Tullaanko vanhoina lapsiksi jälleen?

Pieni lapsi on täydellisen riippuvainen hänestä huolta pitävistä aikuisista. Lapsi kuitenkin kehittyy koko ajan niin, että riippuvuus huolenpitäjistä asteittain vähenee. Joskus kuulee sanottavan, että vanhuksena ihminen tulee jälleen lapseksi, huolenpidon kohteeksi ja riippuvaiseksi hänestä huolta pitävistä läheisistä tai ammattilaisista. Meidän kaikkien tulisi kuitenkin muistaa, että vanhuus on oma kehitysvaiheensa ihmisen elämänkaaressa ja mahdollistaa vanhuksen toimijuus ja itsemääräämisoikeus myös fyysisen toimintakyvyn heiketessä.

Länsimaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa kuten Suomessa ihmisen elinaika on pidentynyt. Elinajan odote on Suomessa tällä hetkellä miehillä yli 70 vuotta ja naisilla 83 vuotta (Terveyskirjasto 2022). Samalla mahdollisuus terveyden ylläpitämiseen on kasvanut ja ihmiset voivat elää terveinä ja hyväkuntoisina pitkään eläkkeelle jäätyään. Iän karttuessa toimintakyky kuitenkin vääjäämättä heikkenee ja avun tarve kasvaa.

Useimmille lukijoille lienee tuttu Erik H. Eriksonin teoria psykososiaalisesta kehityksestä ja psykososiaalisen kehityksen kahdeksan kriisivaihetta. Vanhuusiässä tuo kriisi on minän eheys versus epätoivo. Se on aika, jolloin tulee hyväksyä eletty elämä. Onnistuessaan tämä vaihe tuottaa viisauden tunteen, epäonnistuminen puolestaan tuottaa kuolemanpelkoa ja ahdistusta (Seppänen 2022).

Tähän aiheeseen perehtyessäni törmäsin itselleni uuteen tietoon, että Eriksonin vaimo Joan Erikson lisäsi miehensä kuoleman jälkeen teoriaan vielä yhdeksännen vaiheen, johon kuuluvat hauraus, haavoittuvuus ja riippuvuus ja jossa tehtävänä on enää selvitä vielä yhdestä päivästä. Hyvin pitkän iän viimeisiin vaiheisiin kuuluukin useimmiten ajanjakso, jolloin ihminen on riippuvainen muiden avusta ja jolloin psyykkiset voimavaratkin hiipuvat. Tuolloin on meidän tehtävämme auttaa (Suvisaari 2022).

Kun ikäihmisen toimintakyky alkaa heiketä ja avun tarve lisääntyä, me läheisinä ja ammattilaisina olemme tärkeässä roolissa. Jyrkämän (2008) mukaan meidän tulee huomioida ihmisen toiminnan moniulotteisuus ja se, että toimintakykyyn vaikuttaa koko yksilön elämänkenttä sekä eri osatekijöihin liittyvät mahdollisuudet ja rajoitteet (Mönkkönen 2018, 158). Fyysisen toimintakyvyn rajoitteiden ohella täytyy huomioida ihmisen eletty elämä, kokemukset, toiveet ja tavoitteet. Iäkäskin ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija ja hänen kanssaan tulee yhdessä pohtia esimerkiksi kotihoidon turvin kotona asumisen ja laitoshoidon vaihtoehtojen näkökulmia.

Ihmisen psykososiaalisen kehityksen kaikki vaiheet ovat tärkeitä ja kaikissa vaiheissa on erilaiset kriisit ratkaistavana. Vaikka iäkkään ihmisen riippuvuus meistä lisääntyy, muistakaamme että hän ei ole muuttunut lapseksi jälleen ja että hänellä on itsemääräämisoikeus palveluidensa suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Lähteet

Duodecim Terveyskirjasto 2022. Elinajanodote. Viitattu 19.1.2022. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01025

Mönkkönen, K. 2018. Vuorovaikutus asiakastyössä. Asiakkaan kohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla. 3. painos. Jyväskylä: PS-kustannus.

Seppänen, J. 2022. Erik H. Eriksonin teoria psykososiaalisesta kehityksestä. Viitattu 19.2.2022. http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/opinnot/ps/ps2/erik.htm

Suvisaari, J. 2022. Duodecim. Vanhuus ja viisaus. Viitattu 19.2.2022. https://www.duodecimlehti.fi/duo14939

2 ajatusta aiheesta “Tullaanko vanhoina lapsiksi jälleen?”

  1. Hei,
    Itse olen työskennellyt pitkäaikaissairaanhoidon osastoilla joitain vuosia. Siellä on potilaina vanhuksia, jotka siirtyvät seuraavaksi saattohoitoon, eli tavallaan viimeinen paikka ennen kuolemaa. Potilaat eivät useinkaan osanneet kertoa omia ajatuksiaan. Heikossa asemassa olivat ne, joilla ei ollut aktiivisia omaisia jotka olisivat voineet vahvistaa vanhusten itsemääräämisoikeuden toteutumista. Toisaalta, vaikka vanhus itse osaisikin toivoa, usein toive jäi toteutumatta kiireen, tai muiden puutteiden vuoksi. Sänkyyn mennään sitten, kun hoitajien iltakiertoon sopii. Oli kello sitten 17 tai 20. Hoitajan sinua syöttäessä sinun ollessa liian hidas, jää valitettavasti päivällisestä osa syömättä, ei siksi etteikö sinulle maistuisi, vaan siksi kun on niin monta muuta odottamassa, ja hoitajan oma ruokatauko alkaa pian.

    Olen todella huolissani kokemani perusteella vanhustenhoidosta maassamme. Hoitajat ovat hyvin väsyneitä, leipääntyneitä ja tuntuu ettei hoitoalalla vanhuspuolella tehdä työtä lainkaan asiakas/potilaslähtöisesti- Sosiaalialalle siirtyessäni ero oli kuin yöllä ja päivällä, koskaan sosiaalialan urani aikana en ole kokenut etteikö työtä tehtäisi asiakas edellä.

    Jos lapsia kohdeltaisiin näin, se olisi ehdottomasti lastensuojeluilmoituksen paikka. Vanhustenhoidon laiminlyönnistä ei yleensä seuraa mitään, vain yksinäinen taival ennen kuin elämä päättyy.

  2. Hei Jenni, kiitos kommentistasi!
    Itse en ole työskennellyt vanhustenhoidossa, mutta valitettavasti minua ei yllätä sinun kuvauksesi tilanteen realiteeteista. Tämä on todella surullista kuultavaa ja olen kyllä itsekin kuullut näitä tarinoita tuttavilta ja julkisuudessa. Toivottavasti jotkut jaksavat etsiä vaikuttamismahdollisuuksia ja käyttää niitä, että tilanne saataisiin edes jollain tasolla paremmaksi.

Kommentoi