanhemman vankeus johdu hänestä, eikä vika ole lapsessa.

Kriminaalihuollon tukisäätiön nettisivuilla on esimerkiksi lapsille tarkoitetut nettisivut, josta saa vinkkejä ja tietoutta lapsen näkökulmasta. Sivustolla kerrotaan lyhyesti, minkälaisia tuomioita voi saada ja miksi vanhempi voi joutua vankilaan. Tietoa löytyy myös siitä, mitä vierailuilla tapahtuu ja miten niihin pääsee ja mitä vangin päivään kuuluu vankilassa olon aikana. Sivustolla on yleisimpiä lasten esittämiä kysymyksiä ja vastauksia liittyen vanhemman vankeuteen. (krits.fi)

On hyvä asia, että lapsille on suunnattu omaa materiaalia vanhemman vankeuteen liittyen. Lapset ovat erilaisia ja reagoivat eri tilanteisiin yksilöllisesti. Jollekin lapselle voi olla vaikea puhua, jolloin saa mahdollisuuden lukea tietoutta tai perehtyä tietoon ensin itse. Lapsella voi olla myös paljon väärää tietoa tai mielikuvia, joten se, että saa oikeaa tietoa, on tärkeää. Koska vanhemman vankilassa olo herättää epävarmuutta lapsessa, on tärkeää, että lapsi tietää mitä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa. Se, että lukee toisten lasten esittämiä kysymyksiä, antaa lapselle ymmärrystä, ettei ole yksin tilanteessa ja joku toinen lapsi on kokenut saman. Lapselle ei välttämättä tule mieleen vaikeassa tilanteessa kaikki asiat, joten toisten esittämät kysymykset voivat tuoda tietoa asioista, joita ei välttämättä osannut itse vielä ajatella.

Lapselle kannattaa tarjota myös heille tarkoitettuja vertaisryhmiä, paitsi edellä mainituista syistä, ryhmä antaa mahdollisuuden käsitellä tunteita ja tilanteita yhdessä. Lapselle on vaikeaa ymmärtää, että joku hänelle rakas ja tärkeä ihminen, on tehnyt jotain niin väärää, että joutuu vankilaan. Lapselle voi olla tässä tilanteessa lohduttava tieto, että on ihan hyväksyttävää pitää ihmisestä, joka on vankilassa.

https://www.krits.fi/tietoa/lasten-sivut/

https://www.krits.fi/vanhemmuus-ja-vankeus/

2 ajatusta aiheesta “Vankila lapsen näkökulmasta”

  1. Hei Jani,

    Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä. En ollutkaan tietoinen siitä, kuinka paljon vankien lapsille on tarjolla apua ja vertaistukea, tämä on hieno juttu! Toivottavasti saamme yhteiskuntana vankeuden stigmaa vähennettyä vuosien myötä, jotta tällaista turhaa häpeää ei tarvitsisi tuntea; ei itse vankien tai heidän lastensakaan.

    – Riina

  2. Moi! Olipas selkeä ja ajatuksia herättävä teksti. Tässä(kin) tapauksessa on tosiaan tärkeää muistaa, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, mikäli se on lapsen edun mukaista.

    Myös kun mainitsit, että lapsella voi olla myös paljon väärää tietoa tai mielikuvia median ja elokuvien kautta, niin oikean tiedon saaminen on tärkeää lapsen kehitystason mukaisesti. Tälloin vältytään niiltä turhilta peloilta, vaikka vankeusrangaistuksen romantisointi ei olisikaan paikallaan.

    Kiitos!

Kommentoi